Yön pimeydessä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste oscarit. Näytä kaikki tekstit

SE ON TÄÄLLÄ!

Nimittäin Oscar-gaala! Kohta alkaa porukkaa lipumaan punaiselle matolle ja Chris Rock pääsee irti Dolby Theaterin lavalla, joten on korkea aika laatia tämän vuoden Oscar Ballot, eli Oscar Veikkaus. Pikku pikku perustelut lienevät paikallaan, joten yritän parhaani. Tämä oli komeasti ensimmäinen vuosi, kun onnistun katsomaan KAIKKI Parhaan Elokuvan Ehdokkaat ennen Oscareita, tämähän käy ihan työstä. Mutta pidemmittä puheitta...

Paras Elokuva

Parhaan Elokuvan Oscarista kisaa kahdeksan aivan törkeän kovaa elokuvaa. Kun kävin sunnuntaina katsomassa vielä Roomin, niin mietin itsekseni etten pysty edes päättämään mikä elokuvista voisi olla kaikken paras. Oikeastaan minulla on kaksi suosikkia, joista toisessa casting ja näyttelijätyö ansaitsisivat Oscarin samasta syystä kuin muutama vuosi sitten Argossa. Lisäksi elokuvan aihe on hyvin arka, vaikkei suoraan suomalaisia kosketakaan. Elokuva on tietysti Spotlight. KUITENKIN, ohjaustyön ja käsikirjoituksen, sekä käsittämättömän monimutkaisen teeman avaaminen katsojalle tavalla, jolla tämä toinen suosikkini hommansa hoiti, menee mahdollisesti vieläkin pidemmäle tässä kisassa. Elokuvan aihe koskettaa lisäksi muitakin kuin amerikkalaisia. Siksi ehdokkaani on kahden uusintakierroksen jälkeen The Big Short.

VOITTAJA: The Big Short

Paras Ohjaus

Ajattelin, että tänä vuonna ohjauksella on ollut monessa elokuvassa niin merkittävä osa, etten osaisi tätäkään päättää. Alejandro G. Iñarritu, Adam McKay, Tom McCarthy... Näistä kolmesta vain Iñarritulla on Oscar-voitto tilillään, kolme voittoa itse asiassa. Viime vuonna Ohjauksesta, Käsikirjoituksesta ja Parhaasta Elokuvasta - Birdmanista. Salama harvoin osuu kahta kertaa peräkkäin samaan paikkaan, vaikka The Revenant onkin loistava elokuva. Arvostan sitä, kuinka McCarthy sai Spotlightissa sellaisen näyttelijäjoukon pelaamaan niin hyvin yhteen, vaikka toisaalta Parhaan Elokuvan ohjaaja on myös usein saanut palkinnon itse ohjaustyöstäänkin. Oscareita on jaettu 87 kertaa ja peräti 63 kertaa Parhaan Elokuvan voittaneelle elokuvalle tai sen ohjaajalle on lohjennut myös Parhaan Ohjauksen Oscar. Uskon tässä puhtaasti tilastoihin ja siihen, että The Big Shortin komedialla terästetty talouskurimuskeitos on yksinomaan Adam McKayn ansiota.

VOITTAJA: Adam McKay (The Big Short)

Paras Mies- ja Naispääosa

Tänä vuonna näissä ei tarvitse kauaa arpoa. Leonardo DiCaprio ja Brie Larson tekivät elämänsä roolisuoritukset ja ovat putsanneet pöydän kaikissa aiemmissakin palkintogaaloissa, joten vaihtoehtoja ei oikeastaan ole kuin nämä kaksi. Leollahan palkintoja ja ehdokkuuksia ja loistavia rooleja on jo aiemminkin, mutta eritoten Larson tekee Roomissa uran suuntaa määrittävän roolin, josta hänet tullaan muistamaan aina. Jos jotain haastajia haluaa hakea, niin Jennifer Lawrence ja Bryan Cranston ovat myös omissa rooleissaan keränneet kehuja. Cranstonin Trumbo on ainakin elokuvana ja roolina sellainen, mitä Akatemia rakastaa, joten jos Leo ei voittoa vie, niin Cranstonille Oscarin kyllä soisi.

VOITTAJAT: Leonardo DiCaprio (The Revenant) ja Brie Larson (Room)

Paras Mies- ja Naissivuosa

Joissakin elokuvissa pääosaroolin esittäjä ei välttämättä saa lainkaan Oscar-ehdokkuutta pääosakategoriassa, vaikka sen olisi ansainnut. Esimerkiksi Alicia Vikander oli mielestäni yhtä lailla pääosassa The Danish Girlissä, kuin Eddie Redmaynekin, mutta sivuosaehdokkuus on ruotsalaiselle kuitenkin täysin oikeutettu. Carolissa sekä Cate Blanchett, että sivuosakategoriaan pudotettu Rooney Mara olisivat samoin ansainneet yhdessä Pääosaehdokkuuden. Haluaisin antaa palkinnon Rooney Maralle, mutta myös Vikander kelpaa mainiosti. Tasainen kategoria joka tapauksessa.

Miessivuosan palkinnosta kamppailevat mielestäni vain Sylvester Stallone ja Mark Rylance. Näistä herroista Rylance voitti BAFTAn, kun Stallone ei ollut edes ehdolla. Muutoin palkinnot ovat tippuneet Syltyn haaviin ja niin uskomatonta kuin se onkin, niin Sylvester Stallone saa Miessivuosapalkinnon myös Oscareissa - kyllä, Rocky Balboan roolista.

VOITTAJAT: Sylvester Stallone (Creed: Legacy of Rocky) ja Alicia Vikander (The Danish Girl)

Parhaat Käsikirjoitukset

Parhaan Alkuperäisen Käsikirjoituksen Oscariin on oikeastaan myös vain yksi vaihtoehto. Spotlight nousee kaikkien muiden ohitse, vaikka myös Inside Outista olen kuullut paljon hyvää. Tunteiden profiloiminen hahmoiksi on ollut ilmeisen onnistunutta Disneyn uusimmassa, joka on ehdolla myös Parhaan Animaation sarjassa. Silti pidän vastaukseni ja annan palkinnon Spotlightille, koska muutoin niin loistava elokuva saattaisi jäädä kokonaan ilman palkintoja, mikäli ei Elokuvasta ja Ohjauksesta niitä saa.

Paras Adaptoitu Käsikirjoitus onkin kinkkisempi. Brooklyn ja Carol ovat upeita aikalaiskuvauksia, eikä Roominkaan käsikirjoitusta voi moittia. Kuitenkin uskon, että The Big Short ja sen voittokulku jatkuvat tässäkin kategoriassa. Voitto siis Charles Randolphille ja Adam McKaylle.

VOITTAJAT: Josh Singer ja Tom McCarthy (Spotlight) ja Charles Randolph ja Adam McKay (The Big Short)

Paras Animaatio

VOITTAJA: Anomalisa (Charlie Kaufman)

Näkemistäni kahdesta ehdokkaasta nerokkaampi ja kun stop-motion tekniikalla saadaan toteutettua näin aito ja inhimillinen animaatio, niin siinä jäävät niin Inside Out kuin Marnie - Tyttö Ikkunassakin kakkoseksi.

Paras Dokumentti

VOITTAJA: Amy (Asif Kapadia)

Olen kuullut tästä vain hyvää, joten en sen enempää perustele näkemättä. Jo useissa yhteyksissä palkittu teos Amy Winehousesta ansaitsee myös Oscarinsa.

Paras Vieraskielinen Elokuva

VOITTAJA: Saul Fia - Son of Saul (Unkari)

Muita voittajia en ala arvailemaan, koska en rehellisesti tiedä jostain puvustuksesta tai meikkaamisesta yhtään mitään. Toivon todella menestystä Brooklynille, Spotlightille, Roomille ja uskon, että The Revenant ja Mad Max: Fury Road keräävät kilpaa "pikkupalkintoja". Punainen Matto on jo tulessa joten aamulla lisää tekstiä, nyt nautitaan!

Room (Kanada, Irlanti, 2015)

Jack (Jacob Tremblay) asuu äitinsä Joyn (Brie Larson) kanssa kahdestaan pienen pienessä huoneessa. Huone ei oikeastaan ole huone, vaan vaja, johon Vanha Nick on heidät teljennyt. Jackille huone on koko maailma, eikä hän ymmärrä heidän olevan vankeina. Joy on ollut vajassa vangittuna jo seitsemän vuoden ajan ja tänä aikana Vanha Nick on myös raiskannut häntä toistuvasti. Jack on täysin tietämätön heidän tilanteensa karmeudesta ja kaikesta pahasta, sillä äiti tekee kaikkensa jotta pojalla olisi mahdollisimman turvallinen ja onnellinen lapsuus. Pahuus saapuu kuitenkin joka yö Jackin nukkuessa vaatekomerossa ja yhtäkkiä äidin sänky alkaa natisemaan. Jack täyttää viisi vuotta ja äidin rakentama kulissi onnellisesta elämästä alkaa murtua.

Room on vaikeaa katsottavaa, eikä sen aikana voi olla järkyttymättä. Elokuva perustuu Emma Donoghuen sovitukseen omasta romaanistaan ja on saanut vaikutteita Natascha Kampuschin ja Josef Fritzlin tapauksista. Elokuvan teema on raskas ja ahdistava, eikä sitä kaunistella. Ohjaaja Lenny Abrahamson muistetaan vuosi sitten ilmestyneen Frankin ohjaajana, mutta paperimassapäisestä Michael Fassbenderistä on menty kyllä kauaksi. Abrahamson onnistuu kuitenkin varsin erilaisessa elokuvassaan luomaan mustasta ja kylmästä aiheesta melko helposti lähestyttävän teoksen. Kun elokuvasta merkittävä osa vietetään pienessä, äänieristetyssä vajassa, on kuvaus- ja ohjaustyöllä suuri vastuu siinä, ettei katsojalle tule aivan ylitsepääsemätöntä klaustrofobian tunnetta. Danny Cohen onkin onnistunut loistavasti luomaan tilavuuden tunteen ja kun elokuvaa kuvataan käytännössä kahden ihmisen erilaisista näkökulmista, ei huoneessa niin ahdistavaa koko ajan olekaan.

Elokuvan parhautta ovat kuitenkin näyttelijäsuoritukset, erityisesti Brie Larson tuntuu tekevän Roomissa suorituksen, josta hänet tullaan aina muistamaan. Kaikkensa itsestään lapsensa onnellisuuden vuoksi antavan äidin rakkaus välittyy läpi elokuvan katsojalle asti, vaikkei Joy varmastikaan ole mikään pullantuoksuinen "vuoden äiti". Myös Jackia näyttelevä Jacob Tremblay tekee loistavan suorituksen, vaikka välillä - oikeastaan koko ajan - Jack vaikuttaa älykkäämmältä ja kypsemmältä, kuin viisivuotiaan kuuluisi. Pojan viisauksia pudotteleva kertojaääni saa ajoittain unohtamaan, että hänellä on ikää vasta 5 vuotta, niin filosofisia pohdintoja poika runoilee. Myös se, kuinka "helposti" ja nopeasti Jack toipuu koettelemuksistaan on hämmentävää ja saa - hoitoalan ammattilaisena - allekirjoittaneen pohtimaan, onko elokuvassa sittenkään mietitty aivan loppuun asti kaikkea. Joka tapauksessa Tremblay on tuore kasvo, jota kannattaa tulevaisuudessakin seurata.

Jacob Tremblay ihmettelee maailman suuruutta pienessä huoneessa

Episodin Marta Balagan mukaan Donoghuen romaani on kuvattu täysin Jackin näkökulmasta. Roomin elokuvasovituksessa kuitenkin Abrahamson rakentaa hienosti kaksi näkökulmaa ja kaksi erinäköistä tarinaa. Huone, jossa äiti ja poika ovat vangittuina näyttäytyy eri tavoin kun kuvataan äitiä ja kun kuvataan Jackia. Jackin huone on valtava, se on koko maailma jossa jokaiselle huonekalullekin toivotetaan hyvää huomenta ja jossa voi seikkailla ja tutustua elämän ihmeisiin. Äidille huone on vankila, tyrmä, pieni ja haiseva koppi jonka pienuus ahdistaa jo ilman fyysisiä koettelemuksiakin. Katsoja pystyy kokemaan näkökulmien muutokset hyvin konkreettisesti, nerokasta ohjaus- ja kuvaustyötä.

Roomille on sadellut kehuja ja palkintoja pitkin vuotta. Brie Larson voitti roolistaan Golden Globen, BAFTAn sekä SAG-palkinnon. Lisäksi elokuva on palkittu mm. AFIn (American Film Industry) Vuoden Elokuvana ja viimeksi viime yönä se sai kunniaa Independent Spirit Awardseilla kun Larsonin ohella Emma Donoghue palkittiin Parhaasta Esikoiskäsikirjoituksesta. Jacob Tremblay voitti myös roolistaan Läpimurtopalkinnon Satellite Awardseilla. Oscar-ehdokkuuksia elokuvalle tippui lopulta neljä.

Brie Larson treenasi kidnappauksen uhriksi tulemista eristämällä itsensä kuukaudeksi kämppäänsä LA:ssa

Miten Room sitten sijoittuu Parhaan Elokuvan Oscarin ehdokaslistalla? Sanotaan näin, että jos Parhaan Elokuvan palkinto voisi mennä pienen budjetin (vain 6 miljoonaa dollaria - vertailun vuoksi The Revenantin oli 135 miljoonaa) kanadalais-irlantilaiselle, tositapahtumiin perustumattomalle, yhteiskuntakritiikittömälle indie-elokuvalle, niin Room voittaisi aivan varmasti. Se on ehdottomasti top 4 -elokuva tämän vuoden ehdokkaista, mutta se saattaa poiketa liiaksi Akatemian perinteisestä voittajakaavasta, vaikka siinäkin on selviytymistarina ja vaikka se saa katsojan ajattelemaan jälkeenpäin asioita. Brie Larsonin osalta on todettava, että olen Roomin nähtyäni entistä vakuuttuneempi siitä, että Parhaan Naispääosan Oscarin voittajan roolihahmon nimi on Joy. Tästä voi jokainen päätellä sen, kenen puolesta liputan.

Room on rankka, ahdistava, synkkä ja karmaiseva draamajännäri, jonka lopussa saattaa kaukaisesti kajastaa toivon pilkahdus ja valo. Sen näyttelijäsuoritukset ja ohjaustyö ovat onnistuneita ja käsikirjoitus hyvä. Elokuvan ainoa kompastuskivi saattaa olla se, että kun näkökulmia on kaksi, niin tarinoitakin on kaksi, mikä saattaa joillakin nostaa epäilyksen niskakarvat pystyyn. Joka tapauksessa elokuva on todella hyvä ja saa arvosanan 4 / 5.

Carol (USA, Iso-Britannia, 2015)

Therese Belivet (Rooney Mara) on parikymppinen, siro naisenalku New Yorkista. Hän työskentelee Manhattanilla Frankenbergin tavaratalossa leluosastolla ja on kiinnostunut valokuvauksesta. Hän seurustelee onnellisesti Richardin (Jake Lacy) kanssa, mutta toivoisi löytävänsä jonkin suunnan elämälleen, jota seurata. Eräänä joulukuun päivänä hän tapaa Carol Airdin (Cate Blanchett), rakkaudettomassa avioliitossa riutuvaan kotirouvaan, joka etsii tyttärelleen joululahjaa. Therese auttaa Carolia valitsemaan joululahjan ja ilmassa on aistittavissa välitöntä ihastumista naisten välillä - ainakin Theresen puolelta. Carol "unohtaa" sormikkaansa kaupan kassalle ja Therese päättää palauttaa ne, saaden samalla tekosyyn ottaa yhteyttä Caroliin. Naiset käyvät yhdessä lounaalla ja tästä alkaa mielenkiintoinen rakkaustarina, jollaista 1950-luvun Yhdysvalloissa ei ehkä aivan purematta niellä.

Carol on - lyhyesti sanottuna - loistava elokuva! Sitä myytiin ja markkinoitiin pääasiassa Cate Blanchettin nimellä ja kuvalla, mutta mielestäni elokuvassa on kaksi naispääosaa. Rooney Maralla nyt ei vain satu olemaan (vielä) Oscar-palkintoa tilillään, Blanchettilla niitä on kaksi. Carolista Akatemia huomioi molempia, Blanchettia Pääosa- ja Maraa Sivuosaehdokkuudella. Kaiken kaikkiaan elokuva sai 6 ehdokkuutta, mikä kertoo jo jotain elokuvan laadusta.

Rooney Mara kertoo Cate Blanchettille, kuinka karmeaa oli näytellä valkoihoisena Tiikerililjaa Panissa.

Se, kuinka naisten välinen rakkaus ja suhde 50-luvun Yhdysvalloissa kuvataan, on mestarillista. Todd Haynes on yksi sukupolvensa menestyneimpiä ja lahjakkaimpia ohjaajia, eikä miehen kuudes pitkä elokuva ainakaan laske arvostuksen määrää. Myös se, kuinka Patricia Highsmithin omaelämäkerrallinen romaani The Price Of Salt on saatu vihdoin käännettyä valkokankaalle on komeaa katsottavaa. Naisten välisestä rakkaudesta on aiemminkin saatu näyttäviä filmatisointeja aikaan, kuten vaikkana When Night Is Falling tai High Art, unohtamatta Blue Is The Warmest Coloria. Nyt kuitenkin mennään näiden kaikkien yli ja reilusti, mutta tyylillä. Carolissa päähenkilöiden välinen rakkaus ja sen aiheuttama yhteiskunnallinen vastustus ja painostus sekä kaikkien hyvinvoinnin vuoksi tehdyt uhraukset kuvataan kauniisti ja samalla traagisesti.

Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat todella upeita ja roolitus hyvin onnistunutta. Rooney Maran Therese on nuori ja siro, jopa Audrey Hepburnia muistuttava tyttö, jolle itsenäinen päätösten teko vaikuttaa hankalalta. Kuitenkin, elokuvan edetessä voidaan todeta, että pinnan alla kuohuu ja kun tunteet pääsevät valloilleen, ei arasta pikkutytöstä ole tietoakaan. Haavoittuvainen Therese kuitenkin on. Ja jos Mara tulkitsee hahmoaan loistavasti, niin samoin tekee myös Cate Blanchett. Vanhempi ja kypsempi elegantti rouva valloittaa niin Theresen, kuin katsojankin pauloihinsa. Jos Blue Jasminesta tulikin Oscar-palkinto, niin se oli enemmänkin Woody Allenin nerokkuutta, kuin Blanchettin loisteliasta tulkintaa. Carolissa Blanchett tekee ehkä elämänsä parhaan roolisuorituksen Todd Haynesin ohjaustyön tukemana.

Rooney Mara toivoi Lisbeth Salanderin, Ruth Guthrien ja Theresen jälkeen pääsevänsä näyttelemään jotain hieman hengellisempää. Naisen agentti buukkasi hänet Maria Magdalenan rooliin...

Mutta Carolissa on kuitenkin kyse ennen kaikkea Todd Haynesin nerokkaasta ohjauksesta. Aiemminkin voimakkaiden naistarinoiden kuvaajana sonnustautunut Haynes olisi ansainnut työstään Carolin parissa Oscar-ehdokkuuden, mutta Akatemialle ei tällä kertaa kelvannut. BAFTA ja Golden Globe -gaaloissa mies oli kuitenkin huomioitu edes ehdokkuudella, mutta ilmeisesti taso on liian kova tänä vuonna. Haynes onnistuu saamaan katsojan samaistumaan Thereseen ja Caroliin ja heidän tunteisiinsa kertojanlahjojensa avulla loistavasti. Naisten välisen rakkauden tabuisuutta käsitellään elokuvassa pehmeällä, mutta suoralla otteella. Myös muu työryhmä elokuvan taustalla on onnistunut kuvaamaan 50-luvun New Yorkia loistavasti, mistä tunnustuksena Oscar-ehdokkuudet Kuvauksesta ja Pukusuunnittelusta. Myös Käsikirjoitussovituksesta elokuvalle napsahti ehdokkuus.

Carol on tekijöidensä näköinen, aistikas ja kaunis kuvaus kahden naisen kielletystä rakkaudesta 1950-luvun New Yorkissa. Olisikin vääryys ja itsekästä olla antamatta elokuvalle jotain muuta, kuin täydet pisteet. Siksi Carol saa arvosanan 5 / 5.

Se olisi ihmiset Oscar-viikko! YLE Teema on ottanut tämän viikon jo komeasti omakseen vuosi pari sitten ja tänäkin vuonna kanavan täyttävät mahtavat elokuvat ja muut ohjelmat maailman seuratuimman elokuvatapahtuman hengessä. Oscar-viikko tarkoittaa myös sitä, että meikäläisellä on vain tämä viikko aikaa nähdä ja pohtia The Big Shortin ja Roomin mahdollisuuksia Parhaan Elokuvan Oscarin suhteen. Room tulee ensi-iltaan vasta perjantaina, mutta The Big Shortille löytyi jo aikaa ja mahdollisuuksia - nyt tarraudutaan siis finanssikriisiin ja selvitetään kuinka vähän tiedän ja ymmärrän koko asiasta. Wish me luck!

The Big Short (USA, 2015)

The Big Short on elämäkerrallinen draamakomedia, joka kertoo vuoden 2008 Subprime-kriisistä Yhdysvalloissa ja siihen johtaneista tapahtumista. Elokuva käsittelee teemaa neljän sijoitusalalla toimineen henkilön näkökulmista ja siitä, kuinka he olivat tietoisia tapahtumien lopputulemasta ja ennakoivat koko kriisiä ja lamaa jo vuosia ennen kuin se tapahtuikaan. Elokuvan on ohjannut Adam McKay, joka muistetaan komedioistaan kuten Anchorman: The Legend of Ron Burgundy. Pääosissa loistavat Christian Bale, Steve Carrell, Ryan Gosling ja Brad Pitt. Tällainen tähtikaarti vaatii jo melkoisen tarinan ja käsikirjoituksen taustalleen, eikä elokuvaa todellakaan voi sanoa epäonnistuneeksi.

Elokuva alkaa Ryan Goslingin esittämän Jared Vennettin (perustuu löyhästi Deutsche Bankin entiseen työntekijään Greg Lippmanniin) puheenvuorosta, jossa kerrotaan 70-luvulla alkaneesta tyylistä tehdä sijoitus- ja lainojenmyyntityötä. Tuolloin kehitetty lainojentakaussysteemi johti lopulta talouden kaatumiseen ja miljoonien työpaikkojen häviämiseen. Goslingin pohjustuksen jälkeen siirrytään vuoteen 2005, jossa Christian Balen esittämä Michael Burry kertoo teoriaansa asuntosijoituskuplan puhkeamisesta lähitulevaisuudessa. Burry toimii elokuvassa subprime-sijoitusneuvojana ja joutuu oletetusti ongelmiin talouden ja kuplan puhjetessa - ehkä. Burry on hyvin epätavallinen sijoitusneuvoja ja miehellä onkin epäilty Aspergerin syndroomaa.

Jared Vennett toimii Deutsche Bankin nimissä ja markkinoi sijoitusfirmoille ja pankeille CDO-takaussysteemiä keinona rikastua pienellä riskillä, vakuuttaen myös katsojan siitä että rahaa kyllä tulee kunhan tietää mihin sijoittaa. Todellisuudessa Jaredilla on jopa enemmän tietoa asioista, kuin hän antaa muiden ymmärtää. Vennett toimii elokuvassa myös eräänlaisena kertojana ja katsojan oppaana, joka toteuttaa Deadpoolista tuttua neljännen seinän rikkomista eli pomppaa ajoittain ulos kohtauksesta, jotta katsoja pysyisi edes jotenkin kärryillä kaikista taloustermeistä, joista elokuvassa puhutaan.

Ryan Gosling lupaa Steve Carellille tämän rahat 16-kertaisina takaisin, mikäli The Big Short voittaa Oscarin.

Steve Carellin esittämä Mark Baum (tosielämässä Steve Eisman) haastaa työkseen subprime-lainojen kannattavuuksia ja sijoittaa rahojaan niitä vastaan. Muiden mielipiteistä piittaamaton, mutta ahkerasti tietoa lainoista ahmiva Baum kuuluu elokuvassa henkilöihin, jotka haluavat vain parasta kaikille, mutta ajautuvat lopulta pois totuuden polulta epäonnistuen karmeasti.

Brad Pitt esittää elokuvan puolivälin jälkeen mukaan tulevaa Ben Hackettia, joka oli yksi finanssikriisin suurimpia voittajia. Tarinan - ja elokuvan - mukaan Hackett aavisti tulossa olevan romahduksen ja ansaitsi neljässä päivässä yli 80 miljoonaa dollaria istumalla tietokoneellaan pienessä kuppilassa Exmouthissa, eteläisessä Englannissa, pelkän ilmaisen wlanin tuomalla nettiyhteydellä. Hackett toimii elokuvassa eräänlaisena konsulttina nuorille amerikkalaissijoittajille, jotka aavistavat myös tulevan kriisin ja haluavat lyödä rahoiksi ja pyytävät Hackettiltä apua. Pitt on mielenkiintoinen kaveri. 12 Years A Slavessa hän tuli myös mukaan loppupuolella ollen merkittävässä roolissa Solomon Northupin vapautukseen johtaneissa käänteissä - elokuva voitti parhaan elokuvan Oscarin Pitt yhtenä tuottajista. Myös The Big Shortissa miehen hahmo nousee ratkaisun hetkillä ykköskentälliseen ja myös tässä elokuvassa Pitt on mukana tuottajana. Onko hänellä todella näin hyvä vainu Oscar-voittajaelokuvista?

Elokuvan keskiössä on siis raha. Tai asuntosijoittaminen. Tai lainantakaus. Tai... En minä tiedä! Onneksi Jared Vennett tietää ja opastaa katsojaa läpi elokuvan. Elokuvassa käytetään oikeita julkkiksia - kuten vaahtokylvyssä kuohujuomaa nauttivaa Margot Robbieta ja CDO-termiä kalapatavertauksellaan avaavaa Anthony Bourdainia - tekemään vaikeista aiheista helpommin lähestyttäviä. Tämä on mielestäni erittäin nerokasta, vaikka itselleni asia ei yhdellä katsomiskerralla täysin avautunutkaan. Adam McKay on joka tapauksessa tehnyt loistavan käsikirjoituksen yhdessä Charles Randolphin kanssa, eikä miestä voi moittia myöskään ohjaustyöskentelystä. Elokuva tuo kaikkia koskevan, mutta vain harvoille todella aukeavan finanssikriisin ja laman kaiken kansan tarkasteltavaksi ja onnistuu viihdyttämään koko reilun kaksituntisen ajan.

The Big Short on elokuva, joka täytyy katsoa ajatuksen kanssa ja mieluiten ainakin kahdesti, jotta siitä saa kaiken irti. Tällaiset mieleenpainuvat ja ajatuksia herättävät elokuvat ovat loistavia keskustelunherättäjiä ja kun mukana tosiaan on myös opettavainen kulma, ei elokuvaa voi olla suosittelematta. Episodi nosti tuoreimmassa numerossaan elokuvan jopa Parhaan Elokuvan Oscar-suosikikseen ja myös McKay olisi itseni korkealle arvostavan elokuvalehden mielestä Parhaan Ohjaajan Oscar-palkinnon arvoinen ehdokas. Alejandro G. Iñarritun ohella McKay voisi hyvinkin olla ennakkosuosikki Ohjaus-Oscarin puolella, mutta jotenkin en itse osaa elokuvaa aivan Parhaan Elokuvan palkintoon yhdistää, vaikka näyttelijäkaartin kokonaispanos onkin lähes samaa tasoa kuin Spotlightissa.

The Big Short on nerokas ja opettavainen draamakomedia, joka saa katsojan maksamaan uusintanäytöksestä ihan vain koska on niin hyvä ja haastava. Arvosanaksi se saa - ilman sen suurempia selityksiä - 4,5 / 5.

Ensi-ilta oli perjantaina, mutta koska vietin viikonlopun vanhempieni luona, jäi yksi odotetuimmista Oscar-ehdokkaista maanantaille. Onneksi en hirveästi roiku Internetin arvostelu- enkä keskustelupalstoilla, joten säästyin muiden provosoinnilta. Nyt kuitenkin asiaan!

Spotlight (USA, 2015)

Spotlight on tositapahtumiin perustuva draamaelokuva, joka kertoo Boston Globe -sanomalehden alaisuudessa toimivasta Spotlight-tiimistä. Elokuvan ohjauksesta vastaa Tom McCarthy (Up - Kohti Korkeuksia) ja mies toimii myös elokuvan toisena käsikirjoittajana yhdessä Josh Singerin (Fringe - Rajamailla) kanssa. Elokuva alkaa, kun BG saa uuden päätoimittajan, Floridasta saapuvan Marty Baronin (Liev Schreiber). Baron haluaa uudistaa lehteä ja ottaakin ensitöikseen yhteyttä Spotlight-ryhmän "päätoimittajaan", Walter "Robby" Robinsoniin (loistava Michael Keaton). Baron nostaa ensimmäisessä palaverissaan pöydälle Eileen McNamaran kolumnin lasten hyväksikäytöstä epäillystä roomalaiskatolisesta papista. Pienen arpomisen jälkeen Robby ottaa jutun tiiminsä hoidettavaksi. Asioiden laajuus ja vakavuus yllättävät niin journalistit kuin katsojankin.

Tutkiva journalismi ei ole kovin seksikäs aihe elokuvalle. Spotlightista tekee kuitenkin kiinnostavan fraasit "tositapahtumiin perustuva" ja "lasten seksuaalinen hyväksikäyttö". Kun näihin ympätään roomalaiskatolinen kirkko, mestarillinen ohjaustyö ja ennen kaikkea vertaansa vailla oleva näyttelijäkaarti, saadaan aikaan täysin pätevä ja ehdottomasti Oscar-ehdokkuutensa ansainnut draamaelokuva.

Erityisen mieleenpainuvaa elokuvassa on nimenomaan näyttelijätyö ja se, kuinka hienosti koko kaarti toimii ja hengittää samaan tahtiin. Michael Keaton on ryhmän pomo, joka toimii taustalla ja tarvittaessa viheltää pelin poikki - tavaramerkki-mutruhuulilla saa sittenkin auktoriteettia. Keatonin hahmo Robby toimii myös linkkinä Spotlightin ja päätoimittaja Baronin välillä ja selittelee ryhmänsä toimintaa myös John Slatteryn esittämälle Ben Bradlee jr:lle.

Michael Keaton tietää keksineensä "duck face" ilmeen jo 1980-luvulla

Keaton saattaa olla pomo, mutta kenties merkittävimmän yksittäisen suorituksen elokuvassa tekee Mark "Sivuosa" Ruffalo. Ruffalon esittämä toimittaja Mike Rezendes uhraa parisuhteensa ja elämänsä täysin journalismille ja oikeuden puolesta taistelemiselle. Rezendes on periksiantamaton ja väsymätön tappelukoira, joka ei kaihda mitään keinoja etsiessään tietoja jutun rakentamiseksi. Ruffalo palkittiin roolistaan Parhaan Miessivuosan Oscar-ehdokkuudella.

Lähes Rezendesin veroinen kenttätoimittaja on Sacha Pfeiffer, jota Rachel McAdams elokuvassa Oscar-ehdokkuuden arvoisesti esittää. Pfeiffer saattaa olla kuoreltaan pehmeämpi kuin Rezendes, mutta pinnan alta paljastuu timantinkova journalisti, jonka olemuksen niin ulkoisesti kuin muutoinkin McAdams ottaa erittäin toimivasti haltuun. Naisella on ollut nousujohteinen vuosi, kun hän esiintyi viime vuonna Spotlightin ohella niin True Detectiven kakkoskaudella kuin Jake Gyllenhaalin rinnallakin elokuvassa Southpaw.

John Slattery kertoo tiimilleen The Revenantin olevan myös ehdolla Parhaan Elokuvan Oscariin

Ryhmän kenties hiljaisin ja katsojan silmin näkymättömin hahmo on Brian d'Arcy Jamesin esittämä Matt Carroll. d'Arcy James kantaa roolinsa komeasti alusta maaliin asti, eikä Carrollin osuutta jutussa voi väheksyä, vaikkei mies ole juuri julkisuudessa esiintynytkään. Jokaisessa ryhmässä on kuitenkin oltava yksi Matt Carroll, joka huolehtii hiljaisena puuhamiehenä siitä, että hommat toimivat ja että joku on sunnuntai-aamunakin toimistossa vastailemassa puhelimeen.

Spotlight on kahminut ehdokkuuksia ja palkintoja kautta linjan, mutta erityisen suurta suitsutusta on -syystäkin - saanut elokuvan casting ja koko näyttelijäkaarti Keatonista d'Arcy Jamesiin. Oscareiden kannalta tämä laittaa The Revenantin tiukille, sillä viimeksi kun koko tiimiä on näin isolla kädellä onniteltu ja kehuttu, johti se Parhaan Elokuvan Oscar-palkintoon. Vuosi oli 2012 ja elokuva Ben Affleckin Argo. Itsellenikin tuli elokuvan aikana joitain takaumia kyseisen elokuvan tiimoilta mieleen, vaikka aihe toki olikin aivan eri ja elokuva itsessään mielestäni parempi. Elokuvan näyttelijät ovat lähes jokainen kahmineet aiemmista töistään ehdokkuuksia ja olisikin mielestäni suotavaa, että esimerkiksi Mark Ruffalo viimein saisi Oscar-palkinnon - vaikkei se tänä vuonna helppoa olekaan.

Spotlight pitää katsojan otteessaan lopputeksteihin saakka siitäkin huolimatta, että se perustuu tositapahtumiin ja loppuratkaisu on tiedossa jo ennen elokuviin menoa jos on viime vuosina uutisia yhtään seuraillut. Tarina menee joka tapauksessa ihon alle ja tunteisiin ja sai kyllä pohtimaan katolisen kirkon motiiveja ja asemaa tässä maailmassa jossa elämme. Onko se sitten vuoden 2015 paras elokuva? Minun mielestäni on.

Spotlight ansaitsee vahvojen näyttelijäsuoritustensa, voimakkaiden tunnereaktioiden herättämisen ja tärkeän aiheensa vuoksi arvosanakseen täydet 5 / 5.

Kun näyttelijät valitsevat joukostaan parhaat, ollaan lähellä luotettavaa ja uskottavaa ja myös tasa-arvoista palkitsemista. Screen Actors' Guild palkitsee vuosittain parhaat elokuvanäyttelijät ja tänä vuonna näkisin tämän kenties Oscareita tai Golden Globeja merkittävämpänä gaalana, etenkin kun elokuvamaailma on mennyt sekaisin Yhdysvaltain Elokuva-akatemian tasa-arvokohusta. Näyttelijät ja tekijät uhkaavat boikotoida Oscareita, Akatemian jäsenistöön vaaditaan uudistuksia ja Akatemian johtaja (tummaihoinen nainen, kyllä) ilmoittikin tällä viikolla asian suhteen tehtävän suuria muutoksia. Myrsky vesilasissa? Mielestäni kyllä, vaikka onhan se merkittävää, että viimeisen parin vuoden aikana ehdokaslistalla on ollut hyvin vähän eri etnistä taustaa edustavia henkilöitä. Toivottavasti ihmiset kuitenkin katsovat Oscar-gaalaa eikä vuoden odotetuimmasta elokuvatapahtumasta tule täydellistä farssia. Onneksi Chris Rock juontaa tapahtuman, hän on kuitenkin musta mies, hauskakin vielä!

Se politiikasta tällä kertaa. Asia on kuitenkin niin, että SAG on palkintonsa jakanut ja voittajista voidaan sanoa ainakin se, että joukkoon mahtui niin odotettuja voittajia, kuin melkoisia yllättäjiäkin.

Paras suoritus näyttelijäryhmältä

SAG:n 120 000 jäsentä äänestivät Spotlightin vuoden parhaaksi elokuvaksi. Tällainen suosionosoitus tuli jopa Oscar-suosikin asemassa olevan elokuvan tekijäkaartille yllätyksenä, kuten Mark Ruffalo asian toi julki. Myös Michael Keaton oli yllättynyt (positiivisesti) elokuvan saamasta kunniasta. Spotlight haiskahtaa elokuvalta, joka täytyy heti lähipäivinä ottaa haltuun, sen verran tiukka kisa sen ja The Revenantin välillä on Oscareissa tiedossa.

SAG-palkittua tutkivaa journalismia - Spotlight

Nähtyäni itse elokuvan voin vain todeta, että kerrankin meni palkinto oikeaan osoitteeseen. Toki The Big Shortissa oli lähes vastaavanlainen koko näyttelijäkaartin panos havaittavissa, mutta suuimpana erona nostaisin esiin sen, että Spotlightissa koko päänelikko (Michael Keaton, Mark Ruffalo, Rachel McAdams, Brian d'Arcy James) loisti pääroolissa, eikä varsinaista yhtä tai kahta päähenkilöä erottunut. Kun tähän lisätään mainiosti esiintyneet Liev Schreiber, John Slattery ja Stanley Tucci, niin kasassa on sellainen supercasting, etten ihan heti muista kovempaa. Ben Affleckin Argo pääsee melko lähelle, mutta silti Spotlight on mielestäni parasta näyttelijäryhmän työtä pitkään, pitkään aikaan.

Parhaat yksilösuoritukset

Kun kyseessä on Screen Actors' Guild, niin tietysti pääosassa ovat näyttelijät ja heidän toisilleen osoittama glooria. SAG-gaalassa jaettiin siis kunniaa myös yksilösuorituksista. Parhaan Miespääosan SAG meni *rumpujen pärinää* Leonardo DiCapriolle, jonka suoritus The Revenantissa ja etenkin roolista jaetut kunnianosoitukset alkavat olla sitä luokkaa, että - sanon tämän jo ties kuinka monennen kerran - nyt on Leon vuosi! Golden Globe, Critics Choice, SAG... Jos joku Leon tieltään raivaa Oscar-gaalassa, niin siinä vaiheessa minäkin alan boikotoimaan Akatemiaa...

Leo saavutti triplan, mutta tavoitteet ovat vieläkin korkeammalla - nimittäin revanssissa karhun kanssa

Paras Naispääosa meni myös näyttelijäkollegoiden valitsemana Brie Larsonille elokuvasta Room. Elokuva tulee suomessa ensi-iltaan vasta 4.3., joka on sääli sillä naisen roolisuoritus elokuvassa on ainakin saadun menestyksen - sama tripla kuin Leolla - perusteella timantinkova. Ja jos jättää Cate Blanchettin ja Jennifer Lawrencen tasoiset näyttelijättäret perintöprinsessasijoille niin ihan surkeasta elokuvasta ei muutoinkaan voi olla kyse. Jännityksellä odotan...

Brie Larsonille satelee palkintoja, mutta lopullinen kruunu odottaa vielä Dolby Theaterissa

Paras Miessivuosa EI napsahtanut Sylvester Stallonelle, mies ei jostain syystä ollut edes ehdolla SAGin listoilla. Voittajassa sen sijaan haiskahtaa vahvasti politiikka, vaikken Idris Elban suoritusta Netflixin Beasts of No Nationissa moitikaan. Miehen ignooraaminen Oscar-ehdokkuksissa nosti hirvittävän paskamyrskyn elokuvamaailmassa, joten suotakoon hänelle kuitenkin tämä palkinto. Mark Rylance alkaa SAGien jälkeen olla ulkona Oscar-kisasta, jota voitaneen pitää pienenä yllätyksenä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että niin paljon kuin Bridge of Spiesia hehkutettiinkin ennakkoon, niin elokuva on valitettavasti jäämässä - ainakin palkintojen osalta - flopiksi. Elokuvahan ei oikeasti niin huono ole, tänä vuonna vain sattuu olemaan niin paljon parempiakin pätkiä tarjolla.

Idris Elban tupla osoitti, että näyttelijöiden keskuudessa ei rasismille ole sijaa

Parhaan naispääosan palkinto meni - Critics' Choicen ohella - Alicia Vikanderille. The Danish Girlissä Eddie Redcarpetin rinnalla urheasti seisovaa vaimoa esittävä ruotsalainen nosti voiton myötä varmasti osakkeitaan Oscar-kisassa. Oscar mennee joko Vikanderille tai Steve Jobsissa näytelleelle Kate Winsletille. Kun kyse on kahdesta upeasta naisnäyttelijästä ja Winsletiltä Oscar jo löytyy, niin itse soisin palkinnon solidaarisuuden nimissä Vikanderille.

Alicia Vikander otti SAG-kiitospuheensa lämmittelyn kannalta

Muut menestyjät

SAG palkitsee vuosittain myös tv-näyttelijöitä. Netflix on viime vuosina noussut House Of Cardsin ja Orange Is The New Blackin kaltaisten hittiensä ansiosta palkintokantaan, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Kevin Spacey palkittiin roolistaan Frank Underwoodina toisen kerran peräkkäin ja loistava Uzo Aduba teki saman OITNB:n sekopäisenä Suzanne Warrenina. Muita voittajia olivat mm. tuplan gaalassa saalistanut Idris Elba sekä Queen Latifah.

Kaikki voittajat löytyvät mm. TÄÄLTÄ. Seuraavana vuorossa ovatkin sitten BAFTAt ja Spirit Awardsit, eikä Dolby Theateriinkaan ei ole enää kuin muutama viikko aikaa.

Tilaa: Blogitekstit ( Atom )

Pages

Yön pimeydessä

Navigation Menu

OSCAR-VEIKKAUKSET!

Paras Elokuva

Paras Ohjaus

Paras Mies- ja Naispääosa

Paras Mies- ja Naissivuosa

Parhaat Käsikirjoitukset

Paras Animaatio

Paras Dokumentti

Paras Vieraskielinen Elokuva

Palkintopöhinää: Room

Room (Kanada, Irlanti, 2015)

Palkintopöhinää: Carol

Carol (USA, Iso-Britannia, 2015)

Oscar-viikonlopun leffatärpit!

Palkintopöhinää: Steve Jobs

Steve Jobs (USA / Iso-Britannia, 2015)

Palkintopöhinää: The Big Short

The Big Short (USA, 2015)

Palkintopöhinää: Spotlight

Spotlight (USA, 2015)

Screen Actors' Guild Awards

Paras suoritus näyttelijäryhmältä

Parhaat yksilösuoritukset

Muut menestyjät

Instagram