Aloitin torstain lounastamalla Hietalahden kauppahallissa sijaitsevassa Fat Ramenissa. Olin tutkinut ja vertaillut erilaisten ruokapaikkojen arvioita mm. Hesarin NYT-liitteen sivuilta ja päädyin lopulta kokeilemaan ramen-nuudeleita koska ajattelin lämpimän liemen pitävän itseni toimintakuntoisena koko pitkän leffapäivän. Wolshedin hampurilainen jäisi tulevaisuuteen.

Valintani osuikin komeasti maaliin. Olin syönyt puikoilla kaksi tai kolme kertaa aikaisemmin ja ajattelin tämän olevan kynnyskysymys ruokailun onnistumisen suhteen. Sain kuitenkin haarukan ja veitsen tueksi keittokulhon vierelle, ihan vain kaiken varalta. Ilokseni sain kuitenkin todeta, että nuudeleiden syöminen puikoilla onkin itse asiassa maailman helpointa hommaa. Tietysti lientä oli pitkin pöytää, mutta sain onnistuneesti syötyä aivan törkeän hyvän annoksen Fat Ramenin nimikkosettiä, jonka pääosassa oli possu. Suosittelen ehdottomasti jos haluaa lounastaa Helsingissä jossain muualla kuin Burger Kingissä.

---

Sitten ne elokuvat. Päivä alkoi tiettävästi elämäni ensimmäisellä liettualaispätkällä The Summer of Sangaile. Elokuva kertoo yhden kesän mittaisen jakson 17-vuotiaan Sangailen elämästä. Sangaile on tyttöpoika, joka painii oman identiteettinsä etsimisen parissa ja haaveilee ja ihailee siinä sivussa taitolentäjän urasta. Sangaile asuu Kuokkalan Puukuokkaa muistuttavassa omakotitalossa hyvin boheemien vanhempiensa kanssa, mutta tuntuu olevan kovin erillään äidistään ja isästään.

Elokuvan alussa Sangaile tapaa noin samaa ikäluokkaa olevan Austen ja tyttöjen kemiat kohtaavat hyvin nopeasti ja tästä eteenpäin elokuva onkin kuin balttiversio Cannes-palkitusta Adélen Elämästä. Elokuva ei varsinaisesti herätä mitään erityisiä tuntemuksia, vaikka se onkin taidokkaasti tehty. Sangailen tukeutuminen Austeen omien ongelmiensa ja tunteidensa käsittelyssä on varmasti hyvin tavallista teinitytölle, joka on vähän hukassa oman identiteettinsä kanssa. Elokuva on tarina tyttöjen välisestä ystävyydestä ja vaikeuksien voittamisesta, joten näiden tavoitteiden valossa Sangailea voi pitää onnistuneena. Kuitenkaan en katsoisi elokuvaa uudestaan, sen verran tasaista taaperrusta se mielestäni oli.

---

Seuraavaksi suuntasin Kinopalatsista suoraan Eerikinkadulle ja Orioniin, missä vuorossa oli Marielle Hellerin ohjaama ja mm. Alexander Skarsgårdin tähdittämä The Diary of a Teenage Girl. Elokuvassa 15-vuotias Minnie (Bel Powley) elää murrosikänsä kriittisintä seksuaalisen heräämisen aikaa. Minnie alkaa pitää äänipäiväkirjaa äitinsä nauhurilla ja aloittaakin ensimmäisen merkintänsä sanoin: "I had sex today...".

Alkuun voisi ajatella, että no mikäs siinä, tyttö ilmeisesti menetti neitsyytensä jollekin ihastukselleen, jonka kanssa on käynyt samaa luokkaa esikoulusta asti. Mutta koska The Diary of a Teenage Girl herättää ainakin allekirjoittaneessa voimakkaita Lars von Trier -viboja, niin totuushan on aivan toinen. Neitsyys kyllä meni, mutta ei omalle luokkakaverille, vaan äidin miesystävälle (Skarsgård). Minnie kokee olevansa ihastunut ja rakastunut Monroehen, eikä suhde suinkaan jää yhden kerran jutuksi. Suhde syvenee ja ongelmat aikuisen miehen ja teinitytön välisessä rakkaustarinassa ovat väistämättä edessä, vaikka eletäänkin 1970-luvun San Franciscossa.

Vaikka elokuva onkin teemaltaan raskas, niin mukaan ripoteltu huumori sekä sarjakuvamaiset animaatiot, joilla elokuvaa väritetään, auttavat katsojaa jaksamaan tarinan parissa loppuun saakka. A Walk Among The Tombstonesista muistettava Marielle Heller on mielestäni onnistunut esikoisohjauksessaan käsittelemään Minnien ja tämän hyvin repaleisen perheen elämää ja tarinaa siten, että katsojalle ei jää elokuvasta välttämättä huono fiilis - insestistä ja huumeidenkäytöstä sun muusta huolimatta. 70-luvulla elettiin Yhdysvalloissakin hyvin erilaisessa maailmassa, mutta mielestäni elokuvan olisi ihan hyvin voinut sijoittaa vaikka 2000-luvulle, nuorten kasvavat päihdeongelmat ja lastensuojelutyö ovat kuitenkin hyvin ajankohtaisia aiheita. Erityismaininta täytyy antaa myös pääosaa esittävälle Bel Powleylle, nuori brittinäyttelijä on ollut tänä vuonna kiireinen kuvatessaan kolmea elokuvaa samaan aikaan, mutta onnistuu silti ihan hyvin roolissaan 15-vuotiaana nymfomaanina, joka lopulta haluaa vain äidin hyväksyntää ja toteuttaa unelmansa taiteilijana.

Katsoisin The Diary of a Teenage Girlin uudestaan, todennäköisesti katsonkin. Ja odotan Marielle Helleriltä jatkossa vieläkin enemmän, esikoispitkänä tämä oli nimittäin varsin onnistunut.

---

Kahden murrosikäisen tytön identiteettiseikkailuiden jälkeen voikin siirtyä elon ehtoopuolelle ja likaisiin vanhoihin miehiin. Kino Engelin kakkossalissa katsastin nimittäin italialaisohjaaja Pier Paolo Pasolinin hämmentävän elämän loppuvaiheista kertovan elämäkertakuvauksen Pasolini, jonka pääosassa nähdään Willem Dafoe. Se, että skandaaleista elinvoimansa saanutta Pasolinia näyttelee mies, joka on näytellyt sekä itseään Kristusta (The Last Temptation of Christ, 1988) että Antikristusta (Antichrist, 2009) ei voi olla sattumaa.

Elokuva sijoittuu Pasolinin viimeisiin päiviin ja antaa yhtä epäselvän vastauksen miehen kuolemasta, kuin kaikki aiemmatkin teoriat tapauksen tiimoilta. Pasolinihan oli juuri saanut Salò -elokuvansa viimeisteltyä ja suunnitteli jo seuraavaa skandaaliteosta, kun menehtyi Ostialaisella rannalla mitä ilmeisimmin pahoinpitelyn seurauksena. Elokuvassa käsitellään viimeisiin päiviin liittynyttä hämmentävää ilmapiiriä ja Pasolini esittelee tulevia projektejaan suu vaahdossa.

Pasolini oli lyhyesti sanottuna pettymys. Elokuva ei anna katsojalle mitään mihin tarttua, enkä ainakaan itse löytänyt muista hahmoista kuin itse Pasolinista varsinaista tarttumapintaa. Myös Dafoen suoritus jää hieman vaisuksi ja itseäni hieman ärsyttääkin se, että toisinaan mies puhuu englantia, toisinaan italiaa, vaikka Pasolini tuskin koskaan puhui ainakaan haastatteluissa muuta kuin italiaa. Vaikka mistäs minä tiedän, olihan mies monialainen hahmo Italiassa niin kulttuurin kuin politiikankin saralla.

Torkahdin Pasolinin aikana, mutta tästä syytän elokuvan huonouden tai tylsyyden lisäksi myös sitä että päivä oli pitkä ja Engelin pienessä salissa lämmin, joten hereillä oli haastavaa pysyä muutenkin. Elokuva täytyisi ehkä katsoa uudestaan paremmalla orientaatiolla, jotta siitä saisi täyden otteen. Luultavastikaan en siitä tämän enempää pidä tuolloinkaan, mutta joidenkin elokuvien kohdalla vain täytyy tehdä useampi toisto, jotta ymmärtää kaikesta kaiken oleellisen. Pasolini ei kuitenkaan ollut niin hyvä, kuin odotin, ei edes niin hyvä, kuin toivoin.

---

Pasolinin jälkeen nappasin hieman iltapalaa ja suuntasin parin korttelin päähän historialliseen Maximiin, jonka parvelta oli hyvä fiilistellä illan viimeinen raina, James Deanin ja valokuvaaja Dennis Stockin yhteistä matkaa kuvaava Life. Elokuva kertoo vielä tuntemattoman Deanin valmistautumisesta elokuvansa Eedenistä Itään ennakkonäytökseen ja läpimurtoaan tavoittelevan valokuvaaja Stockin tavoitteista saada Dean Lifen kansikuvapojaksi.

Täytyy sanoa, että odotin elokuvalta paljon vähemmän, kuin mitä se antoi. Tiesin, että ohjaajana oli mm. A Most Wanted Manin ohjannut Anton Corbijn. Tiesin, että toisessa pääosassa olisi Twilight-idoli Robert Pattinson. Se, mitä en tiennyt oli, että sekä Pattinson että Deania näyttelevä Dane DeHaan tekisivät niin loistavaa työtä rooleissaan, kuin tekivät. Varsinkin itselleni tuntematon DeHaan vangitsi Deanin kapinallisen ja välinpitämättömän persoonan todella nerokkaasti, kenties jopa joidenkin ehdokkuuksien arvoisesti. Ja kun tuottajalegenda Jack L. Warneria esittää Sir Ben Kingsley, niin eihän elokuva voi olla kuin loistava!

Pattinson kantaa kortensa kekoon mukiinmenevästi tasapainoilemalla urallaan eteenpäin pyrkivän valokuvaajan ja yksityiselämäänsä kasassa pitävän isän välillä. Dane DeHaan taas täyttää James Francon saappaat James Deanina erittäin hyvin ja ammattitaidolla, toivottavasti näemme tätä kaveria jatkossakin vähän isommissa rooleissa. Elokuva itsessään seuraa tositapahtumia hyvin tarkasti, päästäen katsojan hieman lähemmäksi Deanin yksityiselämää ja aikaa ennen Nuorta Kapinallista. Katsoisin elokuvan ehkä uudelleen, vaikkei se varsinaisia hurraa-huutoja aikaan saanutkaan. Tasainen suoritus elämäkertaelokuvalta, jopa hieman lattea. Jos arvostella pitäisi, niin solidi seiska olisi lähimpänä totuutta.

---

Tällainen torstai Helsingissä, perjantaina vuorossa vain kaksi elokuvaa, mutta niidenkin tiimoilta päästään ajatuksia jakamaan, kunhan vain jaksan koneen avata. Tähän vielä nopeat arvosanat torstain filmeille ja sitten nokka kohti Stadia ja uusia elokuvia!

The Summer of Sangaile [Liettua 2015] 2 / 5
The Diary of a Teenage Girl [USA 2015] 3½ / 5
Pasolini [Italia/Ranska 2014] 1½ / 5
Life [USA 2015] 3½ / 5