Palkintopöhinää: Screen Actors' Guild

Tammikuu lähestyy loppuaan. Elokuvamaailman aikajanalla tämä tarkoittaa sitä, että Jussi-BAFTA- ja Oscar-ehdokkuudet on julkistettu ja muutamat merkittävät palkinnot (mm. Golden Globe ja SAG) on jo jaettu. Myös uuden vuoden elokuvafestivaalit ovat julkistaneet leffakiinnityksiään - Reilun viikon päästä alkava Berlinale etupäässä. Uusi leffavuosi on siis hyvässä vauhdissa, samoin kuin edellisen vuoden paketointikin.

Viime yönä Yhdysvaltain TV- ja Radiotaiteilijat valitsivat keskuudestaan viime vuoden parhaat näyttelijät ja tekijät TV:n ja elokuvan osalta. SAG-gaalassa palkitaan siis vain näyttelijöitä ja näyttelijäryhmiä - ohjaajille, käsikirjoittajille ja tuottajille on siis omat gaalansa. Elokuvien puolella suurin menestyjä tämän vuoden gaalassa oli Denzel Washingtonin ohjaama ja tuottama Fences, jonka ensemblestä palkittiin Washingtonin itsensä (Paras miespääosa) lisäksi Viola Davis, joka pokkasi Parhaan naissivuosan palkinnon.

Naispääosapalkinto meni melko odotetusti Emma Stonelle (La La Land), joka on nyt palkittu roolistaan Golden Globella ja SAG Awardilla. Aiempina vuosina loistavien näyttelijäryhmien osana (The Help ja Birdman) runsain palkinnoin koristeltu nainen saattaa olla matkalla elämänsä ensimmäiseen Parhaan näyttelijättären Oscar-palkintoon. BAFTA-gaala 12. helmikuuta näyttää sen, mihin suuntaan vaakakuppi alkaa Oscarin kannalta kallistumaan. Stonen ohella kilpajuoksussa ovat vielä vahvasti mukana myös Isabelle Huppert (Elle) ja mahdollisesti myös Natalie Portman (Jackie).

Denzel Washingtonin voitto miespääosan kategoriassa sekoittaa komeasti Oscar-pakkaa. Casey Affleck (Manchester by the Sea) ja Ryan Gosling (La La Land) puolestaan Golden Globe-palkinnot, joten ennen brittien akatemian palkintogaalaa kisa parhaan miespääosan osalta on täysin auki. Affleck tosin voitti jo Critics' Choice -palkinnon roolistaan MBTS:ssa, joten mikäli akatemioiden valitsijakaarti pitää vuotta 2017 vakavana vuotena, saattaa Goslingin ja La La Landin ennätysjahti Oscareissa katketa heti alkuunsa. Villiä ja jännää, kortit aivan levällään.

Sivuosapalkittuja olivat siis Viola Davis sekä Mahershala Ali (Moonlight). Vaikken politikoinnista itse liiemmin välitäkään, niin jos vuosi sitten pitkin Awards Seasonia sosiaalista mediaa pommitettiin aihetunnisteella #oscarssowhite, niin tänä vuonna samankaltaista farssia lienee turha odotella. Tasa-arvoisuus on toki hienoa, mutta omasta mielestäni Moonlightin ja Fencesin kaltaiset menestystarinat kertovat vain elokuvantekijöiden monipuolisuudesta ja siitä, että ihonväriä merkittävämpi asia on yksinkertaisesti laatu. Jos nyt jotain draaman aiheita haluaa Awards Seasonilta etsiä, niin ikuisuusaihe - naisohjaajien vähyys ehdokkaissa - elää ja voi hyvin. Naisohjaajia ei Parhaan ohjaajan palkinnosta taistele muualla kuin feministiliiton palkintogaaloissa, joten kyllä tällekin talvelle joku sometapaus saadaan, joka aiheuttaa elokuvantekijöiden poisjääntejä Oscar-gaalassa.

TV:n puolella suurin menestyjä oli Kuningatar Elisabethin valtakauden alkuajoista kertova The Crown. Kaikki voittajat, paljon kuvia ja mm. BAFTA-ehdokkaat voi käydä tsekkaamassa TÄÄLTÄ. Komeaa alkanutta viikkoa, käykää leffassa!

Share this:

CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti