Kevätpörriäinen: Son of Saul - Saul fia
Kevät on hienoa aikaa. Ennakkotehtäviä, lopputenttejä, ylioppilaskirjoitukset, opinnäytetyön palautukset... Kaikki pyörii suorittamisen ympärillä, joten välillä on hyvä hypätä pois oravanpyörästä ja rauhoittua - mieluiten elokuvan avulla. Vaikkakin, ilmeisesti jatkossa saan rauhoittua myös metsien poluilla, mikä on enemmän kuin tervetullutta!
Tänä tiistaina rauhoituin kuitenkin sen ensimmäisen - siis elokuvan - parissa. Mainio seura sai mainion elokuvan tuntumaan entistäkin mainiommalta, mutta yritän silti pitää pohdintani mahdollisimman neutraalina - niinpä niin... Joka tapauksessa kävin katsomassa elokuvan, joka voitti Parhaan Vieraskielisen Elokuvan Oscarin helmikuun lopulla ja sitä ennen se palkittiin myös Golden Globe -gaalassa. Elokuva on Son of Saul - Saul fia.
Son of Saul - Saul fia (Unkari 2015)
Saul Auslander (Géza Röhrig) on vanki Natsi-Saksan tuhoamisleirillä vuonna 1944. Saul kuuluu sonderkommando -nimiseen ryhmään vankeja, joiden tehtävänä on hävittää kaasukammiossa teloitettuja juutalaistovereitaan krematoriossa ja sen jälkeen lapioida heidän maalliset jäännöksensä jokeen. Eräänä päivänä Saul kokee jonkinlaisen valaistumisen, kun kammiossa menettää henkensä pieni poika. Saul haluaa pelastaa pikkupojan krematoinnilta ja järjestää hänelle kunnolliset hautajaiset samalla, kun hänen vankitoverinsa suunnittelevat vastarintaa ja pakoa leiriltä.
László Nemes on unkarilaisohjaaja, jolle Saul fia on esikoispitkä ohjaustyö ja täytyy sanoa, että tämän vajaat pari tuntia kestävän teoksen myötä hän nousee yhdeksi mielenkiintoisimmista eurooppalaisista ohjaajista tällä vuosituhannella. Se, kuinka Nemes kertoo ja kuvaa holokaustin ja tuhoamisleirien kauhuja, on alusta loppuun saakka riipivää ja intensiivistä. Kerronta pitää katsojan paikoillaan lopputekstien viimeiseen ruutuun asti, vaikkei olekaan mikään erikoistehosteilla mässäilevä toimintapläjäys.
Saul fian komeus piilee tarinan ja voimakkaan päähenkilön ohella kuvauksessa ja äänisuunnittelussa. Tapa, jolla Mátyás Erdély kuvaa elokuvan ja kuinka hän yhdessä Nemesin kanssa rajaa kuvakerronnan päähenkilö Sauliin, on kerrassaan uskomatonta. Surroundina ympäriltä kantautuvat puheet, kolahdukset, kilahdukset, räjähdykset ja kaikki - KAIKKI - äänet luovat komean illuusion siitä, että katsoja olisi mukana tapahtumien keskiössä. Se, että kaikki tapahtuu ympärillä saa aikaan uteliaisuuden virran ja välillä ihan ärsyttää, kun ei ole varma kuuluuko jokin keskustelu kolme penkkiriviä alempaa salista VAI kuuluuko se elokuvaan. Lisäksi unkarin kieli on sen verran lähellä suomen kieltä, että jotkin sanat kuulostavat naurettavan tutuilta.
 |
| Géza Röhrig saa Saul fiassa ruutuaikaa enemmän, kuin kukaan pääosanäyttelijä 2000-luvulla osaisi edes toivoa |
Kun mietin holokaustista ja natsien leireistä kertovia elokuvia, niin mieleeni tulee kaksi esimerkkiä: Steven Spielbergin vuoden 1993 mestariteos Schindlerin Lista, sekä Peter Solanin slovakkiklassikko Boxer a Smrt vuodelta 1963. Ensimmäisessä Liam Neesonin esittämä Oskar Schindler pelastaa tuhansia juutalaisia keskitysleiriltä rahan avulla. Toisessa Stefan Kvietik nyrkkeilee itsensä vapaaksi keskitysleirin kauhuista pieksemällä leiriä johtavan natsiupseerin. Saul fia ei romantisoi juutalaisten kokemuksia leireillä, eikä siinä anneta armoa saksalaisten toimesta. Itse asiassa Saulin sonderkommando-toverienkin kesken vallitsee julma viidakon laki, jossa heikot jäävät jalkoihin. Saul ei ole viisas tai rikas kuten Oskar Schindler, eikä vahva ja nopea kuten Kvietikin esittämä Jan Kominek. Hän on tavallinen unkarilaismies, joka haluaa ennen kuolemaansa tehdä jotain merkityksellistä ja arvokasta. Ja juuri sen Géza Röhrig toteuttaa debyyttielokuvassaan esimerkillisesti.
Saul fia on elokuva, joka pyrkii viemään katsojan ajankuvauksellisesti ja autenttisesti tapahtumien keskelle, suoraan tuhoamisleirin ytimeen. Se onnistuukin toteutuksessaan hyvin ja kuten jo sanoin, etenkin elokuvan tekninen toteutus on jotain hyvin uniikkia. Kun mietitään, että elokuvan budjetti oli alle miljoona euroa ja se kuvattiin kuukaudessa, niin se voidaan helposti nostaa klassikkoelokuvien joukkoon. Vain se tosiasia, että holokausti ja natsien hirmuteot olivat niin käsittämättömiä ja koko toisesta maailmansodasta on niin kauan aikaa, tekevät kokemusten sanoittamisen ja esittämisen kuitenkin mahdottomiksi. Silti elokuva onnistuu tavoitteessaan saada katsoja ajattelemaan ja tuntemaan ja järkyttymään ja sen takia Saul fia jääkin elämään yhtenä suosikkielokuvistani. Kaiken lisäksi elokuva loppuu raskaasta aiheestaan huolimatta tavalla, joka jollain symbolisella tavalla saa uskomaan siihen, että kaikkein synkimmälläkin hetkellä voi pysähtyä ja hymyillä.
Saul fia ansaitsee - Oscarin ja Golden Globen ohella - arvosanan 4 / 5.
