Viikonlopun Leffatärpit!

"On viikonloppu eessä taas. Viikonloppu mennääs taas..."

Näin laulaa Martti Servo kappaleessaan Viikonloppu. Tälle viikonlopulle täytyikin omistaa ihan oma kirjoituksensa, sen verran laadukasta kamaa on television puolella tarjolla. Äkkiseltään aamun lehteä selaillessani tuli jopa sellainen olo, että nyt jos koskaan pitäisi olla sellainen tallentava digiboksi! Sen verran monta hyvää elokuvaa osuu samaan aikaan eri kanavilta. Heitänpä tähän yövuoron päätteeksi tälle viikonlopulle siis elokuvatärpit telkkarin puolella ja miksei muutoinkin.

PERJANTAI 19.2.

Clint Eastwood on kiistatta yksi kaikkien aikojen elokuvanäyttelijöitä, mutta hän on myös - etenkin vanhoilla päivillään - lunastanut paikkansa myös huippuohjaajien aatelistosta. Perjantai-iltana YLE Teema virittelee Oscar-juhliaan näyttämällä Eastwoodin reilut kymmenen vuotta sitten ilmestyneen - ja miehelle uransa toisen Ohjaus-Oscarin tuoneen - Million Dollar Babyn. Pääosaa nyrkkeilijästä ja hänen valmentajastaan kertovassa elokuvassa ei suinkaan näyttele Sylvester Stallone tai Jake Gyllenhaal, vaan roolistaan Naispääosan Oscarin napannut, upea Hilary Swank. Elokuva palkittiin kaikkiaan neljällä (4) Oscarilla, kun Eastwoodin ja Swankin ohella elokuvasta palkittiin niin Morgan Freeman, kuin itse elokuvakin. Melkoinen mestariteos siis.

Million Dollar Baby YLE Teemalla klo 21:00.

---

Mikäli Oscar-tasoista nyrkkeilydraamaa ei perjantain etkoilujen yhteydessä jaksa katsella (kyllä pitäisi), niin lähes yhtä hyvä korvaava vaihtoehto löytyy Neloselta, kun kahden Oscar-ehdokkuuden arvoisesti toteutettu toimintatrilleri Collateral nähdään samaan aikaan MDB:n kanssa - tässä se tallentava boksi olisi näppärä. Michael Mannin (Heat - Ajojahti, Viimeinen Mohikaani) upeasti toteutetussa, katsojaa tiukasti otteessaan pitävässä jännärissä pääosissa ovat määrätietoista palkkamurhaajaa esittävä Tom Cruise sekä roolistaan mukana pelaavana taksikuskina Oscar-ehdokkuudella huomioitu Jamie Foxx. Collateral ei ehkä ole Mannin paras elokuva, mutta perjantai-illan elokuvana se ansaitsee paikkansa MDB:n rinnalla.

Collateral - Väärä Aika, Väärä Paikka Nelosella klo 21:00.

---

Ja jotta valinta ei olisi liian helppo, niin pian kahden aiemmin mainitun perään alkaa kaksi varteenotettavaa haastajaa, joiden kohdalla itse kuitenkin painaisin REC-painiketta ja antaisin MDB:n rullata. Herolta tulee perjantaisin "perjantaitrilleri" ja tänään vuorossa on yksi vuoden 2005 parhaita elokuvia, Frank Millerin ja Robert Rodriguezin Sin City. Millerin graafisiin novelleihin perustuva rikoselokuva on rankattu IMDb:n käyttäjien toimesta kaikkien aikojen 209. parhaaksi elokuvaksi, mikä jo itsessään antaa aiheen sivistää itseä ja laittaa elokuva vähintäänkin tallennukseen. Se, että pääosissa nähdään mm. Benicio del Toro, Bruce Willis, Mickey Rourke ja Jessica Alba eivät tee elokuvasta yhtään vähemmän katsomisen arvoista, päinvastoin!

Maikkari vastaa perjantai-illan haasteeseen näyttämällä kymppiuutisten jälkeisenä toimintarallinaan scifi-klassikon vuodelta 1996. Pääosissa ovat Will Smith ja Bill Pullman ja kun ohjaajan pallilta löytyy Roland Emmerich ja palkintokaapista erikoistehoste-Oscar, ei Independence Dayn kohdalla ole tarpeen käydä pidempiä palopuheita. Ehdottomasti katsomisen arvoinen!

Myös myöhäisillassa on tilaa Oscar-karkille Vicky Cristina Barcelonan muodossa. Woody Allenin ohjaama elokuva toi Penelope Cruzille Naissivuosa-Oscarin, eikä Scarlett Johanssoniakaan sovi unohtaa, itselleni hän riittäisi yksin syyksi katsoa elokuva...

Sin City HEROlla klo 21:50.
Independence Day - Maailmojen Sota MTV3lla klo 22:35.
Vicky Cristina Barcelona FOXilla klo 23:55.

---

LAUANTAI 20.2.

Saunapäivänä katsottiin ennen BumtsiBumia ja Napakymppiä, mutta nykyisin tulee ihan päteviä tv-elokuviakin saunaillan huipennukseksi, eikä pelkkää Jaajoa tai Akua tarvitse väkipakolla katsoa, mikäli sattuu olemaan tolkun ihminen.

Tänä lauantaina nostaisin YLE Teeman jalustalle. Teema jatkaa Oscar-viikkojaan ottamalla Teemalauantaissaan aiheeksi Mykkäelokuvan ja esittämällä viiden (5) Oscarin mykkäelokuvan vuodelta 2012 - Jean Dujardinin ja Berenice Bejon tähdittämän The Artistin. Kun voittaa ranskalaisella mykkäelokuvalla 2010-luvulla Parhaan Elokuvan, Parhaan Ohjauksen ja Parhaan Miespääosan Oscarit, voitaneen puhua melkoisesta mestariteoksesta. Kun otetaan vielä huomioon, että The Artist on ensimmäinen Oscar-palkittu mykkäelokuva vuoden 1929 jälkeen, niin pakkohan tuo on ottaa haltuun!

Teemalauantai jatkuu The Artistin jälkeen toisella mykkäfilmillä vuodelta 2012. Espanjalais-ranskalais-belgialainen Lumikki - Blancanieves tuo uudenlaisen näkökulman Disneyn tutuksi tekemään Grimmin satuun tytöstä ja seitsemästä kääpiöstä. Elokuva voitti Espanjassa ilmestymisvuonnaan peräti 10 Goya-palkintoa, mikä pakottaa jatkamaan mykkälinjalla myös The Artistin jälkeen.

The Artist YLE Teemalla klo 21:00.
Lumikki - Blancanieves YLE Teemalla klo 22:37.

---

Jotta lauantaitanssien lomassa ei tarvitsisi pelkkiä mykkiä katsella, niin yksi varteenotettava haastaja löytyy Neloselta. Daniel Craigin kolmas Bond-elokuva, 007 Skyfall nostaa MI6-agentista esiin toisenlaisen, raaemman ja enemmän tappajamaisen persoonan. Judi Dench loistaa M:n roolissa ja pakkohan elokuvasta on nostaa esiin myös ihanan Adelen esittämä tunnarikappale Skyfall, joka toi brittilaulajattarelle myös Oscar-palkinnon.

007 Skyfall Nelosella klo 21:00.

---

SUNNUNTAI 21.2.

Sunnuntaina kannattaa brunssikaveriksi valita tarkastaja Jacques Clouseau (Peter Sellers) ja nauttia alkuperäisen Vaaleanpunaisen Pantterin etsivähuumorista. Vuonna 1963 tehdyllä klassikkokomedialla ei ole Steve Martinin vuonna 2006 ilmestyneen uusintapelleilyn kanssa muuta yhteistä kuin nimi - ja hyvä niin. TV5 yllättää elokuvavalinnallaan positiivisesti!

Kun klassikkolinjalle ruokailujen lomassa lähdettiin, niin päivällisen jälkeen voi asettautua mukavasti sohvalle ja kääntää jälleen Teemalle. Vuorossa on Film Noir -ohjaajana tunnetun Howard Hawksin alkuperäinen, vuoden 1932 versio elokuvasta Scarface. Pääosassa nähdään Al Pacinon sijaan Paul Muni, joka voitti paria vuotta myöhemmin Pääosa-Oscarinkin. Tässä on taas yksi REC-painikkeen arvoinen elokuva.

Pink Panther - Vaaleanpunainen Pantteri TV5:llä klo 13:30.
Scarface - Arpinaama YLE Teemalla klo 18:00.

---

Sunnuntai-illassa on edessä jälleen päätöksien aika. Tarjolla on Oscar-palkittu dokumentti Searching For Sugar Man, Tom Hanksin tähdittämä Matkalla Perditioniin sekä David O. Russellin huikea American Hustle, joka huomioitiin vuonna 2013 peräti kymmenellä (10) Oscar-ehdokkuudella ja palkittiin niin Golden Globeissa kuin BAFTA-gaalassakin kolmella palkinnolla. Pääosia esittävät Christian Balen ja Amy Adamsin ohella Russellin luottonäyttelijät Bradley Cooper sekä Oscar-voittaja Jennifer Lawrence. Siitä vaan - arpaa heittämään.

Searching for Sugar Man YLE Teemalla klo 21:00.
Matkalla Perditioniin SUBilla klo 21:05.
American Hustle Nelosella klo 21:00.

---

Huikea viikonloppu siis tulossa, eikä tässä edes ollut kaikki! Tsekkaa vaikkapa TÄÄLTÄ loput leffat tulevalle viikonlopulle TAI tee kuten minä ja ota sunnuntaina suunnaksi Peurunka ja tule Keski-Suomen Elokuvakeskuksen Kino Metso -näytökseen! Siitä lisätietoa TUOSTA.

Hyvää viikonloppua!

Share this:

CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti