...Täällä taas!

Kyllä meni pari viikkoa ketterästi, sanoisinko näin jälkikäteen nokkelana että ihan keskiketterästi. Pikkusiskoni valmistujaiset, tai niiden jatkot paremminkin, potkaisivat käyntiin kesäloman, jollaisen jokainen sote-alalla työskentelevä jossain vaiheessa tarvitsee. Lopputulemana oli lyhyesti sanottuna lomaparta ja kipeä polvi. Siis LYHYESTI sanottuna...

...Mutta kukapa lyhyistä asioista välittäisi? Paitsi Uniikki tietenkin, sekä ne naiset, jotka korvat heiluen toteavat ihmisille: "Ei koolla ole väliä". Lätinät sikseen, puhutaan kesälomasta.

Tykkäsin lomastani, ihan totta. Sain grillata, sain tissutella pitkin päivää, sain ottaa aurinkoa rannalla, pääsin festareille, pääsin arvostamieni muusikoiden keikoille, sain pelata jalkapalloa... Ihan täydellistä siis? Toki, jos ei oteta huomioon sitä, että vietin suuren osan lomastani yksin, koirani kanssa. Tietysti tapasin kavereitani, mutta jokin puuttui. Mutta kaiken kaikkiaan nautin, ainakin suurelta osin. Visiitti Muuramen Markkinoille sekä Sannin, Pahan Kaksosen ja etenkin Jarkko Martikaisen keikoille pääseminen oli alkulomani kohokohta. Jarkko Martikaisesta ja hänen merkityksestään minulle voisin puhua enemmänkin, mutta jätetään toiseen kertaan. Onnistuneen avausviikonlopun jälkeen ja etenkin parantuneen oikean polveni myötä olikin mitä hienoin juttu käydä Puulaakifutiksen parissa muljauttamassa vasemmasta polvesta polvilumpio sijoiltaan. Onneksi ei nivelsiteitä paukkunut, vaikka eipä polvella vielä parin viikon jälkeenkään voi muuta tehdä kuin kävellä.

Polvi turvoksissa oli hyvä lähteä ystäväni M:n kanssa viikonlopuksi Sodankylään, Midnight Sun Film Festivalin viettoon. Matka yöttömän yön filmijuhlille kesti Sixt:n vuokra-Fordilla pysähdyksineen n. 12 tuntia, joten torstaina keskityimme Lapin kesän ihmettelyyn ja paikallisten virvoitusjuomien nautiskeluun, ynnä Jalkapallon MM-kisojen avausottelun katsomiseen. Perjantaina nautittiinkin sitten elokuvataiteesta olan takaa, eurooppalaistyylisesti viinipullo kourassa. Tuomitkaa vain juopoksi, mutta ensimmäinen eroavaisuus tavan leffassa käymiseen, mihin Sodankylässä rakastuin, oli juurikin tapahtuman liberaali suhtautuminen alkoholin nauttimiseen näytösten aikana. Voitteko kuvitella mitään hienompaa, kuin mahdollisuus naksauttaa oluttölkki auki klo 5:57, kun kämppiksenne on saanut houkuteltua teidät univajeesta huolimatta (tai juuri sen takia) vielä yhteen näytökseen, jossa kuvataan islantilaisten hevosihmisten elämää reilun puolentoista tunnin ajan. SE on oikea tapa nauttia elokuvista!

Jos Jarkko Martikaisen keikka Muuramessa osui ja upposi, niin Herra Ylpön ja Ihmisten esiintyminen räjäytti pankin lopullisesti. Allekirjoittaneelle nämä kaksi artistia ovat jostain syystä uponneet niin syvästi viime vuosina, että jätetään tosiaan toiseen kertaan. Mutta yhden asian sanon näistä herroista, Lavakarisma. Se on jotain sellaista, mitä ei voi ostaa, sitä vain on tai ei ole. Ja Ylppö ja Jarkko todella osaavat ottaa yleisönsä. Enempää hypettämättä mainittakoon nyt kuitenkin, että kun saa laulaa pari lausetta mikrofoniin idolinsa kanssa kesken keikan tämän rynnättyä yleisön sekaan, niin aikuisesta miehestä tulee pienen pieni fanipoika, lähes bändäri. Ylpön ja Jarkon keikoilla vain tuppaa tulemaan kurkku kipeäksi, sen verran fiiliksissä yleensä laulan jokaisessa biisissä mukana, mutta mitäs pienistä. Tai lyhyistä, tai... Niin.

Leffafestarin hienointa antia olivat kuitenkin Aki Kaurismäkeä vastaan käyty Elokuvavisa, sekä ikinuoren (80v) Jukka Virtasen juontama Leffaraati, johon koko Sodankylä-elämyksemme huipentui. Jos näistä jossain vaiheessa kerron, kerron sitten pitkästi, joten toisella kertaa. Upeita kokemuksia kuitenkin, molemmat.

Kesälomat on lusittu ja työn ääressä on pitkästä aikaa mukavaa, kipeästä polvesta huolimatta. Futiksen MM-kisat ovat muuten menneet tähän mennessä loistokkaan yllätyksellisesti, vaikka Englannin ennenaikainen putoaminen toki harmittaakin. Mutta Englannin kannattajana tähän on totuttu, joten en menetä yöuniani siitä. Tässä vaiheessa jos pitäisi sanoa, mitkä joukkueet ovat finaalissa, niin Ranska tai Brasilia siellä ainakin on, jatkopelien toiselta laidalta Argentiina tai Belgia tulevat olemaan vahvoilla. Meksiko ja Saksa hätyyttelevät myös mitalipelejä ja saattavat omalla pelillään kulkea parhaimmillaan vaikka päätyyn asti. Nähtäväksi jää, mutta joka tapauksessa olen pitänyt siitä, että näissä kisoissa tehdään paljon maaleja. Menossa ovat viihdyttävät kekkerit, jotka tarjoavat parhaimmillaan aivan jäätävää draamaa, jäädään siis jännittämään!

Ensi kertaan, Tot Ziens!