Lontoosta lasarettiin...

Köh köh, täällä taas...

Reissaaminen on jees, totesin sen taas viime viikonloppuna. Mutta reissussa täytyy myös muistaa, että eri maissa asiat hoidetaan eri tavoilla. Lontoossa esimerkiksi, jos Gatwickin ja Lontoon välillä hajoaa juna, siitä ilmoitetaan vain siten, että "juna on rikki, joitain vuoroja perutaan". Tämän jälkeen koko lentoaseman jatkomatkustus oli tukossa, tuntitolkulla. Eikä ihmisille kerrottu esimerkiksi, että ovat menneet istumaan peruuntuneeseen junaan, ennenkuin ko. juna oli tungettu täpötäyteen ihmisiä. Siinäpä sitä sitten purkauduttiin koko ihmislauma takaisin laiturille ihmettelemään. Pääsinpä kuitenkin Lontooseen, vietettyäni ensin kaksi tuntia lentoaseman junalaiturilla...

Lontoo oli juurikin niin kostea ja sateinen ja tuulinen paikka, kuin sen tähän aikaan vuodesta kuuluukin. Oli jopa niin muikeat kelit, että pohjolan pakkasista saapunut turisti hölmöili itselleen kuumeen ja poskiontelontulehduksen riittämättömällä pukeutumisellaan (+9 on vielä liian viileää kahdelle paidalle ja hupparille). Jos flunssan aiheuttamia fyysisiä lisähaasteita ei oteta huomioon, reissu oli omasta vinkkelistäni tarkasteltuna onnistunut. Hyvänä turistina vierailin Madame Tussaud'n vahakabinetissa ottamassa mehukkaita ja tyylikkäitä kaverikuvia Usain Boltin, Barack Obaman sekä Hämähäkkimiehenkin kanssa. Muhammad Alin vieressä ollut nyrkkeilyvaaka ilmoitti, että nykyiselläni kelpaisin Light-Heavyweight sarjaan. Iskisin siis samassa sarjassa Sugar Ray Leonardin kanssa, muikeaa!

Vahakabinettihölmöilyn lisäksi syvensin myös suhdettani Lontoon Undergroundiin. Piccadilly Line, Victoria Line, sekä District ja Central Line eivät tuottaneet ongelmia. Ja miksi tuottaisivatkaan, ei sen metrokartan lukeminen niin hankalaa ainakaan minun silmääni ollut. Oyster Card on Lontoon matkustajan paras kaveri, tykkäsi patikoimisesta tai Barclaysin vuokrapyöristä sitten kuinka paljon tahansa. Maanalaisella pääsee tärkeimpiin ja myös niihin ei-niin-tärkeisiin paikkoihin paljon nopeammin.

Camden Town osoittautui ehdottomasti suosikkimestakseni Lontoossa. Kaupungin boheemimpi puoli esittäytyi minulle sairasteluni vuoksi vain ilta-aikaan, mutta silloinkin mitä hienoimmassa loistossa. Kävimme parin intialaiskaverini kanssa kokeilemassa, miltä maistuu skottiviski baarissa, johon on kauluspaitapakko. Hyvää oli, niin hyvää, ettei haitannut lainkaan etten joutunut itse single maltiani maksamaan. Tien toiselta puolen löysimmekin sitten kuubalaisbaarin, jonka lattialla pyörimiseen olisi tarvinnut vähintään 4 oppituntia lattaritansseja ja hyvän kunnon, tyydyimme seurailemaan sivusta ja nauttimaan virvoikkeita: rommia ja oluita.

Se, miksi Lontooseen menin, oli tietysti jalkapallo. Pettymykseltä vältyttiin, kun Chelsea kaatoi Eden Hazardin hattutempulla vierailija Newcastlen 3-0. Bonuksena sain ennen ottelua pubissa kuulla, kuinka näytän juuri Hazardilta leukapartoineni. Kiitin kunniasta kohteliaasti, samalla kun koko muu pubi yltyi riemunkiljahduksiin Arsenalin jäätyä Merseysidella Liverpoolin jyrän alle. Kaikenkaikkiaan auringonkin pilkahdettua hyvä päivä länsi-Lontoossa.

Sairastelu on perseestä, etenkin lomalla. Tulimme tyttöystäväni kanssa siihen tulokseen, että joko Lontoo ei pidä minusta tai sitten olen allerginen kaupungille. Kolmas kerta kun vietän Lontoossa enemmän kuin yhden yön, kolmas kerta kun siellä sairastelen... Pidän itse syynä sopeutumattomuutta saarivaltion tuulisiin ja kosteisiin olosuhteisiin, vaikkakin ajatus kaupungin toimimisesta allergeeninä houkuttelee myös. Sain kuumeiluni vuoksi varailla itselleni Gatwickin lentokentän helmoista kohtuuhintaisen hotellihuoneenkin, jotta saisin viimeisenä yönäni edes nukkua kunnolla.

Kun sitten olin saanut horjuteltua itseni koneeseen maanantai-aamuna ja ajattelin, ettei tämä tästä enää voi pahemmaksikaan muuttua, niin mitä vielä! Jos joku sattuu pohtimaan, vaikuttaako poskiontelontulehdus siihen, kuinka paljon korviin voi sattua lentokoneen laskeutuessa, niin kyllähän se, aika perkeleesti vaikuttaakin! Tunne oli vähän sama, kuin jos hammaslääkärissä porattaisiin molempien puolten yläposkihampaita yhtä aikaa, ilman puudutusta. Tähän vielä kipu kasvoissa poskionteloiden kohdilla, niin nautinto on taattu. Korvat lukkiutuivat vielä niin mainiosti, että vasemman korvani kuulo palautui täysin vasta tuossa torstain-perjantain huudeilla, ihanaa!

Niin, viikko flunssailua takana ja nyt taas töissä, työkykyni ja tehokkuuteni on sanoisinko 60-70% tasoa. Toivotaan ettei uni voita taistelijaa, onneksi enää 7 tuntia jäljellä! Ja Oscaritkin nähdään Suomessa sittenkin, huippua YLE! Mutta tästä sekä Olympialaisistakin lisää joskus, nyt "töihin", heiba!

Share this:

CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti