Ja täällä taas! Johan se viikko vierähtikin, eikä ihan huono reissu ollutkaan!

Lontoossa erittäin positiivisissa tunnelmissa vietetyn viikonlopun jälkeen on ihan mukava palata töihin, varsinkin kun seuraavaan kahteen viikkoon ei juuri muuta tarvitse ajatellakaan kuin näitä yövuoroja.
Sanomattakin on selvää, että reissu oli onnistunut. 3 päivää ei vain tahdo oikein riittää Lontoon kaltaisen metropolin koluamiseen, ensi kerralla täytyy laittaa työvuorotoiveisiin kahden viikon vapaat, että kerkeää tarpeeksi lomailla..
Vaikka oltiinkin jalkapallon ja pubikulttuurin syntysijoilla, en olisi uskonut, että sinisellä fanipaidalla ja sini-valkoraitaisella huivilla saisi niin paljon kavereita, kuin Earl's Courtin kuppiloissa sain. Etenkin sunnuntaisen Chelsea-Arsenal -ottelun jälkeen (2-1 Chelsealle, KTBFFH!) sai halutessaan keskustella vaikka koko loppuillan ja yön ja seuraavan aamunkin ottelun tapahtumista ja kotijoukkueen sisäisistä asioista, puoli-ilmaisten oluiden äärellä tietysti.

Stamford Bridge, kuten muutkin "oikeat" futisstadionit, oli Harjun ELY-Stadioniin tottuneelle melkoinen kulttuurishokki aluksi. Puitteiden lisäksi myös brittiläiset palloilufanit toivat sunnuntai-iltapäivään loistavan, olutaromisen säväyksen. Jalkapallokulttuurin kehdossa todella nautti pelin seuraamisesta eritavalla, kuin esimerkiksi edellämainitulla ELY-Stadionilla. Lumisade nostatti myös hymyn huulille, eikä vähiten sen takia, että paljastettuani suomalaisuuteni paikalliset pitivät allekirjoittanutta jonkinlaisena guruna, jota ei nollakeli ja pikku lumisade juurikaan haitannut. Osa tosin oli myös sitä mieltä, että toin lumisateen mukanani, hyvässä mielessä tosin.

Nuorisohostelli YHA Earl's Court tarjosi juuri sitä, mitä siltä odotinkin. Reipasta ja nuorekasta asiakaspalvelua, hermojaraastavia ja vuotavia hanoja, sekä rennonrempseää ryyppyseuraa. Kansainvälinen tunnelma huipentui sunnuntaina ensin irlantilaisneitokaisen kanssa käytyyn keskusteluun jalkapallosta ja etenkin siitä, miten juuri Chelsean tilanne voitaisiin pelastaa Euroopan jalkapallokartalla. Loppuillasta huomasin istuvani lähipubissa nauttimassa Guinnessiä italialaisen, argentiinalaisen, brasilialaisen ja hollantilaisen huonekaverini kanssa, joten omalta osaltani voin todeta osallistuneeni globalisoitumisen edistämiseen kiitettävällä tasolla.

Kiipeily Lontoon Arch Climbing Wallilla oli viikonlopun ehkäpä raastavin, mutta myös jollain tapaa miellyttävin kokemus. Itsensä voittamista ja jatkuvaa ajatustyötä vaatinut kaksituntinen tuskin muutti ihmiskunnan tulevaisuutta, mutta minulle se oli mieltäavartava kokemus, arvostan paikallista Boulderpajaani entistä enemmän. Löysin myös omat rajani, ne menevät katossakiipeämisessä. Ehkä parin vuoden päästä...

Tällaista turinaa tällä kertaa, jospa sitä käpertyisi sohvan nurkkaan ja edistyisi Mario Puzon Kummisetä -pokkarissa muutaman sata sivua, Bon Nuit!!