The Danish Girl
The Danish Girl (Iso-Britannia, Belgia, USA, 2015)
The Danish Girl on Tom Hooperin (Kuninkaan Puhe, Les Miserables) ohjaama ja Lucinda Coxonin käsikirjoittama elämäkertadraama, joka perustuu David Ebershoffin samannimiseen romaaniin vuodelta 2000. Elokuva kertoo tiettävästi ensimmäisenä ihmisenä sukupuolensa muuttaneen Lili Elben tarinan ja myös karun kuvauksen tuon ajan suhtautumisesta "toisenlaisiin" ihmisiin. Elokuva on valloittanut LGBTQ-piirit ympäri maailman ja saavuttanut suosiota myös kriitikoiden joukossa. Oscar-voittaja Eddie Redmaynen suoritus naisten vaatteista pitävänä taiteilijana on vertaansa vailla, vaikkei vedäkään vertoja viime vuonna ilmestyneeseen Kaiken Teoriaan, jossa mies siis esitti Stephen Hawkingia. Kuten Kaiken Teoriassa, myös The Danish Girlissä Redmaynen rinnalla näyttelee voimakas nouseva naistähti, kun Alicia Vikander (Ex Machina, Anna Karenina) tukee miestään vielä suuremmalla rakkaudella, kuin Felicity Jonesin näyttelemä Jane Hawking.
Elokuva lupaa todella paljon. Se on jälleen yksi kunnian- ja Oscarinhimoinen tositarina jostain poikkeavasta, jostain sellaisesta, mitä Akatemia yleensä rakastaa. Redmayne on todella feminiini ja siro ja kaunis - onhan hän aiemmalta ammatiltaan malli - mutta jotenkin näkisin elokuvan muistuttavan asetelmaltaan liiaksi Kaiken Teoriaa juuri siksi, että Eddie Redcarpetin vastanäyttelijä on voimakas ja elokuvan päähenkilöä ja koko tarinaa kannatteleva hahmo, Alicia Vikander. Jos elokuvasta jollekin Oscar-patsas annetaan, niin soisin sen Vikanderille. Salama ei iske samaan paikkaan kahta kertaa, vaikkei kahden Oscarin voittaminen peräkkäin olekaan tavatonta.
The Danish Girl antaa sen mitä siltä saattaa odottaakin, voimakkaan ja tunteikkaan draamaelokuvan. Sille lankeaa arvosana 3 / 5.
Eddie Redmayne vaihtoi pyörätuolin korkokenkiin - riittääkö se Oscariin? (Focus Features) |
Elokuva lupaa todella paljon. Se on jälleen yksi kunnian- ja Oscarinhimoinen tositarina jostain poikkeavasta, jostain sellaisesta, mitä Akatemia yleensä rakastaa. Redmayne on todella feminiini ja siro ja kaunis - onhan hän aiemmalta ammatiltaan malli - mutta jotenkin näkisin elokuvan muistuttavan asetelmaltaan liiaksi Kaiken Teoriaa juuri siksi, että Eddie Redcarpetin vastanäyttelijä on voimakas ja elokuvan päähenkilöä ja koko tarinaa kannatteleva hahmo, Alicia Vikander. Jos elokuvasta jollekin Oscar-patsas annetaan, niin soisin sen Vikanderille. Salama ei iske samaan paikkaan kahta kertaa, vaikkei kahden Oscarin voittaminen peräkkäin olekaan tavatonta.
The Danish Girl antaa sen mitä siltä saattaa odottaakin, voimakkaan ja tunteikkaan draamaelokuvan. Sille lankeaa arvosana 3 / 5.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti