Sensuela | Suomi 1973 | 110min | K16

Laila ja Hans kuitenkin - sattumalta - tapaavat uudelleen, kun mies kameroinensa saapuu lappalaismarkkinoille lähikaupunkiin. Nuoripari karkaa Helsinkiin ja Aslak pettyy tyttäreensä syvästi. Elämä suuressa kaupungissa paljastuu nopeasti turhan pinnalliseksi Lailalle ja hän ajautuu hanttihommiin ja huonoihin ympyröihin, kunnes tapaa ihanan Pekan (Ismo Saario). Hans saa jäädä omien arvojensa nojaan ja Lailan elämä tuntuu asettuvan uomiinsa, mutta tyttö kaipaa yhä isäänsä ja kirjoittaa tälle usein kirjeitä - saamatta vastakaikua. Lopulta isä päättää tulla tapaamaan tytärtään Helsinkiin, muttei aivan niin lämpimin ajatuksin, kuin tyttö kuvittelee.

Teuvo Tulion viimeiseksi ohjaukseksi jäänyt Sensuela on ihastuttavan camp-henkinen melodraama, jota ei voi katsoa vakavalla naamalla. Elokuva on kuvattu vanhanaikaisella kalustolla, sen tekeminen kesti vuosia ja kaiken kaikkiaan se on kriittisin silmin katsottuna enintään kahden tähden elokuva, jos oikein positiivisesti ajattelee. Se on kuitenkin eräänlainen kulttielokuva, eikä pelkästään siksi, että se on tehty 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, jolloin suomalainen elokuvateollisuus eli niin sanottua "nollavuottaan". Elokuvaa ei julkaisuvuonnaan nähty kuin parissa pienessä teatterissa ja koska kyseesäs on ensimmäinen K-18 -leiman saanut kotimainen elokuva, sen saattaminen suuren yleisön keskuuteen jäi kokonaan tekemättä Tulion elinaikana. Vasta DVD-julkaisunsa myötä myös televisioon saatu teos on nykyisin fyysisenä kopiona jonkinlainen keräilyharvinaisuus, mikä osaltaan lisää kulttiarvoa.

Elokuvan alussa Tulio tekee - kenties tahattomasti - kunniaa yhdelle kaikkien aikojen suomalaiselokuvista. Lapin jylhissä ja lumisissa maisemissa Laila ottaa osaa porokilpailuihin ja näyttää miehille kaapin paikan - aivan kuten Mirjami Kuosmanen parikymmentä vuotta aiemmin Valkoisessa peurassa. Siihen ne nostalgiatripit sitten jäävätkin. Lentokoneisiin, aidon väriseen tekovereen tai edes kunnioitusta herättäviin lapinpukuihin ei Tulion budjetissa riittänyt pätäkkää, joten jälki on hyvin... No, juuri sellaista.

Sensuelassa on asioita, jotka omaan silmääni näyttävät piristäviltä juuri epäonnistumisensa vuoksi. Vanhalla kalustolla kuvatun elokuvan värit ovat räikeän kontrastiset, mikä tekee esimerkiksi punaisen sävyistä erityisen silmäänpistäviä. Yllätyksekseni tämä ei suinkaan häiritse, vaan lähinnä raikastaa elokuvan muuten tunkkaista näyttelyä ja kerrontaa. Sanoinko tunkkaista? Tarkoitin toki loogisuuden rajoja nerokkaasti rikkovaa - on kuitenkin kyse Teuvo Tuliosta. Joka tapauksessa alunperin englanniksi kansainvälisiä markkinoita silmällä pitäen tehty Sensuela on dubattu - lähes 50 vuotta vanhalla tekniikalla ja taidolla - suomeksi. Dubbaus häiritsee elokuvassa teknisistä asioista kenties eniten.

Kokeileva ja logiikalle huutonaurulla reflektoiva elokuva tuo mieleen Ed Woodin camp-elokuvat ja löytyypä teoksesta joitain aikalaistensa, kuten Karvojen (1974) tyyppistä elokuvakerronnan normeille naureskelevaa hömppääkin. Isä-Aslakin oraalinen poronkuohinta elokuvan alussa ja siihen liittyvät lavastukselliset ja tehosteelliset erikoisuudet tulevat väistämättä uniin, joten realismiakaan ei elokuvasta puutu. Elokuvan musiikista vastaa pääosin Pjotr Tshaikovski ja jos Joutsenlampi ei ole vielä tuttu, niin tämän elokuvan jälkeen Darren Aronofskyn Black Swan (2010) ei tunnu ainakaan musiikin puolesta juuri miltään.

Näillä saatesanoilla ja pohdinnoilla, annan Sensuelalle viihdearvonsa ja kaiken muun vuoksi arvosanan 3 / 5. Se on nerokasta campia, eikä se selittele itseään millään tavoin. Sen DVD-kopio on muuten lahjoitettu Quentin Tarantinolle toimittaja Kalle Kinnusen toimesta, joten voisiko tällainen elokuva olla täysin susi? Vuonna 2012 elokuvakriitikot nostivat sen kaikkien aikojen 9. parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi, mikä kertoo minusta kylliksi elokuvan hienoudesta ja arvostuksesta. Se kannattaa katsoa!

Lopuksi lainaan Elitistin Ilja Rautsia, joka kirjoitti Sensuelasta vuonna 2007 tällä tavoin: