Palkintopöhinää: Spotlight
Ensi-ilta oli perjantaina, mutta koska vietin viikonlopun vanhempieni luona, jäi yksi odotetuimmista Oscar-ehdokkaista maanantaille. Onneksi en hirveästi roiku Internetin arvostelu- enkä keskustelupalstoilla, joten säästyin muiden provosoinnilta. Nyt kuitenkin asiaan!
Spotlight (USA, 2015)
Spotlight on tositapahtumiin perustuva draamaelokuva, joka kertoo Boston Globe -sanomalehden alaisuudessa toimivasta Spotlight-tiimistä. Elokuvan ohjauksesta vastaa Tom McCarthy (Up - Kohti Korkeuksia) ja mies toimii myös elokuvan toisena käsikirjoittajana yhdessä Josh Singerin (Fringe - Rajamailla) kanssa. Elokuva alkaa, kun BG saa uuden päätoimittajan, Floridasta saapuvan Marty Baronin (Liev Schreiber). Baron haluaa uudistaa lehteä ja ottaakin ensitöikseen yhteyttä Spotlight-ryhmän "päätoimittajaan", Walter "Robby" Robinsoniin (loistava Michael Keaton). Baron nostaa ensimmäisessä palaverissaan pöydälle Eileen McNamaran kolumnin lasten hyväksikäytöstä epäillystä roomalaiskatolisesta papista. Pienen arpomisen jälkeen Robby ottaa jutun tiiminsä hoidettavaksi. Asioiden laajuus ja vakavuus yllättävät niin journalistit kuin katsojankin.
Tutkiva journalismi ei ole kovin seksikäs aihe elokuvalle. Spotlightista tekee kuitenkin kiinnostavan fraasit "tositapahtumiin perustuva" ja "lasten seksuaalinen hyväksikäyttö". Kun näihin ympätään roomalaiskatolinen kirkko, mestarillinen ohjaustyö ja ennen kaikkea vertaansa vailla oleva näyttelijäkaarti, saadaan aikaan täysin pätevä ja ehdottomasti Oscar-ehdokkuutensa ansainnut draamaelokuva.
Erityisen mieleenpainuvaa elokuvassa on nimenomaan näyttelijätyö ja se, kuinka hienosti koko kaarti toimii ja hengittää samaan tahtiin. Michael Keaton on ryhmän pomo, joka toimii taustalla ja tarvittaessa viheltää pelin poikki - tavaramerkki-mutruhuulilla saa sittenkin auktoriteettia. Keatonin hahmo Robby toimii myös linkkinä Spotlightin ja päätoimittaja Baronin välillä ja selittelee ryhmänsä toimintaa myös John Slatteryn esittämälle Ben Bradlee jr:lle.
Michael Keaton tietää keksineensä "duck face" ilmeen jo 1980-luvulla |
Lähes Rezendesin veroinen kenttätoimittaja on Sacha Pfeiffer, jota Rachel McAdams elokuvassa Oscar-ehdokkuuden arvoisesti esittää. Pfeiffer saattaa olla kuoreltaan pehmeämpi kuin Rezendes, mutta pinnan alta paljastuu timantinkova journalisti, jonka olemuksen niin ulkoisesti kuin muutoinkin McAdams ottaa erittäin toimivasti haltuun. Naisella on ollut nousujohteinen vuosi, kun hän esiintyi viime vuonna Spotlightin ohella niin True Detectiven kakkoskaudella kuin Jake Gyllenhaalin rinnallakin elokuvassa Southpaw.
John Slattery kertoo tiimilleen The Revenantin olevan myös ehdolla Parhaan Elokuvan Oscariin |
Spotlight on kahminut ehdokkuuksia ja palkintoja kautta linjan, mutta erityisen suurta suitsutusta on -syystäkin - saanut elokuvan casting ja koko näyttelijäkaarti Keatonista d'Arcy Jamesiin. Oscareiden kannalta tämä laittaa The Revenantin tiukille, sillä viimeksi kun koko tiimiä on näin isolla kädellä onniteltu ja kehuttu, johti se Parhaan Elokuvan Oscar-palkintoon. Vuosi oli 2012 ja elokuva Ben Affleckin Argo. Itsellenikin tuli elokuvan aikana joitain takaumia kyseisen elokuvan tiimoilta mieleen, vaikka aihe toki olikin aivan eri ja elokuva itsessään mielestäni parempi. Elokuvan näyttelijät ovat lähes jokainen kahmineet aiemmista töistään ehdokkuuksia ja olisikin mielestäni suotavaa, että esimerkiksi Mark Ruffalo viimein saisi Oscar-palkinnon - vaikkei se tänä vuonna helppoa olekaan.
Spotlight pitää katsojan otteessaan lopputeksteihin saakka siitäkin huolimatta, että se perustuu tositapahtumiin ja loppuratkaisu on tiedossa jo ennen elokuviin menoa jos on viime vuosina uutisia yhtään seuraillut. Tarina menee joka tapauksessa ihon alle ja tunteisiin ja sai kyllä pohtimaan katolisen kirkon motiiveja ja asemaa tässä maailmassa jossa elämme. Onko se sitten vuoden 2015 paras elokuva? Minun mielestäni on.
Spotlight ansaitsee vahvojen näyttelijäsuoritustensa, voimakkaiden tunnereaktioiden herättämisen ja tärkeän aiheensa vuoksi arvosanakseen täydet 5 / 5.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti