Yön pimeydessä

Uusi viikko ja vaikka flunssa pakotti pitämään sairaslomapäivän, niin Hollywood ei lepää. Viime yönä jaettiin jälleen lisää titteleitä, kun Critics' Choice Movie Awardsit jaettiin Santa Monicassa, Kaliforniassa. Samassa gaalassahan jenkkikriitikot palkitsivat myös parhaat televisiosarjat ja -elokuvat, mutta keskitytään me nyt kuitenkin näihin valkokangaselokuviin. Palkinnot jaettiin nyt 21:n kerran ja kategorioita oli kaiken kaikkiaan 28, kun Parhaiden elokuvien ja tekijöiden ohella elokuvat oli jaettu vielä erikseen omiin genreihinsä.

Ehdokkuuksien osalta tapahtumassa hallitsivat tutut naamat, kun Mad Max: Fury Road (13), The Revenant (9), Carol (9) ja The Martian (9). Itse gaalassa yksi oli kuitenkin ylitse muiden, kun Mad Max: Fury Road nappasi hurjat 9 palkintoa, joista merkittävämpinä Parhaan Ohjauksen ja Parhaan Toimintaelokuvan palkinnot. Carolin tekijät joutuivat pettymään karvaasti, kun 9 ehdokkuuden elokuva jäi kokonaan ilman palkintoa Critics' Choicessa.

Mad Max: Fury Road jyrää vakuuttavasti Tom Hardyn johdolla kohti Dolby Theateria (Village Roadshow Pictures)

Oscar-gaalaa ajatellen voidaan todeta, että Parhaan Elokuvan palkinnon osalta peli vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Spotlight vei kriitikoiden äänestyksessä voiton, kun Golden Globeissa juhli The Revenant. Nämä kaksi lienevät kaikkein vahvimmilla Oscar-kisassa, vaikka mielestäni Mad Maxin menestys on ollut niin hurjaa, ettei sitäkään voi unohtaa.

Leonardo DiCaprio pokkasi Parhaan Miespääosan palkinnon ja nyt alkaa kyllä oikeasti näyttää siltä, että tämä on todella SE vuosi Leolle. Myös Sylvester Stallone vankisti asemaansa Oscar-kisassa, kun mies palkittiin Golden Globen perään myös Critics' Choice Awardilla Parhaasta Miessivuosasta. Naisten puolella näyttäisi siltä, että hehkutettu Carol floppaa palkintokaudella todella pahasti, sillä se sai nytkin mainitut 9 ehdokkuutta, mutta edes Cate Blanchettin suorituksesta tai Rooney Maran sivuosaesiintymisestä ei palkintoa herunut. Brie Larson (Room) sen sijaan näyttäisi jyräävän Naisten sarjassa Jennifer Lawrencen ja Cate Blanchettin ohi kohti kirkkaimpia parrasvaloja, hyvin yllättävästi. Parhaan Naispääosan palkinnon vei siis Larson, joka nousi Oscar-suosikiksi jo voittamalla Golden Globen Blanchettin edestä. Danish Girlin piti olla Eddie Redmaynelle elokuva jolla hän uusii viime vuoden Oscar-voittonsa, mutta nyt näyttäisikin siltä että elokuvan todellinen menestyjä onkin Alicia Vikander. Göteborgilaisneito voisi olla ehdolla myös Naispääosakategoriassa, mutta kuten Golden Globeissa, myös Critics' Choicessa nainen voitti Parhaan Naissivuosan palkinnon.

George Miller voitti siis ohjaustyöstään Mad Max: Fury Roadissa Parhaan Ohjauksen palkinnon. Tämä tekee Oscar-kisasta jälleen mielenkiintoisemman, kun Alejandro G. Iñarritu jäikin nuolemaan näppejään. Käsikirjoituspalkinnot menivät The Big Shortille ja Spotlightille, joka palkittiin myös Parhaasta Näyttelijäkaartista. Vuoden Nuori Näyttelijä -palkinnon vei Room -elokuvassa Brie Larsonin rinnalla näyttelevä Jacob Tremblay, joka unohdettiin täysin Oscar-ehdokkuuksista. Vieraskielisen Elokuvan sarjassa Saul Fia - Son of Saul jatkoi menestystarinaansa nappaamalla jälleen yhden palkinnon. Parhaina Elokuvina omissa genreissään palkittiin The Big Short (Komedia), Ex Machina (Sci-fi/Kauhu), Amy (Dokumentti) ja Mad Max: Fury Road (Toiminta).

Tällaisia tänä aamuna. Seuraava merkittävä palkintogaala pidetään 30.1. jolloin näyttelijät valitsevat omasta joukostaan parhaat suorittajat Screen Actors' Guildin palkintojen muodossa. BAFTAt jaetaan 14.2. ja niin, Oscar-gaala on vuorossa sitten 28.2. Critics' Choice Awardseista pääsee lukemaan enemmän TÄÄLTÄ, jos vaikka haluat tietää mitkä tv-sarjat juhlivat Kalifornian yössä. Minä laitan nyt silmät hetkeksi kiinni ennen lääkäriä, hyvää viikkoa!

Helmikuun viimeinen päivä, sinne on vielä matkaa ja useita mielenkiintoisia palkintoja jaetaan ennen sitä. Siellä se maali kuitenkin häämöttää, suuri finaali, 88. Oscar-gaala! Nyt on myös itse tapahtuman ja Chris Rockin juonnon lisäksi jotain mitä odottaa, kun Elokuva-akatemia julkisti ne elokuvat ja tekijät, joiden kesken elokuva-alan kiinnostavimmat palkinnot jaetaan helmikuun 28. päivä Dolby Theaterissa, Kaliforniassa. Nostan joitain omaan silmääni pistäneitä poimintoja tähän tarinaan ja koska kyse on Oscareista, niin jonkinlaiset omat suosikkini nostan myös framille, vaikkei tämä vielä varsinainen Oscar Ballot olekaan, vain vasta ensireaktio.

Paras Elokuva

Parhaat Naiset

Parhaat Miehet

Paras Ohjaus ja Käsikirjoitus

Ehdokkuusrohmut?

Entäs Miekkailija?

Animaatioiden Kerma

Miksei riittänyt?

The Hateful Eight (USA 2015)

The Hateful Eight alkaa Yhdysvaltain Wyomingin erämaista. Palkkionmetsästäjä John Ruth (Kurt Russell) on matkalla Red Rockin kaupunkiin mukanaan etsintäkuulutettu Daisy Domergue (Jennifer Jason Leigh). Kesken kaiken Ruth kulkueineen törmää Majuri Marquis Warreniin (Samuel L. Jackson) joka on myös matkalla Red Rockiin aikomuksenaan nostaa tappamistaan rikollista tarjolla olevat dollarit. Pitkällisen neuvottelun jälkeen Ruth päättää luottaa Majuriin ja poimii tämän kyytiinsä pakkasesta.

Matkan varrella ryhmä törmää vielä toiseen yksinvaeltajaan, kun Red Rockiin matkalla oleva Chris Mannix (Walton Goggins) liittyy joukkoon tummaan. Matka keskeytyy lopulta lumimyrskyn vuoksi ja porukka joutuu jäämään yöksi Minnien Puotiin, jossa kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin voisi äkkiseltään luulla. Alkaa pitkä ja vaiherikas odotus lumimyrskyn laantumiseksi.

Quentin Tarantino on käsite. Tai oikeastaan yläkäsite, hänen elokuvansa ovat käsite ja monille täysin oma genrensä. The Hateful Eightiä markkinoidaan ohjaajan kahdeksantena pitkänä elokuvana, vaikka todellisuudessa kyseessä onkin jo yhdeksäs - kenties Kill Bill lasketaan yhdeksi kokonaiseksi elokuvaksi tai sitten Tarantino ei itse noteeraa Death Proofia elokuvana lainkaan, en tiedä miksi näin olisi mutta... Elokuva kestää kunnioitettavat 168 minuuttia (Alkuperäinen versio kestää 187min), joka varmasti jakaa ihmiset kahtia ja vaikuttaa elokuvan arvosanaan. Itse koin elokuvan alun hevosvaunukohtauksen aavistuksen liian pitkäksi, mutta Tarantinon paluu nerokkaan dialogin pariin pelastaa muuten hieman laahaavan kerronnan.

Kurt Russellilla ei riitä luottoa liftareille edes Wyomingin pakkasessa (Time)

Elokuvan päätapahtumien sijoittaminen Minnien Puotiin toi mieleen nerokkaasti rakennetun 12 Angry Menin, jossa miljöö on rajattu valamiesten neuvotteluhuoneeseen. Näyttämömaisen avara ja tilava ympäristö juontaa juurensa varmasti siihen, että ennen kuin Tarantino alkoi tehdä The Hateful Eightistä elokuvaversiota, elokuva esitettiin pienelle yleisölle teatteriversiona. Äärettömän hienot yksityiskohdat ja Tarantinon nerokas tapa rytmittää elokuvaa jakamalla se näytöksiin nostavat elokuvan tasoa entisestään ja - ainakin minun mielestäni - auttavat katsojaa jaksamaan koko kolmetuntisen loppuun ilman vessataukoja. Jenkkiversiosta väliaika vessataukoineen tosin löytyy.

Entäs sitten näyttelijät? The Hateful Eight on Samuel L. Jacksonin juhljaa alusta alkaen ja eräästä kohtauksesta nousee varmasti mieleen Jules Winnfieldin paatokselliset monologit Pulp Fictionista. Muutoinkin Jackson on kuin kotonaan Tarantinon maailmassa ja mies tuntuu päässeen pitkästä aikaa takaisin raiteilleen ohjaajan uudempienkin elokuvien johtotähtenä. Kurt Russellkaan ei petä odotuksia, Jennifer Jason Leigh ansaitsee Golden Globe -ehdokkuutensa ja Bruce Dern tekee sympaattisen suorituksen Yhdysvaltain Sisällissodan veteraanina. Tarantinon luottonäyttelijöihin Jacksonin ohella kuuluva Tim Roth tekee myös mielenkiintoisen suorituksen Oswaldo Mobrayna, vaikkakin hahmo näyttää, kuulostaa ja muistuttaa kaikilla mahdollisilla muillakin tavoilla Christoph Waltzin suoritusta Django Unchainedissa. Tulee pakostikin mieleen, oliko roolia kaavailtu Waltzille? Suurin yllätys ja kenties koko elokuvan ainoa kysymysmerkki on Channing Tatumin castaaminen elokuvan pahiksen rooliin. Tatum ei ole sellainen näyttelijä, jonka ensimmäisenä olisin Tarantinon elokuvassa odottanut näkeväni, en edes olisi halunnut nähdä häntä valkokankaalla ensinkään... Hahmosta tulee mieleen, että samaan rooliin olisi kenties käynyt vaikkapa Charlie Hunnam, mutta ehkä tämäkin on vain yksi Tarantinon keino shokeerata katsojiaan.

Veri lentää, dialogit ja otot ovat pitkiä, musiikkikin soi. Musiikki, jonka on elokuvaan säveltänyt Ennio Morricone, vie mukanaan yli Wyomingin lumisen maiseman kauhu-western-hengessä ja saa pitämään elokuvasta entistä enemmän. Kaiken kruunaavat kolminkertaisen Oscar-voittajan Robert Richardsonin upea kuvaus ja elokuvan toteuttaminen 70-milliselle Ultra Panavision filmille, joka tuo viime vuosina vain Sodankylän Elokuvajuhlilla ja Helsingin Bio Rexissä nähdyn kokoluokan myös laajemman ja nuoremman yleisön tietoisuuteen.

Edes Channing Tatum ei onnistu pilaamaan muutoin täydellisyyttä hipovaa elokuvanautintoa, eikä vajaan kolmen tunnin istunto edes puuduttanut. 70mm filmi, Morriconen musiikki, Samuel L. Jackson ja jo pelkästään Tarantinon kyky tehdä hitaasti kasvavia ja verilöylyyn huipentuvia westernejä pakottavat antamaan The Hateful Eightille - pienellä varauksella - arvosanan 4,5 / 5.

Perjantai alkoi hienosti, kun Facebook-fiidini ensimmäinen postaus oli BFI:n (British Film Institute) postaus, jossa onniteltiin BAFTA-ehdokkuuden saaneita tekijöitä ja elokuvia. Eittämättä mielenkiintoisin postaus jota oli aivan pakko klikata - silkasta mielenkiinnosta.

BAFTA-palkitsemiskategorioita on 24, joten en ala kaikkia ehdokkaita tai edes kaikkia kategorioita käymään läpi, koska en yksinkertaisesti ole nähnyt kaikkia ehdolla olevia elokuvia. Yritän kuitenkin nopealla katsauksella nostaa esiin (omasta mielestäni) mielenkiintoisia ja mainitsemisen arvoisia pointteja ehdokaslistoilta.

Miekkailija jäi ilman ehdokkuutta

Märt Avandin miekka heilui Golden Globe -ehdokkuuden arvoisesti (Iltasanomat.fi)

Aloitetaan vaikka siitä, että niin upeaa kuin se olisikin ollut, niin Klaus Härön ohjaama ja Anna Heinämaan upeasti käsikirjoittama Miekkailija ei saanut BAFTA-ehdokkuutta Parhaan Vieraskielisen Elokuvan sarjassa. Onneksi Oscar-ehdokkuuksien julkaisuun on vielä aikaa, joten suomalaismenestystä saadaan vielä jännittää tästäkin huolimatta. Näin Miekkailijan Sodankylän Elokuvajuhlilla ja uudemman kerran pari kuukautta sitten dvd:ltä ja täytyy kyllä myöntää kyseessä olevan sen verran komea Suomi-Eesti -yhteistyönä toteutettu elokuva, että kansainvälinen menestys olisi enemmän kuin suotavaa. Golden Globe -ehdokkuus ja pääsy viimeiseen karsintavaiheeseen Oscareissa ovat kuitenkin jo saavutuksia, joista kannattaa ehdottomasti olla ylpeä. Edellisen kerran suomalaiselokuva oli ehdolla Golden Globeissa vuonna 1956, kun Erik Blombergin ohjaama ja ihanan Mirjami Kuosmasen tähdittämä Valkoinen Peura palkittiin Parhaan Vieraskielisen Elokuvan kategoriassa. Tämän vuoden BAFTA-gaalassa nähdään kuitenkin pohjoismaistakin väriä, kun Parhaan Elokuvan Guldbaggen viime vuonna voittanut Force Majeure - Turisti edustaa Ruotsia. Kategorian suosikki lienee kuitenkin Cannesissa Parhaan Ohjauksen ja Parhaan Soundtrackin palkinnoilla huomioitu The Assassin.

Parhaat Miehet ja Naiset

Parhaan Mies- ja Naispääosan palkinto kiinnostaa aina, niin myös BAFTA-gaalassa. Vuosi sitten palkinnon pokkasivat Eddie Redmayne roolistaan Stephen Hawkingina elokuvassa Kaiken Teoria sekä Julianne Moore Still Alice -elokuvasta. Sama kaksikko juhli myös Oscareissa, joten BAFTA-palkinnolla on paljon painoarvoa tämänkin takia. Vaikka Bridge of Spies haalikin peräti 9 ehdokkuutta, ei Tom Hanksin pääosasuoritus riittänyt ehdokkuuteen. Näyttää siltä, että miehen kolmas Oscar-palkintokin jää tällä erää haaveeksi.

Ehdokkuuksia hallitsivat tutut ja jo moneen kertaan esiin nouseet nimet. Leo DiCaprio, Eddie Redmayne, Michael Fassbender ja Bryan Cranston saavat vielä rinnalleen Matt Damonin The Martianista. Olisivatko Michael B. Jordan tai Hanksin Tomppa kelvanneet tähän joukkoon, tuskinpa sittenkään. Naisten puolella älyttömässä huudossa olevan Carol elokuvan pääosaa esittävä Cate Blanchett on vahva suosikki naisten puolella, mutta hienoa on mielestäni myös Alicia Vikanderin ja etenkin Maggie Smithin saamat ehdokkuudet. Brittien Elokuvainstituutti jätti Jennifer Lawrencen tyystin ilman ehdokkuutta, joka ei kuitenkaan yllätä koska Joy tuntuu jakavan ihmiset aika tylysti kahtia. BAFTA mennee melko suurella varmuudella kuitenkin Cate B:lle,

Sivuosapalkinnon osalta on nostettava esiin Bridge of Spies ja Mark Rylance. Mies tekee täydellisen suorituksen neuvostovakoojana, jonka vangitsemisen ympärille koko elokuva alkaa pikkuhiljaa muodostumaan. Idris Elba sai myös ehdokkuuden kapinalliskenraalin roolistaan Netflix-elokuvassa Beasts of No Nation. Spotlightin Mark Ruffalolle ehdokkuus oli kolmas vuoden 2010 jälkeen, mutta riittääkö se vieläkään voittoon saakka? Naissivusosapalkinnon kohdalla on mahdollista nähdä jopa tuplajuhlat, kun Danish Girlistä pääosaehdokkuuden saavutanut Alicia Vikander on ehdolla myös sci-fi-taideteoksesta Ex Machina. Kate Winslet ja Rooney Mara lienevät kuitenkin suurimmat suosikit tässä kategoriassa.

Paras Elokuva?

Paras Elokuva... BAFTA-gaalassahan palkitaan sekä Paras Elokuva että Paras Brittiläinen Elokuva, joten vielä tästäkään ei Oscareiden kannalta ihan täysin voi innostua, koska kuten Golden Globeissa (Paras Draama ja Paras Musikaali/Komedia), niin täälläkin isoja elokuvia mahtuu molempiin listoihin. Voisiko Bridge of Spies lyödä Spotlightin ja The Big Shortin? Jatkaako 45 Years voittokulkuaan brittisarjassa vai haastavatko loistavat Ex Machina tai Brooklyn sen? Entä mitä tekee Eddie Redmaynen tähdittämä Danish Girl brittilistalla, olisiko se "musta hevonen"? Paljon kysymyksiä joihin saadaan vastaus ystävänpäivänä. Se on kuitenkin vielä sanottava, että Amy Winehousesta kertova dokumentti Amy on ehdokkaana sekä Parhaan Brittielokuvan, että Parhaan Dokumentin sarjoissa, ehkä olisi meikäläisenkin pikkuhiljaa aika katsoa tuo dokkari, sen verran sitä on kehuttu ja hypetetty. Jennifer Lawrencen myötä myös Joy loistaa poissaolollaan myös muissa BAFTA -palkintokategorioissa, vaikka tähän sarjaan elokuva tuskin nousisi muutenkaan.

EE Rising Star Award

BAFTA palkitsee aina uuden nousukkaan brittiläisten näyttelijälupausten joukosta. Tämän palkinnon voittaja valitaan yleisöäänestyksellä ja aiempia voittajia ovat mm. Juno Temple, Tom Hardy, James McAvoy ja Eva Green joten arvostettu titteli on kyseessä. Diary of a Teenage Girlistä tutuksi tullut Bel Powley, Black Massissa Johnny Deppin rinnalla näyttelevä Dakota Johnson, yh-äitiä palkitussa Roomissa tulkitseva Brie Larson sekä mm. Kingsmenistä ja Legendistä tuttu Taron Egerton ovat ehdolla palkintoon. Listalta löytyy myös Star Wars: Force Awakens -tähti John Boyega, jonka puolesta itse löisin vetoa jos voisin. Brie Larson on mahdollisesti suurin haastaja ja Room onkin elokuva, jonka haluan kovasti itse nähdä vielä ennen palkintokauden huipennusta.


BAFTA-gaala järjestetään siis 14.2.2016 ja täydellinen lista ehdokkaista löytyy esimerkiksi TÄÄLTÄ.

Hyvää viikonloppua, toivotaan että nämä pakkaset vähän hellittäisivät!

Palkintokausi sen kun porskuttaa kohti helmikuun loppua ja Dolby Theateria. America's National Society of Film Critics on yksi Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimpia ja arvostetuimpia kriitikkoyhteisöitä ja 3.1.2016 sen jäsenet laittoivat päättyneen vuoden elokuvat ja tekijät jälleen paremmuusjärjestykseen. Tässä voittajat ja "perintöprinsessat":




































Siitä, kuinka voittajat valitaan, voi lukea TÄÄLTÄ. Vaikea sanoa näin äkkiseltään, miksi voittajien joukosta uupuvat ns. "Oscar-tärpit" kuten The Danish Girl, The Revenant tai vaikkapa Joy ja niiden tekijät. NSFC:lla on kuitenkin tunnetusti "highbrow taste" eli hyvin, hyvin korkeakulttuurinen ja intellektuelli maku. Aiempina vuosina mm. sellaiset Oscar-voittajat kuin Matthew McConaughey, Julianne Moore ja Jennifer Lawrence ovat jääneet ilman palkintoa, vaikkakin esimerkiksi Daniel Day-Lewis, J.K. Simmons ja Cate Blanchett ovat tulleet palkintorooleistaan huomioiduiksi myös tässä gaalassa.

Tämän vuoden voittajista ja top3:sta muutenkin täytyy nostaa esiin Spotlight, Mad Max ja erityisesti miespää- ja miessivuosapalkitut Michael B. Jordan ja Mark Rylance. Mad Max oli ilman muuta yksi viime vuoden parhaista elokuvista, vaikka sen juoni jättikin parantamisen varaa. Spotlight on ollut niin paljon framilla näissä ensimmäisissä palkitsemisissa, että odotan sitä lähes eniten koko tulevista ensi-illoista. Michael B. Jordanin palkitseminen madaltaa osaltani entisestään kynnystä mennä katsomaan uusi Rocky -elokuva ja Mark Rylance nyt vain on aivan älyttömän hyvä Bridge of Spiesissa.

Tästä piti tulla The Martian - Yksin Marsissa -leffan pika-arvio, mutta onneksi satuin bongaamaan jutun tästä palkintogaalasta, amerikkalaiskriitikoilla on - ainakin tämän perusteella - silmää hyville elokuville.

(Kuvat: © IMDb.com)

Huhhuh, flunssaa pukkaa, treenata pitäisi ja kesälomakin painaa päälle. Miten tässä enää mitään jaksaa kun töissäkin pitäisi käydä (7 yövuoroa lomaan) ja koulutehtävien palautus kuumottaa jo nurkan takana...

Samalla, kun yövuoro alkaa pääsemään vauhtiin ja Paris Saint-Germain isännöi Barcelonaa Mestarien Liigan puolivälierävaiheessa, yritän kovasti pohtia paria eilen katsomalleni Inherent Vicelle, jottei tarvitsisi pelkästään siitä kirjoittaa. Mutta pakko myöntää, etten ole varmaan nähnyt toista elokuvaa, joka olisi niin hämmentävä ja kaikin puolin outo, kuin Joaquin Phoenixin uusin roolityö. Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa voisi päästä aika lähelle, mutta sen näkemisestä on niin pitkä aika, etten lähde vertailemaan tai arvioimaan sitä.

Inherent Vice on siis yhdysvaltalaisen Paul-Thomas Andersonin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, joka perustuu Thomas Pynchonin samannimiseen romaaniin. Itse yhdistän Andersonin välittömästi elokuvaan Daniel Day-Lewisin tähdittämään There Will Be Bloodiin (2007), joka voitti kaksi Oscaria (Paras miespääosa, Paras kuvaus). Anderson tunnetaan TWBB:n ohella toisestakin eeppisestä ja omaperäisestä elokuvasta, nimittäin Philip Seymour Hoffmanin, Amy Adamsin sekä juurikin Phoenixin tähdittämästä Mestarista (2008). Myös Mestari oli hyvin outo elokuva, joten ymmärrän hyvin, miksi Anderson tarttui Pynchonin teokseen ja kiinnitti Phoenixin elokuvan päärooliin.

Inherent Vice kertoo Joaquin Phoenixin esittämästä yksityisetsivä Doc Sportellosta, joka saa 1970-luvun Los Angelesissa asiakkaakseen entisen heilansa Shastan ( mm. Boardwalk Empirestä ja The Babysittersistä tuttu Katherine Waterston), jolla on mieshuolia. Tapauksen taustalta löytyy Shastan uusi poikaystävä, jonka vaimo yrittää ajaa miehensä hullujenhuoneelle. Kapuloita Sportellon rattaisiin lyövät kuitenkin Josh Brolinin esittämä Poliisipäällikkö Bigfoot Bjornsen, sekä FBI. Kuvioissa pyörivät myös Owen Wilson, Benicio del Toro, sekä aasialaista hierontalaitosyrittäjää Jadea esittävä Hong Chau.

Elokuvan edetessä, tai myös sen alkaessa, ja miksei loppuessakin, katsojan ajatusmaailmaa ja keskittymistä koetellaan toden teolla jatkuvasti. Sen verran täytyy mainita, että Sportello on aikalaistensa tavoin hyvin päihdemyönteinen etsivä. Elokuva on täynnä kohtauksia, joista ei voi olla varma, onko Sportello tripillä vai kuvitteleeko vain olevansa. Samanlainen hämmennys tulee esiin miehen itsensäkin tekemisistä, onko koko elokuva pelkkää eeppistä trippiä? Joka tapauksessa Wolverinen ja ehkäpä 90-luvun lopun Ensi-ilta ohjelmasta tutun dosentti Veijo Hietalan äpärälapselta näyttävä Sportello hoitaa jutun ja elokuvankin maaliin asti, vaikka välillä homma käsistä karkaakin.

Joaquin Phoenix on noussut viimeistään Walk The Linen jälkeen yhdeksi omista suosikkinäyttelijöistäni, eikä petä tälläkään kertaa. Doc Sportellon roolin olisi voinut hyvin vetää överiksi tai vastaavasti turhan vakavalla kädellä, mutta Phoenix onnistuu ottamaan elokuvan keskipisteenä olemisen hyvin haltuunsa. Jollain tavalla Inherent Vice tuo mieleen vanhat film-noir -dekkarit kertojaäänineen ja femme fataleineen, mutta Pynchonin kirjoittama tarina menee kaikessa huumetrippailussaan ja outoudessaan niin eri raiteille, etten oikein osaa edes verrata sitä mihinkään. Suosittelen elokuvaa niille, jotka tahtovat kokea jotain uutta ja outoa, mutta se täytyy mainita, että elokuva vaatii täyttä omistautumista koko kaksi ja puoli tuntia kestävän istunnon ajaksi.

Silmät punaisina (väsymyksestä ja allergiasta, ei huumeista) annan yömyöhään Inherent Vicelle 4/5.

Neljä yötä Prahassa, kaksi ja puoli viikkoa sairauslomalla. Kyllä oli komea talviloma!

Mutta back on track ja tuossa ystäväni Aaretti meni ja mainitsi minut sekä blogini omassa - satakolmekymmentä kertaa paremmin tehdyssä - blogissaan (my Fuji and me), joten välittömästi iski paine palata kirjoittamisen ääreen. En kuitenkaan vaihda kirjoituskieltä suomesta englantiin, vaikka Aaretin lukijapiirille tämä saattaisi paremmin sopiakin, lukevat siis jos tahtovat. Kiitos joka tapauksessa maininnasta ja siitä, että otit nimiehdotukseni vakavasti ja aina käyttöön asti (ehdotin Aaretin blogin ruokaosiolle nimeä - success).

Mistäs sitä sitten höpöttelisin... Tosiaan Tshekissä vietin komean pitkän viikonlopun ja voin suositella Prahan Vanhaa Kaupunkia ja sen lähistöä kaikille matkustuksen ystäville. Kannattaa myös katsastaa "Keski-Euroopan suurin klubi" Karlovy Lazne, jonka viiteen kerrokseen rakennetuista viidestä eri baarista löytyy varmasti jokaiselle jotain.

Prahasta palatessani oli talvilomaa vielä viikko jäljellä, mutta kuten itselleni surullisen usein käy, niin saikkuahan siitä sitten seurasi. Viimeisen kolmen viikon aikana en ole siis Prahan lisäksi tehnyt muuta, kuin makoillut sohvalla ja katsellut elokuvia ja sarjoja. Kun tähän lisättiin koulutehtävien deadlinet, lähestyvä anatomian ja fysiologian tentti, sekä kolmen päivän välein tapahtunut vierailu Kyllön tk:ssa, oli unelmaloma kaikkine herkkuineen valmis.

Selvisin kuitenkin, niin sairauslomasta, kuin koulutehtävistäkin. Myös anatomian tentti meni mitä ilmeisimmin läpi, kahden päivän määrätietoisella lukemisella (on sieltä lähihoitajaopinnoista jotain jäänyt mieleen). Loman loppumisessa ja arkeen paluussa parhautta on tietysti se, että pääsin taas takaisin töihin (no ei!) ja se, että tällä viikolla oli jälleen pari kontaktipäivää JAMKilla (no kyllä). Kaikkein parasta on kuitenkin se, että sain eräältä kaveriltani lainaksi elokuvafriikkien raamatun, eli Peter von Baghin Tähtien Kirjan. Vajaan tuhannen sivun opukseen mahtuu luultavasti kaikki, mitä elokuvan maailmasta ja näyttelijöistä tulee tietää (ja enemmänkin).

Yhteishaku on käynnissä ja, kuten monena aiempanakin keväänä, koen pakonomaista tarvetta ja painettakin hakea eri aloille ja muuttaa miljoonan kilometrin päähän Jyväskylästä. Tätä tuskin kuitenkaan tapahtuu, sillä yhtäkkiä myös sairaanhoitajaopinnot tuntuvat ihan mukavilta, kun päätä vaivannut tentti saatiin alta pois. Mutta mistä sitä tietää, kulttuuriala elokuva-, tv- ja radiotuotantoineen kiinnostaa aina, joten ehkä vielä joskus...

Mutta nyt on taas höpisty ihan liikaakin, joten takaisin yöhommiin ja tahkoamaan von Baghin "raamattua". Ensi kertaan, arrivederci!