Yön pimeydessä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit

Niin siinä vain kävi, että lähes koko kesä kului ilman ainuttakaan postausta. "Hienosti poika..."

Kesä oli kuitenkin ihan mukiinmenevä, Jurassic Rockissa tuli ikimuistoista osumaa ja elämäntilanteetkin heittävät häränpyllyä, joten ei ihme ettei kirjoittamisesta ole tullut mitään.

Avokkini lähtee kokeilemaan siipiään Saksan työmarkkinoilla ja itsellä alkaa toinen vuosi AMK:ssa, vaihdanpa muuton myötä kirjani pois Jyväskylästä ja kasvatan Muurametta yhdellä veronmaksajalla. En valita, kämppä on isompi ja silti edukkaampi kuin nykyinen, toki jotain puuttuu kun koiran kanssa muutan, mutta katsotaan nyt.

Kävin tänään kesälomallani ensimmäistä kertaa elokuvissa. Toki viime viikolla osallistuin Keski-Suomen Elokuvakeskuksen Leffapiknikiin ja ihastelin täyden Lounaispuiston kanssa Aki Kaurismäen elokuvataidetta, mutta nyt puhutaan uutuuselokuvista ja Finnkinosta.

Elokuva oli Antoine Fuquan ohjaama ja Kurt "Sons Of Anarchy" Sutterin käsikirjoittama nyrkkeilymaailmaan sijoittuva urheiludraama Southpaw. Te, joille Rocky-leffat ovat pyhää, olen pahoillani jos pahoitatte mielenne.

Southpaw kertoo lastenkodissa kasvaneen newyorkilaisnyrkkeilijän Billy "The Great" Hopen (LOISTAVA Jake Gyllenhaal) tarinan menestyksen huipulta pohjalle saakka ja aina takaisin huipulle. Elokuvan tekijät ovat Rockynsa nähneet, mutta aivan täysin Sylvester Stallonen menestyssarjan toisintoa ei tässä kaksituntisessa nähdä. Elokuvasta löytyvät kuitenkin raskas menetyksen tuska, uran tuhoutuminen dramaattisesti sekä tietysti paluuottelua edeltävä treenimontaasi, jossa Hopen piiskaa huippukuntoon entinen huippuottelija - nykyinen valmentaja - Tick Wills (Forest Whitaker).

Suhtauduin elokuvaan varauksella, vaikka tiesin Gyllenhaalin huikeaksi muuntautujaksi ja mieheksi, joka kykenee omistautumaan rooliinsa intensiteetillä, jollaista on totuttu näkemään Christian Balen tai vaikkapa Edward Nortonin kaltaisilta suuruuksilta. Urheiluelokuvia on mielestäni haastava ottaa tosissaan, mutta Southpaw'lle oli pakko antaa mahdollisuus sekä Gyllenhaalin vuoksi, mutta myös siksi että elokuva on saanut maailmalla melko hyvän vastaanoton.

Elokuva itsessään yllätti positiivisesti, koska Fuqua ja Sutter ovat onnistuneet luomaan urheiluelokuvan, jossa on kuitenkin tarpeeksi syvällistä draamaa ja katsojan haastavaa tunnelatausta, jotta elokuvasta ei tule pelkkä ylinäytelty turpaanvetokilpailu. Hopen voimakastahtoinen vaimo Maureen (Rachel McAdams) ja isäänsä syvästi luottava ja rakastava tytär Leila (Oona Laurence) ovat - huolimatta suhteestaan päähenkilöön - sopivasti sivuroolissa, vaikka vaikuttavatkin Billyn valintoihin ja päätöksiin merkittävästi ja ajavat tätä eteenpäin elokuvan aikana. Suurimman vaikutuksen tekee kuitenkin Jake Gyllenhaal, jonka muuntautumiskykyä ei voi kuin ihailla.

Gyllenhaal teki viime vuonna huikean roolisuorituksen Nightcrawler-rikostrillerissä, mutta jäi ilman Oscar-ehdokkuutta. Huolimatta siitä, että Southpaw ilmestyy puolivälissä vuotta, toivoisin Jakelle vähintäänkin tyydyttävää menestystä tämän vuoden palkintokaudella, sen verran kova suoritus Billy Hopen rooli mieheltä oli. Hahmon kokema tuska ja vaikeudet ja niistä Feeniksin lailla nouseminen välittyvät Gyllenhaalin kautta katsojalle pelottavankin aidosti.

Pidän näyttelijöistä, jotka pystyvät laittamaan koko elämänsä likoon roolinsa vuoksi. Jo aiemmin mainitut Edward Norton ja vielä suuremmin Christian Bale saavat joukkoonsa viimeistään tämän elokuvan myötä myös Gyllenhaalin, vaikka mies toki on aiemminkin osannut ja uskaltanut valita poikkeuksellisia rooleja (Brokeback Mountain nyt esimerkiksi) ja laittanut kroppansa likoon muuntautumalla Nightcrawlerin luisevanliukkaasta freelance-toimittajasta kivenkovaksi nyrkkeilysankariksi. Balen kohdalla vastaavanlaisen suorituksen nostaisin esiin The Machinistin ja Batman Beginsin välisessä kontrastissa. Myös Nortonilta on mainittava American History X:n revitty rantakunto verrattuna Fight Clubin aliravittuun luusäkkiin. Gyllenhaalin tähti on ehdottomasti nousussa ja seuraava elokuvahan mieheltä saadaan jo syyskuun lopulla, kun Baltasar Kormakurin (A Little Trip To Heaven) ohjaama Everest tulee ensi-iltaan.

Ai niin, se leffa. 4/5

Syksy saa ja elokuvat senkun kovenevat vuoden loppua kohden, niitä odotellessa voi käydä viihdyttämässä itseään vaikkapa Rakkautta & Anarkiaa 2015 -festareilla Helsingissä 17.-27.9. Nähdään siis siellä, ciao!

Lomat on lusittu, helteet on hikoiltu ja sateinen syksy tullut jäädäkseen - Takaisin töihin siis!

Wackenin jälkeisen kesälomapätkän alkaessa päätin, että tämän kesän reissaamiset on reissattu. Toki jäljellä olisi ollut vielä (parhaillaan käynnissä oleva) Espoo Ciné -elokuvafestivaali, mutta siihen eivät enää taloudelliset eivätkä muutkaan rahkeet riittäneet. Yhtäältä harmittaa, koska menetin jo toisen mahdollisuuteni nähdä Olivier Assayas'n hehkutettu Clouds Of Sils Maria ennen kuin se tulee Finnkinon levitykseen (Ensi-ilta 5.9.). Mutta toisaalta, tuohon ensi-iltaankaan ei ole enää kuin viikon verran, enkä lomani loppupuoliskollakaan jäänyt ilman hienoja elokuva- tai muitakaan elämyksiä.

Kotipuolessa tuli vietettyä useampikin hieno päivä, joiden aikana yksi kesälomani tärkeimmistä tavoitteista, eli ajanvietto maailman parhaan kummipojan kanssa, viimein toteutui. Polvivammaisen kummisedän potkupallotaidot kehittyivät vähintäänkin Veikkausliigan tasolle, joten polven tehokas kuntouttamisjakso lähti hienosti käyntiin kunnon leirityksellä. Olen myös sitä mieltä, että koskaan ei voi olla liian vanha leikkiäkseen pikkuautoilla. Toivon totisesti, että kummipoju pitää molemmat rakkaat asiansa - jalkapallon ja hienot autot - aina mielessään eikä kyllästy niihin missään vaiheessa.

Mutta oli siellä maalla muutakin. Pääsimme todistamaan avovaimoni kanssa, kuinka pienestä kaupunkilaiskoirasta kuoriutui pesunkestävä venekoira. Tämä oli hieno hetki, huolimatta siitä, että koiraa täytyi pitää kaksin käsin valjaista kiinni, ettei rakas karvaturrimme loikkaisi soutuveneen reunan yli sinilevän tärvelemään kotijärveeni. Huomasin kotosalla myös, että koiran kanssa kulkiessa saa helposti uusia tuttavuuksia - tai ainakin koira saa...

Lomailun ohessa kerkesimme vaimokkeeni kanssa päätyä myös Keskisuomalaisen haastatteluun, jossa sai tuoda rehellisesti esiin mielipiteensä TÄSTÄ kolumnista, joka siis käsittelee sitä, miksi suomalaisten silmissä on outoa jos joku haluaa mennä baariin selvistäpäin. Siis ilman humalahakuista pämppäämistä, kuvitelkaa! Hankin myös ensimmäisen lävistykseni kyseisenä päivänä, josta sainkin sitten kuulla kotipuolessa kuittailua tyyliin: "Et sitten venytä niitä korviasi niinkuin jotkut PUNKKARIT!" ...Niin, rakkaat vanhempani, niinhän minä todennäköisesti tulen tekemään, kiitos luottamuksesta ja tsempistä. Mutta tosiaan, tuskin montaa (kymmentä) milliä venyttelen, mutta jospa sitä vähän vanhallekin uudenlaista ilmettä. Tuskin siihen kuoleekaan.

Loman viimeinen huipennus oli ilman muuta ulkoilmaleffa Lounaispuiston idyllisessä kaupunkimaisemassa. Aki Kaurismäen Mies Vailla Menneisyyttä on toki jo ennestään allekirjoittaneelle tuttu filmi, mutta kieltämättä Lounaispuiston ja yläkaupungin sateinen elokuun pimenevä ilta loivat puitteet, joiden ansiosta koin monen muun paikallaolijan tavoin jotain sellaista, mitä ei kotisohvalla tai Finnkinon penkissä voi kokea. Syyskuun loppupuolella järjestetään jälleen Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalit Helsingissä, joten voipi olla, että seuraavaan työvuorolistaan tulee useampikin peräkkäinen vapaapäivä - tai ainakin vapaatoive!

Tässähän tätä taas oli, tyhjää jorinaa. Mutta jos jaksoit lukea näin pitkälle, niin täytyyhän apina jollakin palkita. TÄSTÄ LINKISTÄ ei pääse saksalaiselle kakkapornosivustolle, mutta siitä pääsee näkemään R&A:n hienon ja nokkelan trailerin, jonka nähtyään jokainen varmasti haluaa kyseisiin kekkereihin, vaikkapa meikäläisen matkaseuraksi! Palataanpas taas, Ciao!

...Täällä taas!

Kyllä meni pari viikkoa ketterästi, sanoisinko näin jälkikäteen nokkelana että ihan keskiketterästi. Pikkusiskoni valmistujaiset, tai niiden jatkot paremminkin, potkaisivat käyntiin kesäloman, jollaisen jokainen sote-alalla työskentelevä jossain vaiheessa tarvitsee. Lopputulemana oli lyhyesti sanottuna lomaparta ja kipeä polvi. Siis LYHYESTI sanottuna...

...Mutta kukapa lyhyistä asioista välittäisi? Paitsi Uniikki tietenkin, sekä ne naiset, jotka korvat heiluen toteavat ihmisille: "Ei koolla ole väliä". Lätinät sikseen, puhutaan kesälomasta.

Tykkäsin lomastani, ihan totta. Sain grillata, sain tissutella pitkin päivää, sain ottaa aurinkoa rannalla, pääsin festareille, pääsin arvostamieni muusikoiden keikoille, sain pelata jalkapalloa... Ihan täydellistä siis? Toki, jos ei oteta huomioon sitä, että vietin suuren osan lomastani yksin, koirani kanssa. Tietysti tapasin kavereitani, mutta jokin puuttui. Mutta kaiken kaikkiaan nautin, ainakin suurelta osin. Visiitti Muuramen Markkinoille sekä Sannin, Pahan Kaksosen ja etenkin Jarkko Martikaisen keikoille pääseminen oli alkulomani kohokohta. Jarkko Martikaisesta ja hänen merkityksestään minulle voisin puhua enemmänkin, mutta jätetään toiseen kertaan. Onnistuneen avausviikonlopun jälkeen ja etenkin parantuneen oikean polveni myötä olikin mitä hienoin juttu käydä Puulaakifutiksen parissa muljauttamassa vasemmasta polvesta polvilumpio sijoiltaan. Onneksi ei nivelsiteitä paukkunut, vaikka eipä polvella vielä parin viikon jälkeenkään voi muuta tehdä kuin kävellä.

Polvi turvoksissa oli hyvä lähteä ystäväni M:n kanssa viikonlopuksi Sodankylään, Midnight Sun Film Festivalin viettoon. Matka yöttömän yön filmijuhlille kesti Sixt:n vuokra-Fordilla pysähdyksineen n. 12 tuntia, joten torstaina keskityimme Lapin kesän ihmettelyyn ja paikallisten virvoitusjuomien nautiskeluun, ynnä Jalkapallon MM-kisojen avausottelun katsomiseen. Perjantaina nautittiinkin sitten elokuvataiteesta olan takaa, eurooppalaistyylisesti viinipullo kourassa. Tuomitkaa vain juopoksi, mutta ensimmäinen eroavaisuus tavan leffassa käymiseen, mihin Sodankylässä rakastuin, oli juurikin tapahtuman liberaali suhtautuminen alkoholin nauttimiseen näytösten aikana. Voitteko kuvitella mitään hienompaa, kuin mahdollisuus naksauttaa oluttölkki auki klo 5:57, kun kämppiksenne on saanut houkuteltua teidät univajeesta huolimatta (tai juuri sen takia) vielä yhteen näytökseen, jossa kuvataan islantilaisten hevosihmisten elämää reilun puolentoista tunnin ajan. SE on oikea tapa nauttia elokuvista!

Jos Jarkko Martikaisen keikka Muuramessa osui ja upposi, niin Herra Ylpön ja Ihmisten esiintyminen räjäytti pankin lopullisesti. Allekirjoittaneelle nämä kaksi artistia ovat jostain syystä uponneet niin syvästi viime vuosina, että jätetään tosiaan toiseen kertaan. Mutta yhden asian sanon näistä herroista, Lavakarisma. Se on jotain sellaista, mitä ei voi ostaa, sitä vain on tai ei ole. Ja Ylppö ja Jarkko todella osaavat ottaa yleisönsä. Enempää hypettämättä mainittakoon nyt kuitenkin, että kun saa laulaa pari lausetta mikrofoniin idolinsa kanssa kesken keikan tämän rynnättyä yleisön sekaan, niin aikuisesta miehestä tulee pienen pieni fanipoika, lähes bändäri. Ylpön ja Jarkon keikoilla vain tuppaa tulemaan kurkku kipeäksi, sen verran fiiliksissä yleensä laulan jokaisessa biisissä mukana, mutta mitäs pienistä. Tai lyhyistä, tai... Niin.

Leffafestarin hienointa antia olivat kuitenkin Aki Kaurismäkeä vastaan käyty Elokuvavisa, sekä ikinuoren (80v) Jukka Virtasen juontama Leffaraati, johon koko Sodankylä-elämyksemme huipentui. Jos näistä jossain vaiheessa kerron, kerron sitten pitkästi, joten toisella kertaa. Upeita kokemuksia kuitenkin, molemmat.

Kesälomat on lusittu ja työn ääressä on pitkästä aikaa mukavaa, kipeästä polvesta huolimatta. Futiksen MM-kisat ovat muuten menneet tähän mennessä loistokkaan yllätyksellisesti, vaikka Englannin ennenaikainen putoaminen toki harmittaakin. Mutta Englannin kannattajana tähän on totuttu, joten en menetä yöuniani siitä. Tässä vaiheessa jos pitäisi sanoa, mitkä joukkueet ovat finaalissa, niin Ranska tai Brasilia siellä ainakin on, jatkopelien toiselta laidalta Argentiina tai Belgia tulevat olemaan vahvoilla. Meksiko ja Saksa hätyyttelevät myös mitalipelejä ja saattavat omalla pelillään kulkea parhaimmillaan vaikka päätyyn asti. Nähtäväksi jää, mutta joka tapauksessa olen pitänyt siitä, että näissä kisoissa tehdään paljon maaleja. Menossa ovat viihdyttävät kekkerit, jotka tarjoavat parhaimmillaan aivan jäätävää draamaa, jäädään siis jännittämään!

Ensi kertaan, Tot Ziens!

Se on täällä taas, nimittäin kesäloma!

...Tai no myönnetään, on tässä vielä 7 tuntia töitä ennen sitä. Joka tapauksessa, vähiin käy ennen kuin loppuu ja aion nauttia joka minuutista, kun viimein sairaslomalta takaisin töihin pääsin.

Viikko pois töistä ja muutenkin sivistyksestä tekee silloin tällöin kai ihan hyvää, mutta omaan elämänfilosofiaani tällainen sohvan ja vessan välille rajoittuva päivittäinen solujen hajoaminen ei vain kerta kaikkiaan sovi. Eikä siinä, enpä jaksanut kotona möllötellä kuin pari päivää tikkieni kanssa. Jo viime perjantaina otin asiakseni ja hain Arvauskeskuksen varusvarastolta (Tk:n apuvälinevuokraamosta) vanhan kunnon kävelykepin. Sain heti kotona kuulla, kuinka näytän ranskalaislätsässäni, parrassani ja kepin kanssa vanhalta patulta koiraa ulkoiluttaessani, putkeen meni siis!

Mutta putkeen meni vielä samana iltapäivänä helteestä nauttiminen terassilla, kun siinä brunaa pintaan kerryttäessäni hoidin yhdellä puhelulla itseni valtakunnallisille radioaalloille ja tienasin auringosta nauttiessani itselleni maailman päheimmät YleX-aurinkolasit. Vihreyttään huutavat plehat tulevat olemaan mukanani koko kesän, satoi tai paistoi.

Myös rakas avovaimoni muisti minua menneellä viikolla ennenaikaisella synttärilahjalla, josta tuli samalta istumalta erottamaton osa rannettani ja vaikken hirveästi koruista perustakaan, niin tärkeä ja arvokas ja luotettava onnenkalu minulta vielä puuttui, joten en ota korua kädestäni pois todennäköisesti koskaan. En nimittäin saa sitä omin keinoin enää takaisin ranteeseen, mikäli näin tekisin!

Sairaslomalta paluu töihin oli juurikin niin upea hetki kuin ajattelinkin. Kauhulla odotan niitä seiniä, jotka kesäloman aikana niskaani kaatuvat, kun joudun suuren osan lomastani viettämään kotona kahdestaan koiran kanssa, polvi kun ei kovin isoja ponnistuksia vielä tikkienpoiston jälkeenkään kestä. Kotimme kaunistaja muuttaa kesäkuuksi äitinsä hoiviin etelään, joten sekä minulla että Zenalla koittanee varsinaiset koiranpäivät. Mutta mikäs siinä, eiköhän sitä jotain keksitä. Sodankylää en voi mainostaa koskaan liikaa, joten mainitaan nyt tässäkin tekstissä, että 13 yötä on siihen, kun starttaamme kaveriporukalla kohti Lapin erämaita ja taatusti ikimuistoista reissua!

Kesäloman aikana tämäkin palsta on lomilla, mutta eiköhän viimeistään loman loppuvaiheilla palata taas asiaan, kun Futiksen MM-kisat starttaavat Brasiliassa!

Tuosta Sannin innoittamana kesän viettoon, Hakuna Matata!