Olympiarenkaiden äärellä...
Davaj! Sotshin talviolympialaiset huipentuvat sunnuntaina miesten 50km hiihtoon sekä Kanadan ja Ruotsin tähdittämään kiekkofinaaliin. Omiin odotuksiin nähden nämä kisat ovat sujuneet noh, kohtalaisen mukavasti. Ajatuksen tasolla suunnittelin, että Suomi kantaa kisoista kotiin 9 mitalia, joista vähintään 1 on kultainen. Nooo, 4 mitalia (1-3-0) on tähän asti ihan mukiinmenevä suoritus, jos otetaan huomioon se, mistä mitalit ovat tulleet. Ylä- ja alamäkiä, onnistumisia ja kaatumisia on suomalaisjunaan mahtunut Sotshin ihmisoikeusolympialaisissa, joten käydäänpä meikäläisen mielipiteiden kimppuun. Olympialaisten 5 kohtaa tulevat tässä.
1. Kaisa Mäkäräinen...
Ampumahiihtokuningatar oli omissa laskelmissani yksi Suomen kirkkaimmista toivoista. Toki tiedossa oli, että kauden aikana varsinkin pystyammunta oli tuottanut Kaisalle isoja ongelmia ja sijoitukset olivat olleet tämän vuoksi hyvinkin vaihtelevia, mutta mielestäni menestyvän ammattiurheilijan tulee kyetä reflektoimaan omaa tekemistään siinä määrin, että saisi viilattua kauneusvirheet pois uran tärkeimmässä paikassa.
Mutta ei... Kaisa aloitti kisat "komeasti" pikakilpailun 30. sijalla, jonka jälkeen syypää löytyi onneksi välineistä. Ja aivan loogista, huonot suksethan ne aiheuttivat 2 ohilaukausta pystypaikalla ja pudottivat Kontiolahden Urheilijoiden hiihtäjättären yli minuutin päähän voittajasta! Lässytys sikseen, Kaisan normaalilla hiihtovauhdilla kaksi hutikutia olisi riittänyt joka tapauksessa 15 parhaan joukkoon, joten ehkä syy oli todella lankuissa.
Nousujohteiset kisat Kaisa urheili joka tapauksessa. 10km takaa-ajossa sijoitus parani jo kovasti ja Kaisa tuli maaliin 16:na, häviten kärkeen reilut puolitoista minuuttia annettuaan tasoitusta muille 3 ohilaukauksen verran. 15km Normaalikisassa sijoitus oli jo 9... Mutta jälleen tuli turpaan lähes 3 minuuttia kisojen kuningattarelle, Valko-Venäjän Darya Domrachevalle, kiitos 3 seisomahutikutin. Domracheva muuten putsasi pöydän Sotshissa voittamalla sprinttikisaa lukuunottamatta jokaisen henkilökohtaisen matkan naisten ampumahiihdossa, siitä mallia muille...
Kaisa päätti kisaurakkansa yhteislähtökisan 7. sijaan. Kaisa oli tässä kisassa vielä makuupaikkojen jälkeen tiukasti kiinni mitalissa, mutta kahdelta seisomapaikalta tuli jälleen kaksi pummia, joten se siittä sitten...
Kuinka hyvin kisat sitten menivät? Loppua kohti Kaisa alkoi jo löytää hiihtovauhtiaan ja sukset toimivat. Ainoastaan pystyammunta kiusasi loppuun asti ja niin, ratkaisi sen asian, ettei Kaisa Mäkäräinen tule saavuttamaan urallaan henkilökohtaista olympiamitalia. Kaisalta odotin todella 1-2 mitalia äärimmilleen viritetyn optimismin innoittamana, mutta tällä kertaa kävi näin. Kipeän realismin nimissä voi vain todeta, ettei Kaisa kuitenkaan ole mikään Tora Berger, joka sekä hiihtää kuin tuuli, mutta myös ampuu kuin ammattisotilas. Täytyy lohduttautua klassisella suomalaisselityksellä, eli onneksi tuli edes niitä pistesijoja...
2. Maastohiihto...
Suomi saavutti kisojen toistaiseksi neljästä mitalistaan kolme maastohiihdosta. Tämä oli ehdottomasti sen verran, mihin näissä karkeloissa oli ennakkoon saumaa. Kuitenkin raakaa realismia on se, että Aino-Kaisa Saarisella ja Iivo Niskasella oli äärettömän hyvät mahdollisuudet nostaa hiihtomitalien määrä jopa viiteen, mutta perinteisen hiihtotavan matkat päättyivät Aikulta kahden ja Iivolta 0,2 sekunnin tappioihin ja neljänsiin sijoihin. Sprinttihiihto meni täysin penkin alle, kun parhaat sinivalkoiset jäivät puolivälieriin joten ei siitä sen enempää. Naisten viestissä Suomen edelle kerkesi vain Ruotsi, eikä sekään kuin 0,5 sekunnin erolla. Charlotte Kallan huikea kiri, ynnä Krista Lähteenmäen ja Saksan Denise Herrmannin heikko taktikointi, johtivat siihen että Ruotsi kuroi lähes puolen minuutin kaulan kiinni ja paineli viimeisillä metreillä ohi. Joka tapauksessa hieno mitali tytöille.
Keskiviikkona 19.2. olikin sitten melkoinen "Pöljä Päivä". Ensin Aikku hiihti parisprintin hopeaa Kerttu Niskasen kanssa, jonka jälkeen putosi sellainen pommi, joka sai varmasti monen epäilijän keräilemään leukaansa lattianraosta. Niskasen Kertun velipoika, Iivo, hiihti miesten parisprintissä paljon parjatun ja mielipiteitä jakavan lapinmiehen, Sami "Musti" Jauhojärven kanssa upeasti Suomelle kisojen toistaiseksi ainoan kultamitalin. Mustin lopputaistelu Saksan ja Venäjän kanssa on poikinut niin postimerkin, kuin tulevan hittibiisinkin, joten järkyttävän suuresta tempusta on kyse!
Maastohiihtäjillä on vielä edessään kuninkuusmatkat, naisilla 30km ja miehillä 50km. Jos näistä vielä mitaleja tulee, niin hiihtäjille on pakko antaa täysi kymppi panoksestaan talviolympialaisissa, jännitystä siis koko viikonlopuksikin tiedossa!
3. Lumilautailu...
Enni Rukajärvi onnistui näissä kisoissa siinä, mitä häneltä odotinkin. Kansainvälisen lumilautailuliiton naisten slopestylen maailmanrankingissa 4. sijalla komeileva kuusamolainen kantoi Suomen lippua Sotshin avajaisissa ja tyylitteli paria päivää myöhemmin Suomen ensimmäisen mitalin talvikisoista ottamalla slopestylessä hopeaa. Suorituksen arvoa nostaa sekin, että kisoissa laskettua rataa parjattiin viime hetken kenraaliharjoituksissa todella paljon ja vaarallisen haastavahan se olikin. Loistavaa Enni!
Rukajärven ohella mitalia odoteltiin varmasti halfpipessa ja slopestylessä Peetu Piiroiselta, Janne Korvelta ja Markus Malinilta. Kävi kuitenkin niin, että parhaiten molemmissa sijoittunut Korpi jäi ilman finaalipaikkaa, jonka lisäksi Peetu Piiroinen jätti koko halfpipen väliin radan huonon kunnon vuoksi. Hieman pureskeltavaahan tästä jäi, kun lautailijoilta odoteltiin joka tapauksessa paria mitalia. Nooh uusia kisoja tulee ja tuntuu kovasti siltä, että kyllä Suomesta vielä uusia huippuja maailmalle nousee. Ja Shawn White jos päätti olympiauransa Sotshiin niin jatkossa on yksi kanto vähemmän menestyksen tiellä.
4. Jääkendo...
Tässähän tämä, "varma" mitalilaji. Naisten turnaus päättyi rakkaan länsinaapurimme halailuun puolivälierissä, huolimatta Noora Rädyn esimerkillisistä torjunnoista ja Riikka Välilän sekä pistepörssin voittaneen Michelle Karvisen esityksistä turnauksessa. Suomen sijoitus kisoissa viides.
Miesleijonilla oli haastava lähtökohta kisoihin. Ei Mikko Koivua, ei Valtteri Filppulaa... Ensimmäisessä pelissä Itävaltaa vastaan Teemu Selänne säikäytti vaihtamalla jo ensimmäisellä tauolla siviileihin, eikä puolivälieriin saatu enää ykkösketjuakaan alkuperäisenä kasaan, kun Aleksander Barkov loukkasi itsensä. Vastoinkäymiset vahvistavat. "Jos joku työntää meitä naamasta, me vastaamme" sanoi Saku Koivukin Orange County -lehden haastattelussa suomalaisesta taistelumentaliteetista. Taisteluvoitto Venäjästä herätti kiiman ja toiveet olympiakullasta. Perjantaina näillekin haaveille saatiin piste, kun Suomi kärsi katkeran 2-1 tappion, ah, Ruotsille. Välierä oli Teukka Salaman viimeinen mahdollisuus voittaa arvokisakulta, mutta perinteistä Suomi-Ruotsi -henkeä ei ottelun aikana oikein saatu päälle, ei kummankaan joukkueen osalta. Muutama hassu ja helppo maali, joiden ohella nähtiin loistavaa uhrautumista ja hyviä torjuntoja molemmilta maalivahdeilta, vaikka Suomen veräjää vartioikin Kari Lehtonen. Tuukka Rask pelasi Venäjää vastaan elämänsä kiekkoa, mutta flunssa kellisti ykkösvahdin semifinaalin kynnyksellä, valitettavasti.
Huomenna vielä pronssipeli USA:ta vastaan. Revanssi Vancouverista olisi paikallaan, siellä jenkit raatelivat hampaattoman Leijonan 5-1. Toivotaan parasta, sitä viidettä mitalia siis!
5. Kisojen koonti...
Suomi on esiintynyt näissä talviolympialaisissa joukkueella, jossa yhdistyvät kokemus ja nuoruuden into. Minusta on mahtavaa nähdä, että esimerkiksi Iivo Niskanen on perinteisen nelossijaansa aidosti pettynyt, koska, niinkuin Iivo itsekin sanoi: "Seuraava mahdollisuus on sitten 8 vuoden kuluttua". Ei selittelyä, ei välitavoitteita, vain selvä ja menestyksenjanoinen tavoite: olympiamitali.
Teemu Selänne, Olli Jokinen ja Kimmo Timonen halusivat tulla vielä kerran ja ottaa kultaa Leijonapaidassa. Ihan vain koska siihen oli mahdollisuus ja kiekkoilu tuntui miehistä vielä hyvältä ja hauskalta. Loistavaa rakkautta lajiin, pukukoppiin tuodusta kokemuksesta puhumattakaan!
Jos Suomi ei saavuta kisojen viimeisinä kahtena päivänä mitalia, niin ei se mitään. Onhan nelossija pettymys jääkiekossa, eikä 30 tai 50 kilometrin hiihdonkaan jälkeen hirveästi naurata, jos olympiamitali jää esimerkiksi yhden sadasosan päähän, mutta uskon että näistä kisoista jää hyvä maku suuhun. Mutta ei sellainen imelänmakea maku, vaan katkeransuloinen, sitruksinen maku. Sellainen maku, joka pistää miettimään ja jonka ansiosta seuraavat talviolympialaiset tuovat entistä enemmän mitalisijoja ja menestystä Suomelle.
Tällaisen romaanin loppuun en sano muuta, kuin että lippu korkealle ja toivotaan, että edes Ruotsille pärjätään viikonloppuna, Do svidanija!
1. Kaisa Mäkäräinen...
Ampumahiihtokuningatar oli omissa laskelmissani yksi Suomen kirkkaimmista toivoista. Toki tiedossa oli, että kauden aikana varsinkin pystyammunta oli tuottanut Kaisalle isoja ongelmia ja sijoitukset olivat olleet tämän vuoksi hyvinkin vaihtelevia, mutta mielestäni menestyvän ammattiurheilijan tulee kyetä reflektoimaan omaa tekemistään siinä määrin, että saisi viilattua kauneusvirheet pois uran tärkeimmässä paikassa.
Mutta ei... Kaisa aloitti kisat "komeasti" pikakilpailun 30. sijalla, jonka jälkeen syypää löytyi onneksi välineistä. Ja aivan loogista, huonot suksethan ne aiheuttivat 2 ohilaukausta pystypaikalla ja pudottivat Kontiolahden Urheilijoiden hiihtäjättären yli minuutin päähän voittajasta! Lässytys sikseen, Kaisan normaalilla hiihtovauhdilla kaksi hutikutia olisi riittänyt joka tapauksessa 15 parhaan joukkoon, joten ehkä syy oli todella lankuissa.
Nousujohteiset kisat Kaisa urheili joka tapauksessa. 10km takaa-ajossa sijoitus parani jo kovasti ja Kaisa tuli maaliin 16:na, häviten kärkeen reilut puolitoista minuuttia annettuaan tasoitusta muille 3 ohilaukauksen verran. 15km Normaalikisassa sijoitus oli jo 9... Mutta jälleen tuli turpaan lähes 3 minuuttia kisojen kuningattarelle, Valko-Venäjän Darya Domrachevalle, kiitos 3 seisomahutikutin. Domracheva muuten putsasi pöydän Sotshissa voittamalla sprinttikisaa lukuunottamatta jokaisen henkilökohtaisen matkan naisten ampumahiihdossa, siitä mallia muille...
Kaisa päätti kisaurakkansa yhteislähtökisan 7. sijaan. Kaisa oli tässä kisassa vielä makuupaikkojen jälkeen tiukasti kiinni mitalissa, mutta kahdelta seisomapaikalta tuli jälleen kaksi pummia, joten se siittä sitten...
Kuinka hyvin kisat sitten menivät? Loppua kohti Kaisa alkoi jo löytää hiihtovauhtiaan ja sukset toimivat. Ainoastaan pystyammunta kiusasi loppuun asti ja niin, ratkaisi sen asian, ettei Kaisa Mäkäräinen tule saavuttamaan urallaan henkilökohtaista olympiamitalia. Kaisalta odotin todella 1-2 mitalia äärimmilleen viritetyn optimismin innoittamana, mutta tällä kertaa kävi näin. Kipeän realismin nimissä voi vain todeta, ettei Kaisa kuitenkaan ole mikään Tora Berger, joka sekä hiihtää kuin tuuli, mutta myös ampuu kuin ammattisotilas. Täytyy lohduttautua klassisella suomalaisselityksellä, eli onneksi tuli edes niitä pistesijoja...
2. Maastohiihto...
Suomi saavutti kisojen toistaiseksi neljästä mitalistaan kolme maastohiihdosta. Tämä oli ehdottomasti sen verran, mihin näissä karkeloissa oli ennakkoon saumaa. Kuitenkin raakaa realismia on se, että Aino-Kaisa Saarisella ja Iivo Niskasella oli äärettömän hyvät mahdollisuudet nostaa hiihtomitalien määrä jopa viiteen, mutta perinteisen hiihtotavan matkat päättyivät Aikulta kahden ja Iivolta 0,2 sekunnin tappioihin ja neljänsiin sijoihin. Sprinttihiihto meni täysin penkin alle, kun parhaat sinivalkoiset jäivät puolivälieriin joten ei siitä sen enempää. Naisten viestissä Suomen edelle kerkesi vain Ruotsi, eikä sekään kuin 0,5 sekunnin erolla. Charlotte Kallan huikea kiri, ynnä Krista Lähteenmäen ja Saksan Denise Herrmannin heikko taktikointi, johtivat siihen että Ruotsi kuroi lähes puolen minuutin kaulan kiinni ja paineli viimeisillä metreillä ohi. Joka tapauksessa hieno mitali tytöille.
Keskiviikkona 19.2. olikin sitten melkoinen "Pöljä Päivä". Ensin Aikku hiihti parisprintin hopeaa Kerttu Niskasen kanssa, jonka jälkeen putosi sellainen pommi, joka sai varmasti monen epäilijän keräilemään leukaansa lattianraosta. Niskasen Kertun velipoika, Iivo, hiihti miesten parisprintissä paljon parjatun ja mielipiteitä jakavan lapinmiehen, Sami "Musti" Jauhojärven kanssa upeasti Suomelle kisojen toistaiseksi ainoan kultamitalin. Mustin lopputaistelu Saksan ja Venäjän kanssa on poikinut niin postimerkin, kuin tulevan hittibiisinkin, joten järkyttävän suuresta tempusta on kyse!
Maastohiihtäjillä on vielä edessään kuninkuusmatkat, naisilla 30km ja miehillä 50km. Jos näistä vielä mitaleja tulee, niin hiihtäjille on pakko antaa täysi kymppi panoksestaan talviolympialaisissa, jännitystä siis koko viikonlopuksikin tiedossa!
3. Lumilautailu...
Enni Rukajärvi onnistui näissä kisoissa siinä, mitä häneltä odotinkin. Kansainvälisen lumilautailuliiton naisten slopestylen maailmanrankingissa 4. sijalla komeileva kuusamolainen kantoi Suomen lippua Sotshin avajaisissa ja tyylitteli paria päivää myöhemmin Suomen ensimmäisen mitalin talvikisoista ottamalla slopestylessä hopeaa. Suorituksen arvoa nostaa sekin, että kisoissa laskettua rataa parjattiin viime hetken kenraaliharjoituksissa todella paljon ja vaarallisen haastavahan se olikin. Loistavaa Enni!
Rukajärven ohella mitalia odoteltiin varmasti halfpipessa ja slopestylessä Peetu Piiroiselta, Janne Korvelta ja Markus Malinilta. Kävi kuitenkin niin, että parhaiten molemmissa sijoittunut Korpi jäi ilman finaalipaikkaa, jonka lisäksi Peetu Piiroinen jätti koko halfpipen väliin radan huonon kunnon vuoksi. Hieman pureskeltavaahan tästä jäi, kun lautailijoilta odoteltiin joka tapauksessa paria mitalia. Nooh uusia kisoja tulee ja tuntuu kovasti siltä, että kyllä Suomesta vielä uusia huippuja maailmalle nousee. Ja Shawn White jos päätti olympiauransa Sotshiin niin jatkossa on yksi kanto vähemmän menestyksen tiellä.
4. Jääkendo...
Tässähän tämä, "varma" mitalilaji. Naisten turnaus päättyi rakkaan länsinaapurimme halailuun puolivälierissä, huolimatta Noora Rädyn esimerkillisistä torjunnoista ja Riikka Välilän sekä pistepörssin voittaneen Michelle Karvisen esityksistä turnauksessa. Suomen sijoitus kisoissa viides.
Miesleijonilla oli haastava lähtökohta kisoihin. Ei Mikko Koivua, ei Valtteri Filppulaa... Ensimmäisessä pelissä Itävaltaa vastaan Teemu Selänne säikäytti vaihtamalla jo ensimmäisellä tauolla siviileihin, eikä puolivälieriin saatu enää ykkösketjuakaan alkuperäisenä kasaan, kun Aleksander Barkov loukkasi itsensä. Vastoinkäymiset vahvistavat. "Jos joku työntää meitä naamasta, me vastaamme" sanoi Saku Koivukin Orange County -lehden haastattelussa suomalaisesta taistelumentaliteetista. Taisteluvoitto Venäjästä herätti kiiman ja toiveet olympiakullasta. Perjantaina näillekin haaveille saatiin piste, kun Suomi kärsi katkeran 2-1 tappion, ah, Ruotsille. Välierä oli Teukka Salaman viimeinen mahdollisuus voittaa arvokisakulta, mutta perinteistä Suomi-Ruotsi -henkeä ei ottelun aikana oikein saatu päälle, ei kummankaan joukkueen osalta. Muutama hassu ja helppo maali, joiden ohella nähtiin loistavaa uhrautumista ja hyviä torjuntoja molemmilta maalivahdeilta, vaikka Suomen veräjää vartioikin Kari Lehtonen. Tuukka Rask pelasi Venäjää vastaan elämänsä kiekkoa, mutta flunssa kellisti ykkösvahdin semifinaalin kynnyksellä, valitettavasti.
Huomenna vielä pronssipeli USA:ta vastaan. Revanssi Vancouverista olisi paikallaan, siellä jenkit raatelivat hampaattoman Leijonan 5-1. Toivotaan parasta, sitä viidettä mitalia siis!
5. Kisojen koonti...
Suomi on esiintynyt näissä talviolympialaisissa joukkueella, jossa yhdistyvät kokemus ja nuoruuden into. Minusta on mahtavaa nähdä, että esimerkiksi Iivo Niskanen on perinteisen nelossijaansa aidosti pettynyt, koska, niinkuin Iivo itsekin sanoi: "Seuraava mahdollisuus on sitten 8 vuoden kuluttua". Ei selittelyä, ei välitavoitteita, vain selvä ja menestyksenjanoinen tavoite: olympiamitali.
Teemu Selänne, Olli Jokinen ja Kimmo Timonen halusivat tulla vielä kerran ja ottaa kultaa Leijonapaidassa. Ihan vain koska siihen oli mahdollisuus ja kiekkoilu tuntui miehistä vielä hyvältä ja hauskalta. Loistavaa rakkautta lajiin, pukukoppiin tuodusta kokemuksesta puhumattakaan!
Jos Suomi ei saavuta kisojen viimeisinä kahtena päivänä mitalia, niin ei se mitään. Onhan nelossija pettymys jääkiekossa, eikä 30 tai 50 kilometrin hiihdonkaan jälkeen hirveästi naurata, jos olympiamitali jää esimerkiksi yhden sadasosan päähän, mutta uskon että näistä kisoista jää hyvä maku suuhun. Mutta ei sellainen imelänmakea maku, vaan katkeransuloinen, sitruksinen maku. Sellainen maku, joka pistää miettimään ja jonka ansiosta seuraavat talviolympialaiset tuovat entistä enemmän mitalisijoja ja menestystä Suomelle.
Tällaisen romaanin loppuun en sano muuta, kuin että lippu korkealle ja toivotaan, että edes Ruotsille pärjätään viikonloppuna, Do svidanija!