Jack (Jacob Tremblay) asuu äitinsä Joyn (Brie Larson) kanssa kahdestaan pienen pienessä huoneessa. Huone ei oikeastaan ole huone, vaan vaja, johon Vanha Nick on heidät teljennyt. Jackille huone on koko maailma, eikä hän ymmärrä heidän olevan vankeina. Joy on ollut vajassa vangittuna jo seitsemän vuoden ajan ja tänä aikana Vanha Nick on myös raiskannut häntä toistuvasti. Jack on täysin tietämätön heidän tilanteensa karmeudesta ja kaikesta pahasta, sillä äiti tekee kaikkensa jotta pojalla olisi mahdollisimman turvallinen ja onnellinen lapsuus. Pahuus saapuu kuitenkin joka yö Jackin nukkuessa vaatekomerossa ja yhtäkkiä äidin sänky alkaa natisemaan. Jack täyttää viisi vuotta ja äidin rakentama kulissi onnellisesta elämästä alkaa murtua.

Room on vaikeaa katsottavaa, eikä sen aikana voi olla järkyttymättä. Elokuva perustuu Emma Donoghuen sovitukseen omasta romaanistaan ja on saanut vaikutteita Natascha Kampuschin ja Josef Fritzlin tapauksista. Elokuvan teema on raskas ja ahdistava, eikä sitä kaunistella. Ohjaaja Lenny Abrahamson muistetaan vuosi sitten ilmestyneen Frankin ohjaajana, mutta paperimassapäisestä Michael Fassbenderistä on menty kyllä kauaksi. Abrahamson onnistuu kuitenkin varsin erilaisessa elokuvassaan luomaan mustasta ja kylmästä aiheesta melko helposti lähestyttävän teoksen. Kun elokuvasta merkittävä osa vietetään pienessä, äänieristetyssä vajassa, on kuvaus- ja ohjaustyöllä suuri vastuu siinä, ettei katsojalle tule aivan ylitsepääsemätöntä klaustrofobian tunnetta. Danny Cohen onkin onnistunut loistavasti luomaan tilavuuden tunteen ja kun elokuvaa kuvataan käytännössä kahden ihmisen erilaisista näkökulmista, ei huoneessa niin ahdistavaa koko ajan olekaan.

Elokuvan parhautta ovat kuitenkin näyttelijäsuoritukset, erityisesti Brie Larson tuntuu tekevän Roomissa suorituksen, josta hänet tullaan aina muistamaan. Kaikkensa itsestään lapsensa onnellisuuden vuoksi antavan äidin rakkaus välittyy läpi elokuvan katsojalle asti, vaikkei Joy varmastikaan ole mikään pullantuoksuinen "vuoden äiti". Myös Jackia näyttelevä Jacob Tremblay tekee loistavan suorituksen, vaikka välillä - oikeastaan koko ajan - Jack vaikuttaa älykkäämmältä ja kypsemmältä, kuin viisivuotiaan kuuluisi. Pojan viisauksia pudotteleva kertojaääni saa ajoittain unohtamaan, että hänellä on ikää vasta 5 vuotta, niin filosofisia pohdintoja poika runoilee. Myös se, kuinka "helposti" ja nopeasti Jack toipuu koettelemuksistaan on hämmentävää ja saa - hoitoalan ammattilaisena - allekirjoittaneen pohtimaan, onko elokuvassa sittenkään mietitty aivan loppuun asti kaikkea. Joka tapauksessa Tremblay on tuore kasvo, jota kannattaa tulevaisuudessakin seurata.

Episodin Marta Balagan mukaan Donoghuen romaani on kuvattu täysin Jackin näkökulmasta. Roomin elokuvasovituksessa kuitenkin Abrahamson rakentaa hienosti kaksi näkökulmaa ja kaksi erinäköistä tarinaa. Huone, jossa äiti ja poika ovat vangittuina näyttäytyy eri tavoin kun kuvataan äitiä ja kun kuvataan Jackia. Jackin huone on valtava, se on koko maailma jossa jokaiselle huonekalullekin toivotetaan hyvää huomenta ja jossa voi seikkailla ja tutustua elämän ihmeisiin. Äidille huone on vankila, tyrmä, pieni ja haiseva koppi jonka pienuus ahdistaa jo ilman fyysisiä koettelemuksiakin. Katsoja pystyy kokemaan näkökulmien muutokset hyvin konkreettisesti, nerokasta ohjaus- ja kuvaustyötä.

Roomille on sadellut kehuja ja palkintoja pitkin vuotta. Brie Larson voitti roolistaan Golden Globen, BAFTAn sekä SAG-palkinnon. Lisäksi elokuva on palkittu mm. AFIn (American Film Industry) Vuoden Elokuvana ja viimeksi viime yönä se sai kunniaa Independent Spirit Awardseilla kun Larsonin ohella Emma Donoghue palkittiin Parhaasta Esikoiskäsikirjoituksesta. Jacob Tremblay voitti myös roolistaan Läpimurtopalkinnon Satellite Awardseilla. Oscar-ehdokkuuksia elokuvalle tippui lopulta neljä.

Miten Room sitten sijoittuu Parhaan Elokuvan Oscarin ehdokaslistalla? Sanotaan näin, että jos Parhaan Elokuvan palkinto voisi mennä pienen budjetin (vain 6 miljoonaa dollaria - vertailun vuoksi The Revenantin oli 135 miljoonaa) kanadalais-irlantilaiselle, tositapahtumiin perustumattomalle, yhteiskuntakritiikittömälle indie-elokuvalle, niin Room voittaisi aivan varmasti. Se on ehdottomasti top 4 -elokuva tämän vuoden ehdokkaista, mutta se saattaa poiketa liiaksi Akatemian perinteisestä voittajakaavasta, vaikka siinäkin on selviytymistarina ja vaikka se saa katsojan ajattelemaan jälkeenpäin asioita. Brie Larsonin osalta on todettava, että olen Roomin nähtyäni entistä vakuuttuneempi siitä, että Parhaan Naispääosan Oscarin voittajan roolihahmon nimi on Joy. Tästä voi jokainen päätellä sen, kenen puolesta liputan.

Room on rankka, ahdistava, synkkä ja karmaiseva draamajännäri, jonka lopussa saattaa kaukaisesti kajastaa toivon pilkahdus ja valo. Sen näyttelijäsuoritukset ja ohjaustyö ovat onnistuneita ja käsikirjoitus hyvä. Elokuvan ainoa kompastuskivi saattaa olla se, että kun näkökulmia on kaksi, niin tarinoitakin on kaksi, mikä saattaa joillakin nostaa epäilyksen niskakarvat pystyyn. Joka tapauksessa elokuva on todella hyvä ja saa arvosanan 4 / 5.