Se olisi sitten viimeinen yö ennen pitkää viikonloppua Lontoossa!

Vielä ehtii kuitenkin jorinoida. Kävin tuossa toissapäivänä (vahingossa) Keljon McDonald'sissa syömässä ja tällaisen temperamenttisen ja lyhytpinnaisen yökön laittaminen kymmenmetriseen jonoon eri asioista valittavien ihmisriekaleiden kanssa sai aikaan sen, että päätin boikotoida koko ruokalaketjua tästä eteenpäin, anteeksi siitä.
 Eikä siinä vielä kaikki. Vaikka minulle henkilökohtaisesti riittää pelkästään se, että hiljaa odottelen vuoroani, niin muille se ei näköjään riitä. Edessäni jonottanut puolitoistametrinen lukiolaiskääpiötä muistuttanut nuorimies hoiti leiviskänsä ihan hyvin, mutta taakseni ajautunut ihmisriekale maitopartansa, äitinsä ja kahden alle kouluikäisen poikansa kanssa tekivät muutoinkin hermojaraastavasta jonottamisesta elämäni pisimmät 10 minuuttia.

Mies itse ei sinällään mitään väärää tehnyt, hänhän vain oli poikennut rakkaan äitinsä ja jälkikasvunsa kanssa täyttämään vatsansa lisäaineilla ja pullamössösämpylällä sillä aikaa, kun vaimo kierteli Prisman käytäviä ostoskärryjensä kanssa. Miehen äiti sen sijaan jaksoi mainita useampaankin otteeseen siitä, kuinka "mäkkärin" työntekijäresurssit ovat alimitoitettuja ja kuinka kamalan turhaa on, että käytössä on vain yksi kassa, vaikka keittiössä ja autokaistan luukulla häärää molemmilla yksi ihminen lisää. On tämä julma maailma. Myös Tiku ja Taku seilasivat malttamattomina jonon päästä päähän jääden välillä ihmettelemään Happy Meal -leluja ja välillä odottamaan toiveikkaina, josko tyhjälle kassalle ilmestyisikin joku työntekijä heitä palvelemaan, ei tarvitsisi mummin kaakattaa puolta päivää jonon perällä.

Noh, selvisin kunnialla ja hengissä joten säästän teidät yksityiskohdilta, joka tapauksessa perinteinen anoppi - miniä -asettelu kuultiin ja myöhemmin vielä nähtiinkin, mutta asiaan!

Päätin elokuvien ystävänä osoittaa kulttuuritietämystäni tilaamalla "Royal with cheese" sen sijaan, että olisin tilannut vain Quarter Pounderin. Edellisen tekstini lukeneet ja lopun linkkiä klikanneet ymmärtävät viittauksen Pulp Fictioniin. Tämä parikymppinen pirkko, joka tilaukseni otti vastaan, ei selvästikään ymmärtänyt. Ensin hän sönkötti, ettei listalta löydy sellaista ateriaa. Sanoin, että se onkin hampurilainen, ei ateria. Vieläkään ei raksuttanut. Tyttö päätti ilmeisesti pelastaa tilanteen sanomalla, että "meillä on kyllä tollanen quarter pounderi, kelpaisko sellanen?". Päättelin takanani olevasta ihmismäärästä, ettei kannata esittää liian nokkelaa, joten tyydyin vain sanomaan, että "senhän minä jo aikaisemminkin tilasin..."

Tilanne herätti allekirjoittaneessa kysymyksiä ja outoja tuntemuksia. Miksi lähes minunikäiseni tsirpula ei osannut yhdistää elokuvareplaa tilaukseeni? Mutta totta kai tuollainen tilanne saattoi tulla vähän puskista, enkä minäkään ihan heti olisi ehkä osannut reagoida työskenneltyäni 10 tuntia tauotta paistinrasvankatkuisessa minikeittiössä finninaamaisten opiskelijapoikien ympäröimänä, ymmärtäähän sen.

Pistää kuitenkin miettimään, miksei klassikoita enää arvosteta. Vai katsotaanko ne vain toisella silmällä ja korvalla, ilman ajatusta? Molempi pahempi...

Mutta jopas oli ihan liian pitkä teksti, julkaisenpa kuitenkin, kun tehdyksi tuli.

Lontooseen siis, perjantaina pubiin, lauantaina leffaan (Les Miserables) ja sunnuntaina... Stamford Bridge...
Adios!!!