Kuumehouruja...

 Näin se aika rientää, edellisen kerran viime vuonna kirjoitin ja tänään taas... Kertoo myös siitä, että TAAS ollaan yövuorossa. Tällä kertaa olot on kyllä sellaiset, ettei ehkä olisi kannattanut töihin edes lähteä. Enkä nyt tarkoita viskin/oluen/viinin aiheuttamia oloja, vaan kuumeisen tukkoista flunssaoloa... Mutta kun lääkkeitä löytyy omasta ja työpaikankin takaa, eikä korvakuumemittari näyttänyt kuin 35,8 astetta, niin pakkohan se taas oli lähteä! ...Mutta onneksi meillä on mukava yö taas tulossa!

 Sain mukavasti avokkini takaisin Atlantin toiselta puolen, vaikkakin vain hetkeksi, mutta sain kuitenkin! Vuosi vaihtui espanjalaista kauhua tuijotellessa ja eilen kävin tutustuttamassa kauniimman puoliskoni Boulderoinnin loistokkaaseen maailmaan! Omalta osalta meni tuo tämänviikkoinen hämähäkkimiehen matkiminen hieman seuranpidon ja ohjaamisen puolelle, mutta minkäs sitä rakkaudelle voi.. Eikä tosiaan haittaa, vaikkei tullut valloitettuakaan kuin maksimissaan 2 uutta reittiä, tämä flunssakaan kun tuskin 1½ tunnin kiipeilystä hirveästi parani. Pari kutostason reittiä veivät toistaiseksi voiton, mutta kunhan flunssa selätetään ja taidot karttuvat niin eiköhän se siitä. Ja mitä rakkaani suoritukseen Pajalla tulee niin, ainakaan ei yrittämisenpuutteesta voi tyttöä syyttää, helpommallakin olisi voinut ensikosketuksensa ottaa, ylpeä siis olen!

Taidot tosiaan karttuvat, joka viikko huomaan pystyväni edellistä kertaa parempiin suorituksiin! Kiipeily ja etenkin boulderointi näyttävät olevan sellaisia, että alkuun kehitys on ihan hurjaa. Cliffhanger -fiilis tulee tuon tuosta, mutta eipä sitä ehdi miettiä kun loputon itsensävoittamisen halu ajaa eteenpäin ja saa yrittämään mahdottomiakin reittejä kymmeniä kertoja. Vielä ensi viikolla Boulderpajalle ja sitten seuraava kierros onkin astetta eksoottisempi, kun pääsen kokeilemaan taitojani Lontoossa, Arch Climbing Wall -nimisellä Pajalla! Siltä reissulta olisi tarkoitus hankkia myös omat kiipeilytossut, säästää nimittäin pitkässä juoksussa (tai pitkässä kiipeilyssä) hyvän kasan euroja.

Tämä yö tosiaan aloittaa taas uuden putken vuoroja, neljä ensin lämmittelyksi, joita seuraa yksi vapaapäivä, jonka jälkeen saan taas kolmen yön ajan valvottaa itseäni. Onneksi maailmassa elokuvia riittää! Tämän yön teemana on juuri hankkimani Tarantino/Rodriguez -boksi sekä espanjalaista kauhua Tesis -nimisen rainan myötä. Myös tulevaa Lontoon reissua täytynee suunnitella ja eiköhän minulle jotain työhönkin liittyvää täältä löydy...

 Joka tapauksessa mukavaa yötä teille muille ja ensi kerralla tarinoidaan ainakin jalkapallosta, Arrivederci!

Share this:

CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti