Sodankylä - tiistai ja keskiviikko

Kamamyynnin talkoolaisena pääsee mielestäni tekemään lähes yhtä paljon käsillään, kuin julistetaiteilijana tai vaikkapa rakennustiimissä. Kun taittelee tuhannen kappaletta t-paitoja - upean Louise Brooksin profiililla varustetttuja - niin viimeistään sadannen paidan kohdalla alkaa homma luistaa. Kamamyynnin valmistelu on kuitenkin paljon muutakin.

Kama- ja Lipunmyynnin ihmiset ovat vuosittain vastuussa myös Koulun aulan sekä myyntipisteiden koristelusta. Itse onnistuin välttämään isoimman julistekikkailun - toisen vuoden konkarin varmuudella. Koen myös, että Koulun viihtyvyystasoon korkeampi, kun asialle ei päästetä kaveria, jonka fokus on - myös kamamyynnin aikana - lähinnä siinä, kuinka paljon mukavammat penkit Lapinsuussa on verrattuna Pieneen Telttaan.

Keskiviikkona tunnelma oli jokseenkin odottava. Ensikertaa talkoilemassa olevien kasvoilta paistoi pelonsekainen innostus, meillä muilla pelkkä tieto ensimmäisten työvuorojen sekoiluista riitti nostamaan syketason äärirajoille. Kaikesta paniikista ja häsläyksestä huolimatta olo oli kuitenkin kuin lapsella jouluaattona. Se on yleensä ihan hyvä merkki.

Ensimmäisen työvuoron jälkeen sai huokaista helpotuksesta - eli korkata hanapunkun - ja suunnata ruokailun kautta elokuviin. Ensimmäisen illan ja yön ohjelma koostuikin punaviinin ja iloisesti soljuvan keskustelun ohella laatuelokuvista, joiden varsinaista sisältöä saatan avata hieman myöhemmin. Sanottakoon nyt kuitenkin, että Timo Malmi ei taiteellisena johtajana petä festarikansaa tänäkään vuonna.

KESKIVIIKKONA KATSOTUT:

Lina Wertmüller - Film d'amore e d'anarchia (Rakkautta ja Anarkiaa) [ITALIA 1973]

David Farr - The Ones Below [ISO-BRITANNIA 2015]

Jindřich Polák - Ikarie XB1 [TŠEKKOSLOVAKIA 1963]

Share this:

CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti