Oscar-viikonlopun leffatärpit!

Chris Rock juontaa Oscar-gaalan sunnuntaina. Sitä ennen on kuitenkin vielä paljon nähtävää!
"Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse..."

Leffahullujen vuoteen mahtuu samanlainen viikonloppu, kuin urheiluhullujenkin. Toisilla on Super Bowl, toisilla Oscar-Gaala. Molemmat tapahtuvat Yhdysvalloissa ja niitä seurataan ympäri maailmaa - vaikka siihen sitten menisi koko yö. Tänä vuonna Oscareita on varjostanut tasa-arvokeskustelu, kun mustia ehdokkaita löytyy listoilta tasan nolla (0). Jotenkin ihmiset eivät vain suostu hyväksymään sitä, että kenties taso oli vain liian kova. Minusta se, että eri rotuisille ihmisille olisi kiintiöpaikat Oscar-ehdokkuuksien joukossa, olisi vieläkin pahempi asia kuin nykytilanne.

Mutta ihan sama! Oscarit tulevat, viikonloppu tulee ja jotta Oscar-viikonloppuna telkkarin äärellä ei tarvitsisi arpoa, että mitä sieltä katsoisi niin minäpä kerron, mitä kannattaa katsoa - tai ainakin mitä itse aion katsoa.

PERJANTAI 26.2.

Viikonlopun aloittaa loistava komediaklassikko vuodelta 1984. Bill Murrayn, Dan Aykroydin ja Sigourney Wieverin tähdittämä alkuperäinen Ghostbusters - Haamujengi toimii mainiosti perjantai-illan etkoiluleffana, varsinkin kun elokuva on tulevan uudelleenfilmatisointinsa vuoksi hyvinkin ajankohtainen. Elokuva sai aikanaan kaksi "pienempää" Oscar-ehdokkuutta (Paras Musiikki, Parhaat Erikoistehosteet), joten se sopii myös Oscar-viikonlopun aloittelupätkäksi.

Ghostbusters - Haamujengi TV5:llä klo 19:00.

---

Kun ektoplasmasta on selvitty ja maailma pelastettu, on aika kääntää YLE Teemalle. Teema keskittyy Oscareihin sata lasissa ja perjantain loppuillan voikin viettää iloisesti YLE-veron hedelmistä nauttien. Juhlan aloittaa iltayhdeksältä 12 Years A Slave, joka kaksi vuotta sitten palkittiin kolmella Oscarilla mukaanlukien Paras Elokuva ja Paras Adaptoitu Käsikirjoitus. Vuonna 2013 ilmestyneessä elokuvassa vapaa musta mies Solomon Northup (Chiwetel Ejiofor) huijataan orjakaupan uhriksi ja tästä alkaa 12 vuoden jakso, jonka Northup olisi varmasti halunnut elämästään jättää väliin. Lupita Nyong'o palkittiin sivuosaroolistaan elokuvassa Oscar-palkinnolla ja kun näyttelijäkaartista löytyy Brad Pittin, Michael Fassbenderin ja Benedict Cumberbatchin kaltaisia tähtiä, niin voidaan todeta ettei tätä draamaelokuvaa kannata jättää väliin!

Vaikka tarjolla olisikin Last King Of Scotlandin (MTV3) tasoisia huippuelokuvia, niin pysytään me kuitenkin Teemalla. Heti 12YAS:n jälkeen perään nähdään nimittäin elokuva, joka muutti Hollywoodia avoimempaan suuntaan. Miehuuskoe oli ilmestyessään vuonna 1967 arvostelu- ja yleisömenestys ja se toikin ohjaaja Mike Nicholsille tämän uran ainoaksi jääneen Oscar-palkinnon. Elokuva toimi myös ponnahduslautana kaksinkertaisen Oscar-voittajan Dustin Hoffmanin uralle ja mies palkittiinkin elokuvasta mm. Golden Globella ja huomioitiin myös Oscar-ehdokkuudella. Hoffmanin valinta päärooliin raivasi tietä uudenlaiselle Hollywoodille ja esimerkiksi Al Pacinon kaltaisille tulevaisuuden tähdille.

Miehuuskoe kertoo Benjaminista (Hoffman), joka palaa collegesta kotiin kesäksi ja pohtii mitä tehdä elämällään. Benjamin päätyy suhteeseen vanhempiensa perheystävän, Rouva Robinsonin (Ana Bancroft) kanssa, mutta todelliset ongelmat alkavat, kun Benjamin ihastuukin Rouva Robinsonin tyttäreen, Elaineen (Katharine Ross). Kuinka Benjamin selviää tästä tilanteesta ja kenet hän lopulta valitseekaan? Se selviää vain katsomalla.

12 Years A Slave YLE Teemalla klo 21:00.
Last King Of Scotland MTV3:lla klo 22:45.
Miehuuskoe YLE Teemalla klo 23:10.

---

LAUANTAI 27.2.

Oscareiden aattona voi halutessaan fiilistellä kaikkien aikojen ensimmäistä Oscar-voittajaa, F.W. Murnaun Auringonnousua (1927). Murnaun harvoista tähän päivään säilyneistä elokuvista Nosferatu (1922) ja Tabu (1931) ovat Auringonnousun ohella merkittäviä palasia elokuvan historiassa. Auringonnousu on tarina pariskunnasta, jonka parisuhdetta maalaiskylässä ilmestyy horjuttamaan lomaileva kaupunkilaisvamppi (Margaret Livingston), joka saa raavaan maanviljelijän (George O'Brien) horjahtamaan uskollisuuden polulta ja jopa harkitsemaan vaimonsa tappamista. Mies lähtee vaimonsa (Parhaan Naispääosan Oscar-voittaja Janet Gaynor) kanssa hoitamaan parisuhdettaan kaupunkilomalle ja tästä eteenpäin elokuva tasapainoilee upeasti melodraaman ja komedian välimaastossa.

Murnaun mestariteos palkittiin historian ensimmäisessä Oscar-gaalassa vuonna 1929 kolmella Oscarilla, joista yksi meni täysin ansaitusti Parhaasta Kuvauksesta Charles Rosherille ja Karl Strussille. 20-luvun lopulla, mykkäelokuvan joutsenlaulun aikaan osattiin hyödyntää kaikki elokuvaukselliset elementit ja yhdistää niihin myös ääniefektejä (Auringonnousu ei ole täysin mykkä vaikkei siinä puhutakaan) niin komeasti, että jos elokuva saisi viisi tähteä, niin pelkästään kuvaus toisi niistä kaksi. Auringonnousu kannattaa todella katsoa, jos yhtään arvostaa´hyvää elokuvantekoa.

Auringonnousu YLE Teemalla klo 19:25.

---

Jos tykkää ottaa lauantai-iltana vähän kevyemmin ja tykkää musiikkikomedioista, niin TV5 tarjoilee sitä koko rahan edestä Pitch Perfectin avulla. Niin paljon kuin haluaisinkin vain laittaa Anna Kendrickin lasipurkkiin ja katsella häntä takanreunuksella, niin valitsen silti jälleen Teeman ja Oscarit. Peräti seitsemällä (7) Oscarilla palkittu Puhallus (1973) vie nimittäin leikiten iltayhdeksän esityspaikan tässä teatterissa. Robert Redford, Paul Newman ja Robert Shaw velmuilevat pääosissa George Roy Hillin nerokkaassa rikoskomediassa, jossa kaksi huijaria (Redford ja Newman) päättävät huijata gangsteripomon (Shaw) rahat kostoksi murhasta.

Paras Elokuva, Paras Ohjaus (Hill), Paras Alkuperäiskäsikirjoitus (David S. Ward), Paras Lavastus (Henry Bumstead ja James W. Payne), Paras Puvustus (Edith Head), Paras Leikkaus (William H. Reynolds) ja Paras Musiikki (Marvin Hamlisch). Siinä seitsemän syytä jättää kaikki muut väliin ja katsoa Puhallus. Kun tähän lisätään vielä komea 90. sija IMDb:n Top 250 -listalla, niin lauantai-illan ohjelma alkaa olla aika selkeä. Elokuvan jälkeen nähdään vielä dokumentti Ja Oscarin Saa..., jossa valotetaan hieman sitä tunnetta, mikä ehdokkailla on juuri ennen kuin voittajan nimi julkistetaan. Täydellistä!

Pitch Perfect TV5:llä klo 21:00.
Puhallus YLE Teemalla klo 21:00.
Ja Oscarin Saa... YLE Teemalla 23:04.

---

SUNNUNTAI 28.2.

Pääpäivä! Leffatarjonta ei sunnuntaina päätä huimaa, mutta onneksi Teema pelastaa tämänkin illan. Päivän valossa kannattaa kuitenkin istuttaa lapset telkkarin ääreen. Arthur ja Maltazard ei varmasti ole kaikkien aikojen paras animaatio, ei edes Arthur ja Minimoit -trilogian paras osa, mutta suomenkielinen dubbaus (oksennusrefleksi tähän) ja mikroskooppinen fantasiamaailma pitävät perheen pienimmän tyytyväisinä puolentoista tunnin ajan.

Sitten asiaan! YLE Teeman Oscar-fiilistely huipentuu sunnuntai-iltaan ja sen aloittaa vuonna 1943 peräti neljällä (4) Oscarilla palkittu Bernadetten Laulu. Elokuva voitti aikoinaan mm. Parhaan Kuvauksen Oscarin (kolminkertainen voittaja Arthur C. Miller) ja roolistaan Bernadette Soubirous'na palkittiin Parhaan Naispääosan palkinnolla myös Jennifer Jones. Elokuva kertoo Ranskassa 1800-luvun puolivälissä eläneestä Bernadette Soubirous'ta, joka aiheutti Lourdesin kaupungissa suuren kohun kerrottuaan nähneensä peräti 18 Neitsyt Marian ilmestymistä. Jo pelkästään kiinnostavan aiheensa puolesta aion itse vähintäänkin ottaa elokuvan katsomislistalleni, ellen sitä sunnuntaina jostain syystä ehdi katsoa.

Bernadetten Laulun jälkeen voi päättää, haluaako ennemmin katsoa jo aiemminkin Teemalla näytetyn Oscar-palkitun dokkarin vai kenties brittiläistä toimintakomediaa TV5:ltä. Twenty Feet From Stardom kertoo musiikkimaailman taka-alalla vaikuttavista ja tähtiesiintyjien varjoon usein jäävistä taustalaulajista, joita ilman esimerkiksi Adelen kaltaisten artistien live-esiintymiset voisivat olla hieman monotonisia ja tyhjiä. Elokuva voitti Parhaan Dokumentin Oscarin vuoden 2014 gaalassa.

Vitoselta löytyy brittiläinen toimintakomedia Hot Fuzz. Ai että, Simon Pegg, Martin Freeman, Jim Broadbent, Nick Frost, Bill Nighy, Anne Reid... Näyttelijäkaarti on vakuuttava, kuten on myös elokuvan toteutus. Simon Pegg esittää käsikirjoittamassaan elokuvassa virkaintoista poliisia, joka saa vasten tahtoaan siirron pikkukylään. Leppoisalta vaikuttavassa kylässä piilee kuitenkin synkkiä yllätyksiä, jotka aiheuttavat poliisille ja katsojille vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Oscar Gaala huipentaa viikonlopun ja Award Seasonin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa. Punaisen Maton tunnelmia kommentoivat KAVIn suunnittelija, elokuvakriitikkö Anna Möttölä ja mm. Raidista tunnettu ohjaaja/näyttelijä/muusikko Mari Rantasila. Itse Gaalan juontaa yhdessä Anna Möttölän kanssa J-P Pulkkinen.

Arthur ja Maltazard TV5:llä klo 13:40.
Bernadetten Laulu YLE Teemalla klo 18:00.
Hot Fuzz TV5:llä klo 21:00.
20 Feet From Stardom YLE Teemalla klo 21:01.
Oscarit 2016: Punainen Matto YLE Teemalla klo 02:00.
Oscar-gaala 2016 YLE Teemalla klo 03:30.

Share this:

CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti