Mia (Emma Stone) ja Sebastian (Ryan Gosling) asuvat enkelten kaupungissa, Los Angelesissa. Mia työskentelee Warner Bros. Studiosin kahvilassa ja haaveilee näyttelijän urasta, Sebastian puolestaan tekee keikkahommia pianistina ja unelmoi omasta jazz-ravintolasta. Eräänä päivänä heidän tiensä kohtaavat Mian kävellessä kotiin Hollywoodin pintaliitojuhlista ja vaikka molemmat välttelevät viimeiseen asti myöntämästä ihastumistaan, on vuosisadan rakkaustarinalle olemassa kaikki edellytykset.

Damien Chazellen kolmas kokopitkä elokuva La La Land on musikaali, jonka keskeinen sanoma on sen, että aina kannattaa unelmoida ja omia unelmiaan tulee tavoitella kaikin keinoin. Chazelle nousi suuren yleisön tietoisuuteen pari vuotta sitten Whiplash -elokuvan myötä ja jälleen mies on tarttunut hienolla tavalla unelmien seuraamisen teemaan itselleen tärkeän aiheen - jazzin - avulla. Siinä missä Whiplash seurasi yhden ihmisen - Miles Tellerin esittämän Andrewn - taivalta kohti unelmiaan, kohdistuu La La Landin huomio kahden ihmisen tarinaan. Chazelle on kuuma nimi Hollywoodissa ja aivan syystä, sillä La La Land on yksi valovoimaisimpia ja samalla suloisimpia elokuvia pitkään aikaan.

Musikaalielokuvat eivät ole viime vuosikymmeninä olleet niitä suosituimpia aiheita länsimaisessa elokuvassa. Chazellen uutukainen erottuu Chicagoista, Moulin Rougeista ja Les Miserableseista siinä, että se tekee puhtaasti ja häpeilemättömän suoraan kunniaa Hollywoodille ja sen klassikkoelokuville. Elokuvasta löytyy viittauksia mm. Singin' In The Rainiin (1952), 7th Heaveniin (1927), An American In Parisiin (1951) ja legendaaristen Fred Astairen ja Ginger Rodgersin elokuviin. Nykyisin harvemmin pinnalle nouseva genre erottuu aina ja osaksi tämän takia La La Land on todennäköisesti otettu niin hyvin vastaan ja se kahmii palkintoja ja ehdokkuuksia tämän tästä.

Olen usein pohtinut, voisiko täydellistä elokuvaa olla olemassa ja millainen se olisi? Tunnustan, että toisinaan katson elokuvia - etenkin etukäteen isosti hypetettyjä elokuvia - melko kriittisellä silmällä. La La Land on kaiken lisäksi musikaali, joka ei varsinaisesti ole lempigenreni - jos joku pohtii, niin se on joko trilleri tai draama. Sen nähtyäni olen kuitenkin varsin vakuuttunut siitä, että "täydellistä elokuvaa" etsittäessä Mian ja Sebastianin rakkaustarina laulukohtauksineen kaikkineen nousee hyvin varteenotettavaksi kandidaatiksi. City of Stars ei suinkaan ole elokuvan ainoa kappale, joka saa innostumaan. Se ei mielestäni ole edes elokuvan paras kappale. Emma Stonen soolo Audition sai kylmät väreet pintaan, Another Day of Sun on samaan aikaan täydellinen korvamato ja loistava tanssinumero ja A Lovely Night on vain yksinkertaisesti nerokas.

Joku voisi kuluttaa aikansa siihen, että etsii La La Landista virheitä ja epäolennaisuuksia. Itse suosittelen vain nauttimaan yhdestä aikamme söpöimmästä ja parhaimmasta elokuvasta joko itsekseen tai - kuten itse tein - jonkun muun kanssa. Jos arvostaa Hollywoodia ja uskoo edes pienessä määrin rakkauteen ja unelmointiin, arvostaa myös La La Landia. Se on eittämättä viiden tähden elokuva, joka tullaan muistamaan vielä pitkään ja johon ainakin itse rakastuin - sellaista ei kovin usein tapahdu.