Hacksaw Ridge kertoo Desmond Dossin (Andrew Garfield), lynchburgilaisen lääkintämiehen tarinan. Doss palveli maataan toisessa maailmansodassa Okinawan taistelussa pelastaen kymmeniä asetovereitaan varmalta kuolemalta. Hän ei kuitenkaan ollut kuten muut sotilaat, sillä Doss oli Jumalaa pelkäävä mies ja näin ollen kieltäytyi kantamasta asetta taistelussa. Tällainen ajatus mahtui huonosti tuon ajan sotaherrojen pirtaan ja Doss joutui sietämään paljon päästäkseen ylipäätään mukaan Okinawalle. Kun lupa tähän viimein saatiin, loppu on historiaa.

Amerikkalaiset sotaelokuvat ovat genre, jotka pyörivät voimakkaasti sankarimyyttien ympärillä. Sen varaan Gibson on koettanut rakentaa myös Hacksaw Ridgen. Gibsonilta voi nykyisin odottaa lähes mitä vain, mutta hidastuksiin ja verenvuodatukseen on jälleen varattu iso siivu budjettikakusta. Jos Jeesukselta kesti Gibsonin ohjauksessa vähintään vuosia selviytyä Via Dolorosastaan ja päästä Golgatalle ristiinnaulittavaksi, niin myös yksi yö Hacksaw Ridgellä haukkaa vähän päälle kaksituntisesta elokuvasta leijonanosan. Mutta mitäpä sitä peittelemään, Doss oli kova jätkä, joka hoiti yli 70 aseveljeään kenttäsairaalan suojiin - paljain käsin.

Sotaelokuvana Hacksaw Ridge ei tarjoa juuri mitään uutta. Massiiviset taistelukohtaukset näyttävät siltä, kuin Pelastakaa Sotamies Ryan olisi siirretty Normandiasta Okinawalle ja natsit korvattu japanilaisilla. Pommeja, laukauksia, verta, suolenpätkiä, irronneita raajoja... Kyllä te tiedätte. Henkilötarinana elokuva on loistava. Andrew Garfield ei suoranaisesti loista roolissaan Desmond Dossina, mutta vaatimaton mies tämä oli itsekin. Hän luotti uskoonsa ja halusi palvella maataan ilman asetta. Dossin vakaumuksensa vuoksi kohtaamat haasteet ovat elokuvan koskettavin aihe ja sen kuvaamisessa Gibson onnistuu mainiosti. Elokuva ei myöskään ole aiheestaan huolimata pituudella pilattu - alle kaksi ja puolituntinen sotaelokuva Hollywoodista on hyvä suoritus.

Jotain Hacksaw Risdgestä jää silti puuttumaan. Tai ehkei puuttumaan, päinvastoin sen hidastuksilla ja verenvuodatuksella mässäily aiheuttaa ennemminkin sota-ähkyn ja tällainen kompastuskivi on harmillinen, sillä muuten elokuvalla olisi paljonkin potentiaalia nousta Braveheartin kaltaiseksi mestariteokseksi. Sitä se ei tällä erää kuitenkaan tee, vaikka paskempiakin on nähty. 3 / 5.