Yön pimeydessä

Niin se aika rientää, eipä ole tullut kirjoiteltua - eikä oikeastaan tehtyä paljon muutakaan...

No ehkä sentään jotain. Näiden yövuorojen ohella ei vaan ole oikein tuo sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa tahtonut viime aikoina sujua. Laskeskelin eilen kaverini kanssa kahvilla ollessani, että jos töitä ja salilla käyntiä ei lasketa, en ole viimeiseen kolmeen viikkoon nähnyt kavereitani juuri lainkaan. Toki pyörähdin ennen isänpäivää vanhempieni luona, mutta sekin visiitti kuihtui yhden yön reissuksi matkustusongelmien vuoksi. Pääasia, että isä sai lahjansa ja itse pääsin viettämään edes hetken aikaa lapsuudenkodissani, sinne on aina mukava palata.

Miksen sitten matkustanut porukoilleni jo torstaina, vaikka silloinkin olisi ollut vapaata? No siksi totta kai, että olin ollut koko päivän Mikkelissä AMK-pääsykokeissa! Jos tähdet ja planeetat ja kuut ovat oikeassa asennossa, saan viimeistään tiistaina sähköpostia, jossa minut toivotetaan tervetulleeksi Sosionomikoulutukseen. Voihan toki käydä myös niin, etten onnistunut hurmaamaan MAMKin valintakoetuomareita ja opettajia ja saankin hylsykirjeen. Siinä tapauksessa suuntaan tammikuussa hieman lähemmäksi ja aloitan sairaanhoitajaopinnot JAMKissa, ei ihan paska vaihtoehto sekään.

Tuli käytyä vaihteeksi elokuvissa avokkini kanssa. Eikä ihan mitä tahansa hömpänpömppää katsomassa, vaan Christopher Nolanin ohjaama Interstellar. Yleensä en ihan hirveästi innostu sci-fi -aiheisista toimintajännäreistä, mutta täytyy myöntää, etten ole (iCheckMovies.comin listauksieni mukaan) katsomieni 1350 elokuvan jälkeen ollut kertaakaan niin lamaantunut/hämmentynyt/tunteiden vallassa, kuin Interstellarin. Nolanin ohjaustyöt, mainittakoon nyt vaikkapa sellaiset pätkät kuin Inception, Yön Ritari -triologia, tai Memento, ovat mielestäni jokainen olleet toistaan parempia ja mukaansatempaavampia. Interstellarin kohdalla kaikki loksahti kuitenkin vieläkin paremmin kohdalleen, oli se sitten loistavan uranvaihdoksen tehneen Matthew McConaugheyn pääosasuorituksen tai legendaarisen Hans Zimmerin käsittämätön musiikki (jota muuten kuuntelin tänään Spotifysta 4 tuntia putkeen, suosittelen!). Jotain kuitenkin tapahtui, taisin emännälleni kuiskata useampaankin otteeseen elokuvan aikana, että olemme todistamassa jotain eeppisen suurta ja kaunista. Elokuvan lopputekstien alettua uskoin ymmärtäväni, miltä ihmisistä tuntui nähdä Kummisetä ensimmäistä kertaa valkokankaalta. Yksinkertaisesti: Olimme juuri nähneet maailman parhaan elokuvan. Piste.

Huh, mitä vuodatusta ja tunteilua. Mutta sellaista se joskus on. Ehkä Interstellarin kohdalla pään ja kehon sisäistä lamaannustilaa lisäsi se kaikenlainen yli hilseen menevä sci-fi touhu mustine aukkoineen ja suhteellisuusteorioineen kaikkineen, mutta siitäkin huolimatta kehotan kaikkia (huom. KAIKKIA) katsomaan elokuvan, jottei sitten tarvitse Oscar-gaalayönä ihmetellä, miksi se putsaa palkintopöydän Hollywood Bulevardilla sijaitsevassa Dolby Theatherissa. Voittaako se Parhaan Elokuvan palkinnon, sitä kannattaa kysyä Akatemialta. Eikä ehkä vielä siltäkään, onhan tässä vuotta jäljellä.

Joopa joo, kai sitä voisi jatkaa yöllisen työn tekoa ja palata kirjallisuuden pariin. Löysin sattumalta kirjaston uutuushyllystä kirjan, nimeltä Sokrateen Syöksypotku - Jalkapallon Filosofiaa. Miksi lienee sattunut silmääni...

8 ottelua - 40 maalia.

Tiistaina nähtiin historiallinen Mestarien Liigan kierros. Pelkästään Lontoossa, Roomassa ja Barysaussa iskettiin yhteensä 21 maalia. Yhden pelipäivän maaliennätykset pantiin kerralla uusiksi ja saatiinpa Lionel Messin rinnalle uusi kaveri 5 maalia ottelussa tehneiden listalle. Kerrassaan huikeaa!

Lontoossa Chelsea ryöpytti slovenialaista Mariboria 6-0 lukemin. Kotijoukkueen tehokkain oli Eden Hazard, joka iski kolme häkkiä, joista yksi merkittiin vastustajan omaksi maaliksi. Stamford Bridgen illassa olisi ollut aineksia isompiinkin teurastajaisiin, mutta Hazardin ajoittainen itsekkyys ja muuan Diego Costan puuttuminen huomioon ottaen, 6-0 on ihan käypä tulos ja vieläpä Chelsean historian suurin voitto Mestarien Liigassa.

Valko-Venäjällä nähtiin ukrainalaisinvaasio, kun Shakhtar Donetsk murskasi BATE Borisovin 7-0 lukemin. Ottelussa tehtiin jalkapallohistoriaa, sillä vierasjoukkue Shakhtarista tuli ensimmäinen joukkue, joka takoo ensimmäisellä puoliajalla 6 maalia Mestarien Liigassa. Luiz Adriano pelasi itsensä historiaan iskemällä 16 minuuttiin 4 maalia ja koko ottelussa brassi nakutteli 5 täysosumaa. Adrianosta tuli myös liigan historiassa vasta toinen pelaaja, joka pystyy viiteen maaliin yhdessä ottelussa. Kyllä, se toinen on Leo Messi.

Bayern Munchen osoitti Stadio Olimpicolla, että vaikka AS Roma olisikin yksi Serie A:n voittajasuosikeista, on se silti kovan paikan tullen valovuosia jäljessä maailman kärkeä. Arjen Robben näytti esimerkkiä, kun vierailijat takoivat taukolukemiksi Rooman illassa 0-5. Toisella puoliajalla lukemia vielä kaunisteltiin ja saksalaiset pääsivät kotimatkalle 1-7 vierasvoitto takataskussaan.

Tällaiset maalintekokarkelot saavat miettimään, kuinka järkyttäviä tasoeroja Mestarien liigan sisällä onkaan ja, kuinka kaukana Suomi on vielä tästä kaikesta. Yleisradiossa ja Palloliitossa ollaan ilmiliekeissä Erkka V Lehtolaa ja Kuningas Litmasta myöten, kun HJK selvittää tiensä Eurooppa Liigaan, eikä suotta, vaikka Klubi onkin hävinnyt kaksi ensimmäistä europeliään tällä vuosituhannella maalierolla 0-5. Euroopan kerman seassa tuollainen maaliero olisi kaukainen haave, mikäli hypoteettisessa alkulohkossa olisi vastassa esimerkiksi FC Bayernin, Chelsean tai edes Shakthtarin kaltaisia joukkueita. Ja kun muistetaan, että HJK on Suomessa kuitenkin se yksi ja ainoa joukkue, jolla on edes jonkinlaiset mahdollisuudet haastaa Euroopan muita joukkueita näissä "isoissa peleissä", niin ei mikään ihme jos porukka seuraa mieluummin jääkiekkoa. Vaikka, eipä Liigassakaan ilmeisesti kovin hyvin mene, mitä katsojalukuihin tulee...

Mutta ne tasoerot... Olisiko sittenkin parempi, että UEFA pudottaisi Mestarien liigan joukkuemäärää 32:sta esimerkiksi 24:ään. Tai suoraan ronskisti 16:een. Tällöin sarjassa pelaisivat oikeasti vain suurimpien sarjojen MESTARIT, sanotaanko vaikka 6 suurimman sarjan. 10 muuta paikkaa karsittaisiin UEFAn rankingissa alempana olevien maiden kesken. Tällöinkin tulisi todennäköisesti valtavia maalikarkeloita ja tasoerot ruohonjuuritason ja kerman välillä olisivat selvät, mutta tällainen lyhyempi sarja helpottaisi isojen seurojen kotimaan liigoissa jaksamista. Englannissa on vuosikaudet - milloin Alex Fergusonin, milloin Jose Mourinhon toimesta - itketty sarjajärjestelmän raastavuudesta ja talvitauon puuttumisesta. Jos Mestarien liigassa olisi vain 16 joukkuetta, pelaajien jaksaminen ja loukkaantumisriski olisivat paremmin hallittavissa.

Illan muita voittajia olivat Barcelona, Schalke, PSG ja FC Porto. Nämä tekivät yhteensä vain 10 maalia. Moskovassa CSKA ja ManC iskivät 2-2 tasurin. Luis Eduardo vaihtoi Messin, Iniestan ja Neymarin kentältä kesken Ajax-ottelun, ilmeisesti viikonlopun El Clasicoa silmälläpitäen. Toivottavasti Carlo Ancelotti ymmärtää huomisessa Liverpool-ottelussa huiluuttaa Ronaldoa ja Benzemaa, sekä jalkavammaista Gareth Balea, ettei Blaugrana saa liikaa tasoitusta lauantai-iltana.

Tällainen avaus tällä kertaa, nyt striimiä etsimään ja NHL-kierros eetteriin, hyvää yötä!

Kippis ja kulaus!
Holhousvaltio nosti päätään myös lauantain myöhäisillassa, kun velipoikani julkaisi FB:ssa linkin viskitislaamo Glenmorangie'n kotisivuille. Kun linkin avaa, aukeaa vain teksti "Access restricted - Access to this page is restricted due to alcohol laws in your country". Eli mikäli tämä ei ole huono vitsi, niin Suomen alkoholimainontakielto ulottuu nykyisin myös ulkomaisille nettipalvelimille. Luulin, että tällaista blokkailua harrastetaan vain Kiinassa tai Turkissa, ilmeisesti olen ollut väärässä.

Sain lukea lisää holhousyhteiskunnasta, kun samainen veljeni kertoi aikajanallaan, kuinka huoltoaseman tätiä oli käynyt harmittamaan isän ja pojan kolikkopelihetki RAY:n pelipisteellä siinä määrin, että oli tullut torumaan ja valistamaan veljeäni Suomen Laista. Kun huoltsikan mammoilla on aikaa tulla kertomaan ihmisille henkilökohtaisesti lakiasioista kesken työvuoron, niin täytyy vain ihmetellä, miksi tässä maassa on niin paljon työttömiä? Palkattaisiin jokaiselle Aakkosasemalle yksi opiskelijanraasu lukemaan lakia lastensa kanssa pelialueelle eksyneille aikuisille, niin ratkeaisi tämäkin ongelma! Aivan karmeaa jeesustelua, sanon minä...

Sellaista, Suomessa ei siis ole sananvapautta, eikä maalaisjärkeä saa käyttää. Eikä viskistäkään puhua! Mutta kerronpa silti, ihan vain saadakseni s-postia Aluehallintovirastolta, että nautin eilisiltana harvinaisen hyvää Knob Creek Kentucky Straight Bourbon -viskiä, on the rocks. Hyvää oli ja MIKÄLI tätä herkkua on saatavilla myös Olut Expossa, niin maistakaa ihmeessä! Olutexpo Finland siis Helsingin Kaapelitehtaalla 24.-26.10. Kippistä vaan!

Ja taas vierähti muutama viikko niin, etten ehtinyt edes ajatella kirjoittamista. Loman loppuminen ja arjen alkaminen juoksuttavat päiviä ja viikkoja siihen tahtiin, että ennenkuin huomataankaan, ollaan pian jo joulussa. Ja hyvä niin, koska siihen mennessä selviää mm. se, tuleeko allekirjoittaneesta JAMKin vai MAMKin opiskelija, huikeaa!

Lomat on lusittu, helteet on hikoiltu ja sateinen syksy tullut jäädäkseen - Takaisin töihin siis!

Wackenin jälkeisen kesälomapätkän alkaessa päätin, että tämän kesän reissaamiset on reissattu. Toki jäljellä olisi ollut vielä (parhaillaan käynnissä oleva) Espoo Ciné -elokuvafestivaali, mutta siihen eivät enää taloudelliset eivätkä muutkaan rahkeet riittäneet. Yhtäältä harmittaa, koska menetin jo toisen mahdollisuuteni nähdä Olivier Assayas'n hehkutettu Clouds Of Sils Maria ennen kuin se tulee Finnkinon levitykseen (Ensi-ilta 5.9.). Mutta toisaalta, tuohon ensi-iltaankaan ei ole enää kuin viikon verran, enkä lomani loppupuoliskollakaan jäänyt ilman hienoja elokuva- tai muitakaan elämyksiä.

Kotipuolessa tuli vietettyä useampikin hieno päivä, joiden aikana yksi kesälomani tärkeimmistä tavoitteista, eli ajanvietto maailman parhaan kummipojan kanssa, viimein toteutui. Polvivammaisen kummisedän potkupallotaidot kehittyivät vähintäänkin Veikkausliigan tasolle, joten polven tehokas kuntouttamisjakso lähti hienosti käyntiin kunnon leirityksellä. Olen myös sitä mieltä, että koskaan ei voi olla liian vanha leikkiäkseen pikkuautoilla. Toivon totisesti, että kummipoju pitää molemmat rakkaat asiansa - jalkapallon ja hienot autot - aina mielessään eikä kyllästy niihin missään vaiheessa.

Mutta oli siellä maalla muutakin. Pääsimme todistamaan avovaimoni kanssa, kuinka pienestä kaupunkilaiskoirasta kuoriutui pesunkestävä venekoira. Tämä oli hieno hetki, huolimatta siitä, että koiraa täytyi pitää kaksin käsin valjaista kiinni, ettei rakas karvaturrimme loikkaisi soutuveneen reunan yli sinilevän tärvelemään kotijärveeni. Huomasin kotosalla myös, että koiran kanssa kulkiessa saa helposti uusia tuttavuuksia - tai ainakin koira saa...

Lomailun ohessa kerkesimme vaimokkeeni kanssa päätyä myös Keskisuomalaisen haastatteluun, jossa sai tuoda rehellisesti esiin mielipiteensä TÄSTÄ kolumnista, joka siis käsittelee sitä, miksi suomalaisten silmissä on outoa jos joku haluaa mennä baariin selvistäpäin. Siis ilman humalahakuista pämppäämistä, kuvitelkaa! Hankin myös ensimmäisen lävistykseni kyseisenä päivänä, josta sainkin sitten kuulla kotipuolessa kuittailua tyyliin: "Et sitten venytä niitä korviasi niinkuin jotkut PUNKKARIT!" ...Niin, rakkaat vanhempani, niinhän minä todennäköisesti tulen tekemään, kiitos luottamuksesta ja tsempistä. Mutta tosiaan, tuskin montaa (kymmentä) milliä venyttelen, mutta jospa sitä vähän vanhallekin uudenlaista ilmettä. Tuskin siihen kuoleekaan.

Loman viimeinen huipennus oli ilman muuta ulkoilmaleffa Lounaispuiston idyllisessä kaupunkimaisemassa. Aki Kaurismäen Mies Vailla Menneisyyttä on toki jo ennestään allekirjoittaneelle tuttu filmi, mutta kieltämättä Lounaispuiston ja yläkaupungin sateinen elokuun pimenevä ilta loivat puitteet, joiden ansiosta koin monen muun paikallaolijan tavoin jotain sellaista, mitä ei kotisohvalla tai Finnkinon penkissä voi kokea. Syyskuun loppupuolella järjestetään jälleen Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalit Helsingissä, joten voipi olla, että seuraavaan työvuorolistaan tulee useampikin peräkkäinen vapaapäivä - tai ainakin vapaatoive!

Tässähän tätä taas oli, tyhjää jorinaa. Mutta jos jaksoit lukea näin pitkälle, niin täytyyhän apina jollakin palkita. TÄSTÄ LINKISTÄ ei pääse saksalaiselle kakkapornosivustolle, mutta siitä pääsee näkemään R&A:n hienon ja nokkelan trailerin, jonka nähtyään jokainen varmasti haluaa kyseisiin kekkereihin, vaikkapa meikäläisen matkaseuraksi! Palataanpas taas, Ciao!

"Tänne sitä Jallua, hui hai..."

Wacken Village

FFDP, ennen moshpittiin ryntäämistä

Alluhan se siellä, C:O:B

Lemmy ei paljoa paikaltaan liikkunut, helppoja kuvia!

W.A.S.P.

Alissa White-Gluz, Arch Enemy

Movie Fieldillä fiilistelijöitä

Aamulla vapaille, mutta siihen on vielä aikaa. Eikä juuri tässä hetkessä mitään tappavan kiireellistä hommaakaan ole, joten puretaan hieman fiiliksiä tekstin muodossa.

32 kauneinta ja niistäkin jo 20 kotimatkalla... Taidanpa tarttua hetkeksi palloon ja pureskella yhden kirjoituksen verran Jalkapallon MM-kisoja.

Aloitetaan siitä, että olen kannattanut MM-kisoissa pienestä pitäen Englantia. Eräs työkaverini leimasi minut masokistiksi, kun tästä hänelle kerroin. Ja niinhän se on, Kolmen Leijonan kannattajana saa poikkeuksetta, myös EM-kisoissa, varautua siihen, että joutuu puremaan tappion karvasta kalkkia jo alkulohkovaiheessa. Näin kävi Brasilian kisoissa, kun Englanti jäi alkulohkoon otettua ensin tukkaan Italialta ja Uruguaylta. Maaliton tasapeli lohkon sensaatiomaisesti voittanutta Costa Ricaa vastaan oli kosmetiikkaa, jonka päätteeksi päästään jälleen puimaan hetkeksi sitä, onko Roy Hodgson oikea mies johtamaan Englantia.

Englanti on kuitenkin ollutta ja mennyttä näissä kekkereissä, joten puhutaanpa jostain muusta. Näiden kisojen ehdoton suosikkini on Les Diables Rouges, eli tutummin Belgia. Nuori ja hehkutettu joukkue on tuloksellisesti ollut odotetun vakuuttava, vaikka Marc Wilmotsin taktiikka ei kenties olekaan sellaista, mitä Punaisilta Paholaisilta odotettiin ennen kisoja. Puuduttava ja sahaava pelitapa, jopa "köyhän miehen tiki-takaksi" nimitetty rakentelu, on joka tapauksessa ollut kyllin tehokas tähän asti. Belgia pääsi alkulohkosta jatkoon voittamalla kaikki kolme peliään maalierolla 4-1, minusta se on nimenomaan tehokasta. Ylihuomenna vastaan asettuu neljännesvälierissä USA, joka jätti Cristiano Ronaldon ja Portugalin tylysti alkulohkoon. Mikäli Belgia malttaa pelata omaa peliään ja mikäli Wilmots antaa vastuuta ja vapautta Eden Hazardin ja Kevin DeBruynen kaltaisille hyökkäyspään taitureille, tulee Belgia etenemään kahdeksan parhaan joukkoon melko vakuuttavasti.

Kahdeksan parhaan joukkoon tiensä ovat raivanneet jo isäntämaa Brasilia, sensaatiomaisen James Rodriguezin villitsemä Kolumbia, huikean loppukirin Meksikoa vastaan ottanut Hollanti, sekä Costa Rica, joka pudotti Kreikan jatkosta rankkarikisan jälkeen. Myös Brasilia joutui omassa ottelussaan Chileä vastaan pilkuille. Puolivälierissä Brasilian täytyy löytää lisää monipuolisuutta maalintekoon, mikäli Kolumbia aiotaan pysäyttää. Jo Chileä vastaan oli nähtävissä, että jos Neymar väsyy tai pelaa epävireisesti, koko joukkueen maalinteko lakkaa pelittämästä. Kolumbia voinee jatkossakin luottaa 22-vuotiaaseen James Rodrigueziin, joka Uruguay-ottelun maaleillaan nousi koko kisojen maalipörssin kärkipaikalle.

Costa Rica on kenties kisojen suurin yllättäjä, jos mietitään ennakkoasetelmia. Italia, Uruguay, Englanti samassa lohkossa ja mitä vielä, 2-1-0 saldolla lohkovoittoon. Joukkueen työmoraali on valtaisa, jonka huomasi viimeistään Kreikka-ottelussa. Oscar Duarten 66-minuutilla saamasta ulosajosta huolimatta joukkue hyökkäsi edelleen 3-4 pelaajalla, eikä antanut milliäkään periksi Kreikalle. Palkintona rankkarikisan voitto ja jatkopaikka, täydellistä! Hollanti on kuitenkin aika lailla Kreikkaa korkeampi muuri kivuttavaksi, etenkin kun Arjen Robben ja Robin Van Persie ovat sellaisessa kisavireessä, kuin tällä hetkellä ovat.

On mahtavaa, että Brasilian kisoissa on tehty paljon maaleja (4,4 / ottelu!). Vielä hienompaa on, että kisoissa ovat pärjänneet hyvin yllätykselliset maat, eikä otteluiden lopputulemat ole olleet lainkaan ennustettavissa. Espanjan La Furia Roja, 2000-luvun suurin dynastia, konttasi alkulohkossaan kuin Manchester United viime kauden Valioliigassa. 1-5 Hollantia ja 0-2 Chileä vastaan tiesivät sitä, että hallitseva maailman- ja euroopanmestari lähtee ensimmäisellä koneella kesälomalle. Kreikan viimehetken nousu Norsunluurannikkoa vastaan, sekä Costa Rican ja Algerian kaltaiset yllätysmenestyjät saavat suupielet kääntymään ylöspäin. Tällaista MM-jalkapallon kuuluukin olla! Mutta onhan tälläkin kolikolla kääntöpuolensa. Bosnia-Herzegovina ei ollut sittenkään valmis jymy-yllätykseen, vaikka lohkoarvonta povasikin Edin Dzekolle ja kumppaneille jatkopaikkaa ensimmäisistä MM-kisoista. Myöskään Ghana ei loistavista esityksistään huolimatta selvinnyt jatkoon alkulohkostaan, eivätkä vaikkapa Didier Drogba, Mario Balotelli tai Cristiano Ronaldo kyenneet nostamaan joukkueitaan jatkopeleihin, vaikka hypetystä riittikin.

Neljännesvälieriä on jäljellä vielä kahdelle illalle. Huomenna aloitetaan Ranskan ja Nigerian kohtaamisella. Ranska oli alkulohkossaan vakuuttava ja etenkin 5-2 teurastus Sveitsiä vastaan osoitti, että joukkue on aivan eri jalalla liikkeellä, kuin 4 vuotta sitten Etelä-Afrikassa. Voivatko Karim Benzema, Hugo Lloris ja kumppanit tehdä saman, minkä Deschamps teki 1998 Zinedine Zidanen, Laurent Blancin ja Fabien Barthezin kanssa, siihen saadaan vastaus aikaisintaan huomenna. Nigeria aloitti jähmeästi tasapelillä Irania vastaan, mutta voitto Bosniasta ja hieno taistelu Argentiinaa vastaan osoittivat, että Kotkat ovat tosissaan. Ranska lienee kuitenkin nykyvauhdissaan liian kova pala Nigerian puolustukselle, olkoonkin niin, että vastahyökkäyksissä Nigeria kykenee haastamaan Les Bleusin puolustuslinjan. Ranska jatkoon 3-1.

Saksa aloittaa pudotuspelinsä myöhäisottelulla Algeriaa vastaan. Jo vuosien ajan arvokisojen voittajasuosikkeihin lukeutuva Die Mannschaft on näissäkin kisoissa ollut toistaiseksi vakuuttava hyökkäyspäässä. Ghanaa vastaan pelattu 2-2 tasapeli kuitenkin osoitti, että Joachim Löwillä on vielä tekemistä puolustuksensa kanssa. Mats Hummels ja Benedikt Höwedes eivät vakuuttaneet tai kyenneet vastaamaan Ghanan nopeisiin hyökkäyksiin vaaditulla tavalla, eikä Sami Khedirankaan toiminta keskialueella juuri vakuuttanut. Algeria osoitti jo avausottelussaan Belgiaa vastaan, että se kykenee tekemään maaleja myös isoja joukkueita vastaan. Aavikkoketut eivät paljoa kuvia kumarrelleet, vaikka Venäjä olikin lohkovaiheen viimeisessä pelissä niskan päällä alkuminuuteilla tulleen johtomaalinsa turvin. Islam Slimanin tasoitusmaali riitti jatkopaikkaan, joten Algeria pääsee lähtemään Saksaa vastaan kaikki avaimet käsissään, ilman suurempia paineita. Se on jo voittonsa kisoissa saanut. Thomas Mullerin tirehtöröimä Saksa marssii kuitenkin vakuuttavasti jatkoon, 4-1 loppunumerot eivät liene mahdottomuus.

Kisat käynnissä, asiaa olisi, mutta toisella kertaa lisää. Nyt näppärää yötä ja palaillaan!

...Täällä taas!

Kyllä meni pari viikkoa ketterästi, sanoisinko näin jälkikäteen nokkelana että ihan keskiketterästi. Pikkusiskoni valmistujaiset, tai niiden jatkot paremminkin, potkaisivat käyntiin kesäloman, jollaisen jokainen sote-alalla työskentelevä jossain vaiheessa tarvitsee. Lopputulemana oli lyhyesti sanottuna lomaparta ja kipeä polvi. Siis LYHYESTI sanottuna...

...Mutta kukapa lyhyistä asioista välittäisi? Paitsi Uniikki tietenkin, sekä ne naiset, jotka korvat heiluen toteavat ihmisille: "Ei koolla ole väliä". Lätinät sikseen, puhutaan kesälomasta.

Tykkäsin lomastani, ihan totta. Sain grillata, sain tissutella pitkin päivää, sain ottaa aurinkoa rannalla, pääsin festareille, pääsin arvostamieni muusikoiden keikoille, sain pelata jalkapalloa... Ihan täydellistä siis? Toki, jos ei oteta huomioon sitä, että vietin suuren osan lomastani yksin, koirani kanssa. Tietysti tapasin kavereitani, mutta jokin puuttui. Mutta kaiken kaikkiaan nautin, ainakin suurelta osin. Visiitti Muuramen Markkinoille sekä Sannin, Pahan Kaksosen ja etenkin Jarkko Martikaisen keikoille pääseminen oli alkulomani kohokohta. Jarkko Martikaisesta ja hänen merkityksestään minulle voisin puhua enemmänkin, mutta jätetään toiseen kertaan. Onnistuneen avausviikonlopun jälkeen ja etenkin parantuneen oikean polveni myötä olikin mitä hienoin juttu käydä Puulaakifutiksen parissa muljauttamassa vasemmasta polvesta polvilumpio sijoiltaan. Onneksi ei nivelsiteitä paukkunut, vaikka eipä polvella vielä parin viikon jälkeenkään voi muuta tehdä kuin kävellä.

Polvi turvoksissa oli hyvä lähteä ystäväni M:n kanssa viikonlopuksi Sodankylään, Midnight Sun Film Festivalin viettoon. Matka yöttömän yön filmijuhlille kesti Sixt:n vuokra-Fordilla pysähdyksineen n. 12 tuntia, joten torstaina keskityimme Lapin kesän ihmettelyyn ja paikallisten virvoitusjuomien nautiskeluun, ynnä Jalkapallon MM-kisojen avausottelun katsomiseen. Perjantaina nautittiinkin sitten elokuvataiteesta olan takaa, eurooppalaistyylisesti viinipullo kourassa. Tuomitkaa vain juopoksi, mutta ensimmäinen eroavaisuus tavan leffassa käymiseen, mihin Sodankylässä rakastuin, oli juurikin tapahtuman liberaali suhtautuminen alkoholin nauttimiseen näytösten aikana. Voitteko kuvitella mitään hienompaa, kuin mahdollisuus naksauttaa oluttölkki auki klo 5:57, kun kämppiksenne on saanut houkuteltua teidät univajeesta huolimatta (tai juuri sen takia) vielä yhteen näytökseen, jossa kuvataan islantilaisten hevosihmisten elämää reilun puolentoista tunnin ajan. SE on oikea tapa nauttia elokuvista!

Jos Jarkko Martikaisen keikka Muuramessa osui ja upposi, niin Herra Ylpön ja Ihmisten esiintyminen räjäytti pankin lopullisesti. Allekirjoittaneelle nämä kaksi artistia ovat jostain syystä uponneet niin syvästi viime vuosina, että jätetään tosiaan toiseen kertaan. Mutta yhden asian sanon näistä herroista, Lavakarisma. Se on jotain sellaista, mitä ei voi ostaa, sitä vain on tai ei ole. Ja Ylppö ja Jarkko todella osaavat ottaa yleisönsä. Enempää hypettämättä mainittakoon nyt kuitenkin, että kun saa laulaa pari lausetta mikrofoniin idolinsa kanssa kesken keikan tämän rynnättyä yleisön sekaan, niin aikuisesta miehestä tulee pienen pieni fanipoika, lähes bändäri. Ylpön ja Jarkon keikoilla vain tuppaa tulemaan kurkku kipeäksi, sen verran fiiliksissä yleensä laulan jokaisessa biisissä mukana, mutta mitäs pienistä. Tai lyhyistä, tai... Niin.

Leffafestarin hienointa antia olivat kuitenkin Aki Kaurismäkeä vastaan käyty Elokuvavisa, sekä ikinuoren (80v) Jukka Virtasen juontama Leffaraati, johon koko Sodankylä-elämyksemme huipentui. Jos näistä jossain vaiheessa kerron, kerron sitten pitkästi, joten toisella kertaa. Upeita kokemuksia kuitenkin, molemmat.

Kesälomat on lusittu ja työn ääressä on pitkästä aikaa mukavaa, kipeästä polvesta huolimatta. Futiksen MM-kisat ovat muuten menneet tähän mennessä loistokkaan yllätyksellisesti, vaikka Englannin ennenaikainen putoaminen toki harmittaakin. Mutta Englannin kannattajana tähän on totuttu, joten en menetä yöuniani siitä. Tässä vaiheessa jos pitäisi sanoa, mitkä joukkueet ovat finaalissa, niin Ranska tai Brasilia siellä ainakin on, jatkopelien toiselta laidalta Argentiina tai Belgia tulevat olemaan vahvoilla. Meksiko ja Saksa hätyyttelevät myös mitalipelejä ja saattavat omalla pelillään kulkea parhaimmillaan vaikka päätyyn asti. Nähtäväksi jää, mutta joka tapauksessa olen pitänyt siitä, että näissä kisoissa tehdään paljon maaleja. Menossa ovat viihdyttävät kekkerit, jotka tarjoavat parhaimmillaan aivan jäätävää draamaa, jäädään siis jännittämään!

Ensi kertaan, Tot Ziens!

Se on täällä taas, nimittäin kesäloma!


...Tai no myönnetään, on tässä vielä 7 tuntia töitä ennen sitä. Joka tapauksessa, vähiin käy ennen kuin loppuu ja aion nauttia joka minuutista, kun viimein sairaslomalta takaisin töihin pääsin.


Viikko pois töistä ja muutenkin sivistyksestä tekee silloin tällöin kai ihan hyvää, mutta omaan elämänfilosofiaani tällainen sohvan ja vessan välille rajoittuva päivittäinen solujen hajoaminen ei vain kerta kaikkiaan sovi. Eikä siinä, enpä jaksanut kotona möllötellä kuin pari päivää tikkieni kanssa. Jo viime perjantaina otin asiakseni ja hain Arvauskeskuksen varusvarastolta (Tk:n apuvälinevuokraamosta) vanhan kunnon kävelykepin. Sain heti kotona kuulla, kuinka näytän ranskalaislätsässäni, parrassani ja kepin kanssa vanhalta patulta koiraa ulkoiluttaessani, putkeen meni siis!


Mutta putkeen meni vielä samana iltapäivänä helteestä nauttiminen terassilla, kun siinä brunaa pintaan kerryttäessäni hoidin yhdellä puhelulla itseni valtakunnallisille radioaalloille ja tienasin auringosta nauttiessani itselleni maailman päheimmät YleX-aurinkolasit. Vihreyttään huutavat plehat tulevat olemaan mukanani koko kesän, satoi tai paistoi.


Myös rakas avovaimoni muisti minua menneellä viikolla ennenaikaisella synttärilahjalla, josta tuli samalta istumalta erottamaton osa rannettani ja vaikken hirveästi koruista perustakaan, niin tärkeä ja arvokas ja luotettava onnenkalu minulta vielä puuttui, joten en ota korua kädestäni pois todennäköisesti koskaan. En nimittäin saa sitä omin keinoin enää takaisin ranteeseen, mikäli näin tekisin!


Sairaslomalta paluu töihin oli juurikin niin upea hetki kuin ajattelinkin. Kauhulla odotan niitä seiniä, jotka kesäloman aikana niskaani kaatuvat, kun joudun suuren osan lomastani viettämään kotona kahdestaan koiran kanssa, polvi kun ei kovin isoja ponnistuksia vielä tikkienpoiston jälkeenkään kestä. Kotimme kaunistaja muuttaa kesäkuuksi äitinsä hoiviin etelään, joten sekä minulla että Zenalla koittanee varsinaiset koiranpäivät. Mutta mikäs siinä, eiköhän sitä jotain keksitä. Sodankylää en voi mainostaa koskaan liikaa, joten mainitaan nyt tässäkin tekstissä, että 13 yötä on siihen, kun starttaamme kaveriporukalla kohti Lapin erämaita ja taatusti ikimuistoista reissua!


Kesäloman aikana tämäkin palsta on lomilla, mutta eiköhän viimeistään loman loppuvaiheilla palata taas asiaan, kun Futiksen MM-kisat starttaavat Brasiliassa!


Tuosta Sannin innoittamana kesän viettoon, Hakuna Matata!

Huikea viikko kohta takana, huhhuh!

Hupsista taas! Aki Kaurismäen leffoja pitäisi alkaa tuijottamaan, mutta kirjoitanpa tänne ensin jotain, mikä tänään sai huomioni.


Pidin tuossa salitreenailusta melkein kahden viikon tauon, ihan vain muistuttaakseni itselleni, miksi siellä käyn. Parin viikon paussi toimi niin hyvin kuin sen toivoinkin ja raudan äärelle päästyäni tunsin olevani elämäni kunnossa. Siis TUNSIN... Viime viikon futistreeneissä loukattu olkavarsi ei kestänytkään vielä rääkkiä, joten keskiviikosta tulikin täysipainoinen jalkapäivä. Ja HUHHUH että teki niin sanotusti höpöä! Reilun puolentoistatunnin kyykkäämisen, maastavedon ja prässäilyn jälkeen en meinannut enää suihkuun asti päästä omin voimin, joten ainakin tänään voi sanoa, että jalkapäivä Osui ja Upposi! Ylihuomenna sitten taas potkupalloa.


Salin jälkeen vaatteita vaihtaessani törmäsin ilmiöön, jota pidän vähintäänkin outona. Pukkariin nimittäin saapui kaveri, joka päätti verkkarit ja t-paidan vaihdettuaan, ettei salille mennä valmiiksi hikisenä. Valehtelematta puoli purkkia Axea suhahti kaverin kainaloihin, housuihin, kenkiin ja pukuhuoneen ilmastointikanaviin. Oli tällä toverilla toki tukkakin jo valmiiksi sliipattu päätä myöten purkillisella hiusrasvaa, mutta silti! Stereotypioista tai rasismista viis, mutta mainittakoon nyt että kyseinen kaveri vaikutti ihonvärinsä ja mustien hiustensa vuoksi olevan kotoisin jostain, jossa kouluunkin mennään kamelilla. Enempää ihmettelemättä toivotin hyvät treenit ja poistuin pukuhuoneesta, ennen kuin yskisin keuhkoni lattialle. Huh.


Kävin ostamassa kotimatkallani omalle koiruudelleni (Zena 6v) punkkikarkotetta ja matolääkettä. Kotona sitten sai taiteilla ja pohtia, kuinka matolääketahnan koirani sisuksiin saan, neiti kun on vuosien saatossa oppinut useammankin keinon eritellä tahna huijauksena käytetyistä elintarvikkeista. Päädyin kuitenkin kalkkunaleikkeleisiin ja karvaturrini kovasta taistelusta huolimatta (Zenalta meni melkein 3 minuuttia syödä kaksi siivua kalkkunaa, normaali aika on n. 5 sekuntia...) matolääke saatiin vatsaan asti ja huomiselle onkin sitten ohjelmassa koiran suihkupesu ja punkkikarkotteen istutus, jee jee!


Koirista vielä, pohdin bussimatkalla kaupungista kotiin sitä, mahtaako koirien kanssa olla sama juttu kuin olen kuullut lasten kanssa olevan. Viereisellä penkillä nimittäin istui kaksi pientä koiraa kuin patsaat ja välillä heiluttivat vain häntää. Zenan kanssa kun matkustaa bussissa, niin ensimmäiset 5 minuuttia kuluvat siihen, että saa koiran rauhoittumaan paikalleen. Ovatko siis muiden koirat samalla tavalla omaan silmään kiltimpiä, kuin omat koirat. Lasten kohdalla tämän lauseen olen kuullut useinkin, mutta koiraihmisten kanssa en asiaa ole koskaan aiemmin päässyt puimaan. Täytyypä ottaa puheeksi, jos muistan.


Että semmoista, Sodankylästä on yksiö varattu Midnight Sun Film Festivalia varten ja autokin on lähes vuokrattu. Kaksi kituviikkoa enää ja olen lomalla, elokuvien voimalla selviän - tai en!

No niin! Olen ehkä hullu kun kirjoitan tällaisen, koska en ole mikään musiikkialan ammattilainen enkä ainakaan Euroviisujen ammattitietäjä. Silti kerron mielipiteeni huomisen Viisufinaalin KAIKISTA kappaleista, joten älkää ottako liian vakavasti.





Ukrainan musiikkivideossa Michael Jackson -meininkiä, eikä Maria Yaremchukin laulukaan pahalta kuulosta. Tuoko Jacko-koreografia tarpeeksi maustetta muuten melko perus-poppisaundiin, nähtäväksi jää. Ukraina aloittaa finaalin, joten hieman jänskättää, muistavatko ihmiset Marian vielä viimeisen esityksen loputtua, kun ääniä aletaan antamaan.


Valko-Venäjä nostaa ruoka-aiheisten biisien maailmassa kissan - tai paremminkin kakun - pöydälle Cheesecake -rallattelullaan. Teo ei ainakaan ak:ta saanut lämpenemään poikabändimaisella vedollaan. Myöskään suhtautumiseni juustokakkuihin ei ole enää koskaan ennallaan.


Azerbaidzan aloittaa balladien sarjan. Riisuttu pianosäestys ja Dilara Kazimovan kirkkaanpuhtoinen tulkinta pakottavat keskittymään biisiin koko kolmen minuutin ajaksi. Onhan näitä toki nähty ennenkin, eikä biisi nimestään huolimatta saa tulta syttymään sisimmässäni (Start the fire)...


Joka vuosi Euroviisuissa tuntuu olevan maita ja biisejä, jotka ovat mukana vain pakollisina
huumorivetoina. Islantilainen Pollapönk tuo huumoria Kööpenhaminan iltaan musiikkivideonsa muodossa. Kun unohtaa sarjakuvamaiset tehostekuplat ja pahvisoittimet, löytää No Prejudicesta meneviä ja hyvän fiiliksen tuovia viboja. Ralli menee väkisinkin jalan alle ja saa jammailemaan mukana, sateenkaariliput on myös huomioitu videossa. Virkistävä kipale, saattaisinko jopa äänestää?


Norjan Carl Espen pääsi jatkoon semifinaaleista, muttei ainakaan omalla listalla kovin korkealle nouse. Vedonlyöntitoimisto Unibetin listoilla Norjan voitolla kuittaisi 50-kertaisesti panoksensa takaisin, joten mikään iso suosikki ei Norja yleisestikään ole. Twitterissä kaveria kutsuttiin mm. Norjan Antti Railioksi, joka ei aivan metsään vertauksellisesti menekään. Täällä ei kuitenkaan iske, turhan hidas.


Romanian kipaleessa lauletaan ihmeestä (Miracle). Musiikkivideossa artistit ilakoivat vesilammikossa ladon sisällä ja pianoa pimputetaan puutarhan keskellä. Ihme olisi, jos tämä kaksikko ei olisi 10 parhaan joukossa, mutta voittoon tällä ei ehkä kuitenkaan nousta.


Armenian Aram MP3:n laahaava Not Alone alkaa todella hitaasti, mutta loppua kohden miehen mielenkiintoinen ja hieman raspahtava saundi paljastuu ja kantaa biisin hienosti maaliin asti. Musavideon lopussa rakastavaiset saavat toisensa, mutta saako Aram tarpeeksi pisteitä Viisuvoittoon? Top 4-sijoitus ei olisi yllätys.


Armenian jälkeen lavan valtaa Montenegro ja Sergej Cetkovic. Pitkän, lähes 30 vuotta pitkän uran kruunuksi mies yrittää hurmata Euroopan komealla balladilla. Omalla äidinkielellä laulaminen on vähän kaksiteräinen miekka, eikä Montenegroa nostetakaan veikkauslistoilla edes keskikastiin. Häntäpään sijoitus on mahdollinen, vaikkei tämä mitenkään huonolta kuulosta!


Sitten... Donatan & Cleo... Eli Puola! My Slowianie on omalla listallani ehdottomasti voittaja-ainesta. Ei siksi, että kappaleessa olisi jotenkin nokkelat lyriikat. Eikä edes siksi, että Cleo hurmaisi minut slaavilaisella Anastacia-tyylisellä saundillaan. Kipaleen parhaat palat löytyvät laulun ulkopuolelta, kun lavalla nähdään 1. upeita slaavilaistyttöjä kansallismekoissaan 2. vielä upeampi slaavilaistyttö kirnuamassa voita antavassa kaula-aukossa, sekä 3. edellistäkin kuumempi slaavipirkko pyykkäämässä kaula-aukkonsa kanssa ja flirttailemassa kameralle. Seksi myy ja Puolan turismi saa tästä kipaleesta varmasti nostetta, vaikka tuskinpa voittoon asti Euroviisuissa auttaakaan. Mutta mitä sitten, äänestäisin silti.


Puolatarten hikisen slaavi-iloittelun jälkeen esiin tulee Kreikka. Helleenien esityksessä ei nähdä tai kuulla buzukia, viulua tai luuttua, vaan Freaky Fortune ja RiskyKidd ampuvat esiin elektronista musiikkiosaamista yhdistettynä räppiin, olisi vain ollut mielenkiintoista kuulla, kuinka rap taipuu kreikankielelle.


Itävallan kappaleesta Rise Like A Phoenix en tiennyt ennen eilistä semifinaalia mitään ja kun muuan Conchita Wurst lavalle asteli, oli ilmeeni varmasti näkemisen arvoinen. "Maailman kaunein parrakas nainen" sai ak:n keräilemään ajatuksiaan seuraavien viiden esityksen ajan, jonka päätteeksi ainoa ajatukseni oli edelleen: 'Mitähän hittoa juuri katsoin?'. Mutta jos unohtaa parrakkaan naisen ja kuuntelee itse kipaletta, niin onhan tämä Gmundenilainen drag queen melkoinen laulaja! Omasta mielestäni ehdottomasti eilisen semifinaalin paras veto ja kun tähän isketään vielä muutama ylimääräinen kummajaislisäpiste kylkeen, niin en ihmettelisi vaikka Conchita Wurst ja Itävalta nousisivat Feeniksin lailla ja ensi vuoden Viisut järjestettäisiin Wienissä.


Saksa on ensimmäinen finaalissa nähtävä rahoittajamaa, jolla siis suora lippu finaaliin koska Money Talks. Elaizan esityksessä haitari soi ja on lavalla sellokin, mutta eihän tämä nyt mikään Satellite ole, ei jatkoon...


Ruotsi on Viisujen suuri voittajasuosikki (taas), mm Unibet rankkaa Sanna Nielsenin ykköseksi ja täytyy nyt myöntää, että jos jättää Ace Wilderin kaltaisen tykin Melodifestivalenissa kakkossijalle, ansaitseekin olla suosikki Viisufinaalissa. Loppua kohti voimakkaasti kasvava viisu on taattua
ruotsalaista, jossa on vähän samanlaista voittajafiilistä, kuin Loreenin Euphoriassa (2012 voittaja).


Ranska maksaa EBU:lle hyvin finaalipaikasta, niin myös tänä vuonna. Moustache-biisin videossa kisaillaan tv-visailussa pastellinsävyisissä meiningeissä, eikä tästä TwinTwin yhtyeen kappaleesta sitten muuta sanottavaa olekaan, ei jatkoon...


Venäjältä ei tällä kertaa tullut baabushkoja viisukarkeloihin, vaan upeat Tolmachevyn kaksostytöt, jotka hurmaavat viattomalla lookillaan ja Shine-duetolla. Tytöt voivat olla vasta 17-vuotiaita, mutta Viisumeriittejä löytyy jo, he voittivat nimittäin Junior Eurovision Song Contestin jo vuonna 2006! Melkoisia viisuveteraaneja siis jo ennestään.


Italia lähettää Viisuihin myös kokeneen kehäketun, kun Emma Marrone paukuttaa pop-rock rallinsa tärykalvoille. Marrone on kotimaassaan todella suosittu ja kuuluisa artisti, 2010 alkaneen uransa aikana hänen levynsä ovat myyneet peräti 10-kertaisesti platinaa ja sinkkulohkaisuillekin on siunaantunut 4 platina-, ja peräti 2 multiplatinalevyä. Menevä La Mia Citta ei jätä kylmäksi ja asennetta riittää, mutta tuskin tämä Viisukappaleena kovin pitkälle menestyy.


Slovenian kappale Round And Round alkaa hienosti poikkihuiluintrolla, jonka laulaja Tinkara Kovac itse esittää. Kappaleessa on myös kaksikielisyyttä ilmassa, kun osa lyriikoista lauletaan naisen omalla kotimaisella ja osa taas englanniksi. Kertosäkeessä on pakko jammailla mukana, eikä laulussa muutenkaan mitään vikaa ole. Voisin äänestellä, mikäli äänestäisin.


Slovenian jälkeen isketään nupit kaakkoon ja annetaan Seinäjoen omien poikien tehdä taikansa Viisuyleisölle. Softenginen Something Better voitti Uuden Musiikin Kilpailun ja pääsi edustamaan Suomea Köpikseen, eikä tämä nyt niin pahalta kuulosta ollenkaan. Mutta en UMK:n aikana, en radiosoiton aikana, enkä semifinaaliesityksenkään aikana tottunut siihen, kuinka röyhkeän korkealta Topi Latukka kertosäkeen tietyissä kohdissa räyhää. Kenties epäpuhtaus ja rosoisuus on näissä rock-biiseissä se "juttu", mutta itse en tällaiselle saundille lämpene, vielä... 30 Seconds To Marsin faniryhmä Echelonit saattavat nostaa Suomen mahdollisuuksia huomisessa finaalissa, sillä jos 30STM:n Twitter-tiliä on uskominen ja Softengine saa taakseen koko Euroopan Echelonit, ollaan korkealla, jopa 10 sakissa.


Espanjan Ruth Lorenzo balladioi Dancing In The Rain -kappaleellaan, joka saattaa tulla hieman huonossa välissä Suomen rock-revittelyn jälkeen. Voimakasta naissaundia upean pitkillä tummilla hiuksilla tarjoileva Lorenzo ei missään nimessä ole huono, mutta ei erotu muista samankaltaisista esityksistä juurikaan. Hieman Disney-soundia on myös biisin loppuvaiheilla, joten senkin takia eih...


Sveitsin reippaassa Hunter of Stars -kipaleessa kuullaan tarttuva viheltelypätkä, sekä viulusoolo. Tällaisella reippaalla rallattelulla mennään ainakin ak:n jalan alle niin tyylikkäästi, ettei pienoinen yliaktiivisuus lavaliikkeiden kanssa häiritse. Sveitsin nostan omalle listalleni, loistava hyvänmielen bilebiisi!


Unkarin Andras Kallay-Saunders nostaa esiin kipeän ja melko ajankohtaisenkin aiheen, nimittäin perheväkivallan ja lasten hyväksikäytön. Sosiaalialalla työskentelevänä en voi hirveästi tätä kipaletta moittia, etenkään kun mies pohjaa kappaleen omiin lapsuudenkokemuksiinsa. Koskettava aihe koskettavilla lyriikoilla ja musiikkivideolla saa vähintäänkin sympatiapisteitä, eikä tätä olla unohdettu ennakkoasetelmissakaan. Unkarin kappale Running on nimittäin Unibetin rankkauksessa aina sijalla 5.


Malta aloitti toisen semifinaalin, eikä siitä jäänyt ak:lle minkäänlaista muistikuvaa. Ihmettelin suuresti sitä, että kappale yleensä meni finaaliin. Folk-Pop-Rock kombinaatio, joksi Firelightin tyypit kappalettaan kuvailevat, muistuttaa ihmisiä heistä, jotka eivät päässeet kotiin. Tällä tarkoitetaan 1. maailmansodan aikana Euroopassa kodittomiksi jääneitä, sekä heidän jälkeläisiään. Komean lauluäänen omaava Richard Edwards Micallef saa persoonallisella saundillaan homman toimimaan jokaisella kuuntelukerralla aina vain paremmin, enkä enää kolmannen kerran jälkeen ihmettele lainkaan, että Malta nähdään finaalissa.


Isäntämaa Tanska on lähtenyt poikabändimeiningillä levittämään rakkauden sanomaa. Kappaleen nimikin on Cliche Love Song. Shuubiduubidappaa ja niin edelleen, rakkautta kaikille, joka puolelle, mutta voittoa tällä tuskin lähdetään hakemaan. Hyvää ja raikasta rakkauden sanaa sitäkin enemmän.


Alankomaat on Ruotsin ja Itävallan ohella huomisen ennakkosuosikkeja. The Common Linnets onkin saanut viisuihin upean yksinkertaisen kantriballadin, jossa Ilse ja Waylon sulattavat kuulijan sydämen mukaansatempaavalla rallilla, joka pakottaa kuulijan mukaan matkalle, jossa pohditaan parisuhteen jatkoa ja kannattavuutta. Calm After The Storm on ehdottomasti paikkansa kärkikolmikossa ansainnut, vakavimmin otettava voittajaehdokas omalla listallani.


San Marinon voittomahdollisuudet tuntuvat olevan vuosi toisensa jälkeen yhtä pienet, kuin maa itsekin. Valentina Monettan esittämä kaunis pianoballadi ei yllätä, ei saa aikaan kaipuuta minnekään, eikä ainakaan voita Euroviisuja. Toivon silti, ettei kukaan jätä äänestämättä, koska kenenkään ei pitäisi saada näin kauniilla tulkinnalla nollaa pistettä finaalissa. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun San Marino selviytyy finaaliin asti, joten Maybe!


Iso-Britannia on mielestäni ainoa rahoittajamaista, jolla voi olla jonkinlaiset mahdollisuudet tänä vuonna. Molly tuo Viisufinaaliin vakuuttavan anthemin, jota rytmittävät marssitahdit ja Mollyn voimakas ja rapsahtava ääni. Eikä kappaleen sanoma "We're the Children of The Universe - Power to the people" voisi olla enää tarttuvampi. Kriitikoidenkin ylistämä Molly onkin huomioitu myös vedonlyöntilistoilla, Unibet rankkaa Britannian komeasti kuudenneksi, joten voittokaan ei ole mahdottomuus. Ehdottomasti hieno päätösesitys finaalille.


Tässäpä nämä, ihmettelen kovasti jos luitte kaikki ja vieläkin enemmän, jos ette nyt naura meikäläisen musiikintuntemukselle. Joka tapauksessa, peukut pystyyn Softenginelle, Conchita Wurstille, Donatan&Cleolle, Mollylle ja kaikille muillekin. Huomenna jatkuu, Ciao!

No sillälailla!


Näin se vaan kuukausi vaihtui ja niin muuten vaihtui puhelinkin, rystysetkin saivat kyytiä kuunvaihteen melskeessä. Vaan eipä lannistuta, paljon hyvääkin mahtui tähän pariin viikkoon, kun en tätäkään ole kerennyt kirjoittelemaan!


Puhelimestani sen verran, että tuli testattua saunaillan jälkimainingeissa, kuinka hyvin Samsungin älyluuri kestää puolentoista metrin pudotuksen asfalttiin Jyväskylän yössä. No, ei kovin hyvin...
Merkki pysyi Sonera Kaupassa samana, kuukaudessa tililtä lähtevä rahamäärä itse asiassa vain pieneni, joten jos jokaisessa pilvessä on hopeareunus, niin tässä puhelimen hajottamisessa se on juurikin tuo taloudellinen hyöty. Hyvä niin.


Se siitä, sitten tärkeämpiin juttuihin. Parissa viikossa on kerinnyt tapahtua paljon, esimerkiksi muuan Paavo "vassareineen" päätti lähteä Hallituksesta. Perässä seurasi luonnollisesti samaan puolueeseen kuuluva Liikenneministeri, Kyllös-Mertsi. Kuin kirsikaksi kakkuun toissapäivänä saimme kuulla, että Pääministeri Järki Kä... Siis Jyrki Katainen jättää politiikan kesäkuisessa puoluekokouksessa. Kaksijakoisia tunteita tämä asia herätti ainakin meikäläisen lähipiirissä. Yhtäältä, Jyrki on tehnyt kovan poliittisen uran Kokoomuksen kansanedustajana, puheenjohtajana, sekä ministerinä. 15 vuotta Eduskunnassa, joista 10 vuotta keskustaoikeistolaisen kansanpuolueen johtajana on ihan hyvin kaverilta, joka täyttää lokakuussa vasta 43 vuotta. Mutta toisaalta, jättääkö Hallituksen ja Eduskunnan kippari "uppoavan laivan" VAI eikö Jyrkiä oikeasti enää vain kiinnosta kotimaan polttavat puheenaiheet? Euroopan komissioon poika ilmeisesti seuraavaksi pyrkii, joten täytyy vain toivoa, ettei Jyrki tyrki sielläkään, vaan tekee miehen työn.


Mutta ketä kiinnostaa politiikka, jos kulttuuri ja urheilu sujuvat varsin mainiosti ilman ministeriäkin!? Omat suunnitelmani menivät parissa viikossa uusiksi kesän osalta, kun sain yllätyksekseni kutsun Wacken Open Air -metallifestivaaliin (tähän Timo Jutilan 1995 4-0 tuuletus, kiitos). Loistavat kolleegani valitsivat minut täydennysmieheksi yhdelle maailman suurimmista festareista, joten eihän tässä voi kuin yrittää kasvattaa tukkaa (tai edes partaa) heinäkuun loppua kohti. Rouheaa hewiä tiedossa!


Urheilua, hmm... Niin, futiskausi tuli potkaistua käyntiin viikonloppuna parin tunnin pikku potkusessioilla Vehkalammen tekonurtsilla. Ja kun jalkaan lyötiin uudenkarheat Litmas-Adidakset (Copa Mundial), niin eihän tästäkään voi kuin tykätä! Mutta ei auta, yö jatkuu työn merkeissä ja huomenna taas sulkapallotreenit Graniitilla, ehkä 2020 kesäolympialaisiin tarvitaan Ville Långille tuuraajaa. Kuten Körmyn Pekko Ylex:llä toivottaan SE ON MOROOO!

Hoix!

Onhan tässä taas, vaikka ja mitä tapahtunut. Oli Oscaritkin, mutta niistä ei sen enempää - terveisiä vain Akatemialle, #selfiet ja pizza on kivoja ja Jeesus voitti Oscarin ensimmäisenä pyhimyksenä mutta siinäpä ne tärkeimmät.

Täytyy nyt tällä kertaa kuitenkin keskittyä olennaiseen, eli viikonloppuun!
Oma viikonloppuni alkoi tuossa tunti sitten, kun pääsin aamuvuorosta. Kyllä vain, yökönkin on välillä tehtävä tavallisten ihmisten töitä ja näyttäydyttävä työmaalla myös päivisin. Kuinka ne asiakkaat muuten tietäisivät, minkälainen taliaivo heidän untaan valvoo.
Pidän aamuvuorojen tekemisestä. On enemmän juttukavereita, on oikeasti jotain tekemistäkin ja jos sattuu olemaan niin vilkas mielikuvitus ja paljon turhia ideoita, kuin meikäläisellä, niin työyhteisön ja asukkaiden elämää voi piristää mitä ihmeellisimmin tavoin.

Tänään keksin piristää ihmisteni perjantaita pikku visailulla. Monet YleX:ää kuuntelevat saattavat arki-iltojen ilopillerinä muistaa YleX Jatkojen Hökökisan, jossa tarkoitus on siis vastata mahdollisimman moneen kysymykseen väärin 30 sekunnin aikarajan puitteissa. Yksinkertaista, eikös?
Kysymysten laatiminen tehtävää varten oli mielekkäin vaihe, tai ainakin niin luulin. Ensimmäisen hököilijän jälkeen sain kuitenkin todeta, että tuomarointi se vasta hauskaa onkin! Puolen minuutin aikaraja ja muiden pohjatulosten tavoittelu aiheuttivat kuitenkin juuri sen verran ongelmia kisaajille, kuin suorassa radiolähetyksessäkin. Taidan ottaa tällaisen iltapäivävisailun ja siitä porkkanalla (tai no, ehkä jollain motivoivammalla) palkitsemisen yhdeksi vakituisista työtehtävistäni, niin hauskaa se oli! Voittaja palkittiin tällä kertaa kolmella Angry Birds -tikkarilla, ensi kerralla sitten jotain muuta... Toivottavasti Yleisradiosta ei lähestytä minua vihaisella plagiaattisyytöksellä Hökökisan takia, en tällä hae nimittäin missään nimessä omaa etua, haluan vain viihdyttää.

Mutta oli minulla muutakin! Maaliskuun alussa sain kutsun Motiviren järjestämään 31 Päivän Kyykkyhaasteeseen. Yleensä viittaan kintaalla ja haistatan pitkät tällaisille Facebook-haasteille, mutta yllytys- ja urheiluhulluna tähän oli pakko tarttua. Ideana on siis, että Motiviren sivuilta ladataan/tulostetaan maaliskuun ajalle "kyykkykalenteri", josta näkee, montako kyykkyä minäkin päivänä pitää tehdä. Ensimmäisenä päivänä luku taisi olla 50 kyykkyä ja kuun viimeisenä päivänä tulee tehdä 250 kyykkyliikettä. Viimeisenä päivänä kaikki tehdyt kyykyt myös lasketaan yhteen eri kaupungeissa ja pyritään Guinnessin ennätyskirjaan, yksi hieno ennätys lisää japanilaisten ja amerikkalaisten kiusaksi pienestä Suomesta, hurraa!

Alku näytti lupaavalta, enkä juurikaan edes huomannut kalenterissa olleita "lepopäiviä" oman treeniohjelmani vuoksi. Tänään, 21.3. kuitenkin, 180 kyykkyä päivän aikana alkaa jo maistua puulta. Alkuperäisen suunnitelmani vastaisesti päätin, että teen loppupäivien kyykyt osissa pitkin päivää, koska muuten ei vain jaksa kiinnostaa. Aion osallistua ME-yritykseen CrossFit Jyväskylän tiloissa 31.3., jolloin 250 kyykkyä tulee iskeä tauluun tunnin aikana. Tilaisuudessa jaettavan paidan todennäköisesti heitän roskiin tai vaihtoehtoisesti huutokauppaan hyväntekeväisyyskohteena miljoonalla eurolla. Niin tai näin, jännityksellä odotan, jaksanko pitää kiinnostukseni yllä myös viimeiset 10 päivää.

Viikonloppu vyöryy niskaan kuin Venäjä Krimin niemimaalle (pyytäisin anteeksi, mutten näe sitä tarpeelliseksi), joten ei muuta kuin hököilemään ja kyykkäämään aivan kaikki, toivotaan ettei tänne saada enää uutta takatalvea, tällä hetkellä näyttää nimittäin ihan lupaavalta. Se on moroo!

Davaj! Sotshin talviolympialaiset huipentuvat sunnuntaina miesten 50km hiihtoon sekä Kanadan ja Ruotsin tähdittämään kiekkofinaaliin. Omiin odotuksiin nähden nämä kisat ovat sujuneet noh, kohtalaisen mukavasti. Ajatuksen tasolla suunnittelin, että Suomi kantaa kisoista kotiin 9 mitalia, joista vähintään 1 on kultainen. Nooo, 4 mitalia (1-3-0) on tähän asti ihan mukiinmenevä suoritus, jos otetaan huomioon se, mistä mitalit ovat tulleet. Ylä- ja alamäkiä, onnistumisia ja kaatumisia on suomalaisjunaan mahtunut Sotshin ihmisoikeusolympialaisissa, joten käydäänpä meikäläisen mielipiteiden kimppuun. Olympialaisten 5 kohtaa tulevat tässä.

1. Kaisa Mäkäräinen...
Ampumahiihtokuningatar oli omissa laskelmissani yksi Suomen kirkkaimmista toivoista. Toki tiedossa oli, että kauden aikana varsinkin pystyammunta oli tuottanut Kaisalle isoja ongelmia ja sijoitukset olivat olleet tämän vuoksi hyvinkin vaihtelevia, mutta mielestäni menestyvän ammattiurheilijan tulee kyetä reflektoimaan omaa tekemistään siinä määrin, että saisi viilattua kauneusvirheet pois uran tärkeimmässä paikassa.
Mutta ei... Kaisa aloitti kisat "komeasti" pikakilpailun 30. sijalla, jonka jälkeen syypää löytyi onneksi välineistä. Ja aivan loogista, huonot suksethan ne aiheuttivat 2 ohilaukausta pystypaikalla ja pudottivat Kontiolahden Urheilijoiden hiihtäjättären yli minuutin päähän voittajasta! Lässytys sikseen, Kaisan normaalilla hiihtovauhdilla kaksi hutikutia olisi riittänyt joka tapauksessa 15 parhaan joukkoon, joten ehkä syy oli todella lankuissa.
Nousujohteiset kisat Kaisa urheili joka tapauksessa. 10km takaa-ajossa sijoitus parani jo kovasti ja Kaisa tuli maaliin 16:na, häviten kärkeen reilut puolitoista minuuttia annettuaan tasoitusta muille 3 ohilaukauksen verran. 15km Normaalikisassa sijoitus oli jo 9... Mutta jälleen tuli turpaan lähes 3 minuuttia kisojen kuningattarelle, Valko-Venäjän Darya Domrachevalle, kiitos 3 seisomahutikutin. Domracheva muuten putsasi pöydän Sotshissa voittamalla sprinttikisaa lukuunottamatta jokaisen henkilökohtaisen matkan naisten ampumahiihdossa, siitä mallia muille...
Kaisa päätti kisaurakkansa yhteislähtökisan 7. sijaan. Kaisa oli tässä kisassa vielä makuupaikkojen jälkeen tiukasti kiinni mitalissa, mutta kahdelta seisomapaikalta tuli jälleen kaksi pummia, joten se siittä sitten...

Kuinka hyvin kisat sitten menivät? Loppua kohti Kaisa alkoi jo löytää hiihtovauhtiaan ja sukset toimivat. Ainoastaan pystyammunta kiusasi loppuun asti ja niin, ratkaisi sen asian, ettei Kaisa Mäkäräinen tule saavuttamaan urallaan henkilökohtaista olympiamitalia. Kaisalta odotin todella 1-2 mitalia äärimmilleen viritetyn optimismin innoittamana, mutta tällä kertaa kävi näin. Kipeän realismin nimissä voi vain todeta, ettei Kaisa kuitenkaan ole mikään Tora Berger, joka sekä hiihtää kuin tuuli, mutta myös ampuu kuin ammattisotilas. Täytyy lohduttautua klassisella suomalaisselityksellä, eli onneksi tuli edes niitä pistesijoja...

2. Maastohiihto...
Suomi saavutti kisojen toistaiseksi neljästä mitalistaan kolme maastohiihdosta. Tämä oli ehdottomasti sen verran, mihin näissä karkeloissa oli ennakkoon saumaa. Kuitenkin raakaa realismia on se, että Aino-Kaisa Saarisella ja Iivo Niskasella oli äärettömän hyvät mahdollisuudet nostaa hiihtomitalien määrä jopa viiteen, mutta perinteisen hiihtotavan matkat päättyivät Aikulta kahden ja Iivolta 0,2 sekunnin tappioihin ja neljänsiin sijoihin. Sprinttihiihto meni täysin penkin alle, kun parhaat sinivalkoiset jäivät puolivälieriin joten ei siitä sen enempää. Naisten viestissä Suomen edelle kerkesi vain Ruotsi, eikä sekään kuin 0,5 sekunnin erolla. Charlotte Kallan huikea kiri, ynnä Krista Lähteenmäen ja Saksan Denise Herrmannin heikko taktikointi, johtivat siihen että Ruotsi kuroi lähes puolen minuutin kaulan kiinni ja paineli viimeisillä metreillä ohi. Joka tapauksessa hieno mitali tytöille.
Keskiviikkona 19.2. olikin sitten melkoinen "Pöljä Päivä". Ensin Aikku hiihti parisprintin hopeaa Kerttu Niskasen kanssa, jonka jälkeen putosi sellainen pommi, joka sai varmasti monen epäilijän keräilemään leukaansa lattianraosta. Niskasen Kertun velipoika, Iivo, hiihti miesten parisprintissä paljon parjatun ja mielipiteitä jakavan lapinmiehen, Sami "Musti" Jauhojärven kanssa upeasti Suomelle kisojen toistaiseksi ainoan kultamitalin. Mustin lopputaistelu Saksan ja Venäjän kanssa on poikinut niin postimerkin, kuin tulevan hittibiisinkin, joten järkyttävän suuresta tempusta on kyse!
Maastohiihtäjillä on vielä edessään kuninkuusmatkat, naisilla 30km ja miehillä 50km. Jos näistä vielä mitaleja tulee, niin hiihtäjille on pakko antaa täysi kymppi panoksestaan talviolympialaisissa, jännitystä siis koko viikonlopuksikin tiedossa!

3. Lumilautailu...
Enni Rukajärvi onnistui näissä kisoissa siinä, mitä häneltä odotinkin. Kansainvälisen lumilautailuliiton naisten slopestylen maailmanrankingissa 4. sijalla komeileva kuusamolainen kantoi Suomen lippua Sotshin avajaisissa ja tyylitteli paria päivää myöhemmin Suomen ensimmäisen mitalin talvikisoista ottamalla slopestylessä hopeaa. Suorituksen arvoa nostaa sekin, että kisoissa laskettua rataa parjattiin viime hetken kenraaliharjoituksissa todella paljon ja vaarallisen haastavahan se olikin. Loistavaa Enni!
Rukajärven ohella mitalia odoteltiin varmasti halfpipessa ja slopestylessä Peetu Piiroiselta, Janne Korvelta ja Markus Malinilta. Kävi kuitenkin niin, että parhaiten molemmissa sijoittunut Korpi jäi ilman finaalipaikkaa, jonka lisäksi Peetu Piiroinen jätti koko halfpipen väliin radan huonon kunnon vuoksi. Hieman pureskeltavaahan tästä jäi, kun lautailijoilta odoteltiin joka tapauksessa paria mitalia. Nooh uusia kisoja tulee ja tuntuu kovasti siltä, että kyllä Suomesta vielä uusia huippuja maailmalle nousee. Ja Shawn White jos päätti olympiauransa Sotshiin niin jatkossa on yksi kanto vähemmän menestyksen tiellä.

4. Jääkendo...
Tässähän tämä, "varma" mitalilaji. Naisten turnaus päättyi rakkaan länsinaapurimme halailuun puolivälierissä, huolimatta Noora Rädyn esimerkillisistä torjunnoista ja Riikka Välilän sekä pistepörssin voittaneen Michelle Karvisen esityksistä turnauksessa. Suomen sijoitus kisoissa viides.
Miesleijonilla oli haastava lähtökohta kisoihin. Ei Mikko Koivua, ei Valtteri Filppulaa... Ensimmäisessä pelissä Itävaltaa vastaan Teemu Selänne säikäytti vaihtamalla jo ensimmäisellä tauolla siviileihin, eikä puolivälieriin saatu enää ykkösketjuakaan alkuperäisenä kasaan, kun Aleksander Barkov loukkasi itsensä. Vastoinkäymiset vahvistavat. "Jos joku työntää meitä naamasta, me vastaamme" sanoi Saku Koivukin Orange County -lehden haastattelussa suomalaisesta taistelumentaliteetista. Taisteluvoitto Venäjästä herätti kiiman ja toiveet olympiakullasta. Perjantaina näillekin haaveille saatiin piste, kun Suomi kärsi katkeran 2-1 tappion, ah, Ruotsille. Välierä oli Teukka Salaman viimeinen mahdollisuus voittaa arvokisakulta, mutta perinteistä Suomi-Ruotsi -henkeä ei ottelun aikana oikein saatu päälle, ei kummankaan joukkueen osalta. Muutama hassu ja helppo maali, joiden ohella nähtiin loistavaa uhrautumista ja hyviä torjuntoja molemmilta maalivahdeilta, vaikka Suomen veräjää vartioikin Kari Lehtonen. Tuukka Rask pelasi Venäjää vastaan elämänsä kiekkoa, mutta flunssa kellisti ykkösvahdin semifinaalin kynnyksellä, valitettavasti.
Huomenna vielä pronssipeli USA:ta vastaan. Revanssi Vancouverista olisi paikallaan, siellä jenkit raatelivat hampaattoman Leijonan 5-1. Toivotaan parasta, sitä viidettä mitalia siis!

5. Kisojen koonti...
Suomi on esiintynyt näissä talviolympialaisissa joukkueella, jossa yhdistyvät kokemus ja nuoruuden into. Minusta on mahtavaa nähdä, että esimerkiksi Iivo Niskanen on perinteisen nelossijaansa aidosti pettynyt, koska, niinkuin Iivo itsekin sanoi: "Seuraava mahdollisuus on sitten 8 vuoden kuluttua". Ei selittelyä, ei välitavoitteita, vain selvä ja menestyksenjanoinen tavoite: olympiamitali.
Teemu Selänne, Olli Jokinen ja Kimmo Timonen halusivat tulla vielä kerran ja ottaa kultaa Leijonapaidassa. Ihan vain koska siihen oli mahdollisuus ja kiekkoilu tuntui miehistä vielä hyvältä ja hauskalta. Loistavaa rakkautta lajiin, pukukoppiin tuodusta kokemuksesta puhumattakaan!
Jos Suomi ei saavuta kisojen viimeisinä kahtena päivänä mitalia, niin ei se mitään. Onhan nelossija pettymys jääkiekossa, eikä 30 tai 50 kilometrin hiihdonkaan jälkeen hirveästi naurata, jos olympiamitali jää esimerkiksi yhden sadasosan päähän, mutta uskon että näistä kisoista jää hyvä maku suuhun. Mutta ei sellainen imelänmakea maku, vaan katkeransuloinen, sitruksinen maku. Sellainen maku, joka pistää miettimään ja jonka ansiosta seuraavat talviolympialaiset tuovat entistä enemmän mitalisijoja ja menestystä Suomelle.

Tällaisen romaanin loppuun en sano muuta, kuin että lippu korkealle ja toivotaan, että edes Ruotsille pärjätään viikonloppuna, Do svidanija!