Yön pimeydessä

Turmion Kätilöt eivät olleet Wacken Open Air 2014:ssa, mutta neljä duuniveijaria Jyväskylästä oli. Ja hyvin oltiinkin! TK:n railakas juomalaulu kuitenkin raikasi pitkin Saksan autobahneja ja ympäri W:O:A -festarialuetta ja keräsi kannatusta paikallisten(kin) keskuudessa, hyvä niin.

Reissu oli - kuten odottaa saattaa - raskas. Olihan kyseessä kuitenkin yksi maailman suurimmista, ellei suurin, HEWIfestivaali. Keskiviikosta, eli matkustuspäivästä välillä Jkl-Hki-Hampuri-Albersdorf voitaneen mainita onnistunut festivaalihumuun pääsy, sekä saksalaisten taksikuskien ihailtava taito pelotella turisteja. Kun ihonväriltään ja aksentiltaan kirkkaasti saksalaiseksi tulkittava kaveri revittelee tilataksillaan satasen alueella mittariin 180km/h, alkaa pohjalaisella keihäsmatkaturistillakin housunpuntti kastua, enkä nyt puhu ohramaltaisesta väkijuomasta, vaan tietysti vedestä. Hämmentävä asia oli myös se, kuinka Hampurin lentoaseman infotiskillä saatiin Albersdorfin kohdalla vastaan kysymys: "Miksi hitossa te sinne haluatte?". Myös taksimatkan hinnasta tinkiminen oli varsin huikea kokemus, putosihan matkan hinta parhaimmillaan 160 eurosta 120 euroon, joka lienee ihan käypä hinta vajaan 100 kilometrin matkasta.

Ensimmäinen ilta Saksassa tarjosi halpoja hintoja paikallispubissa ja saksankielisen smalltalkin harjoittelua ilman ainuttakaan oppituntia ko. kielestä. Hyvin meni kuitenkin ja uusia tuttavuuksia solmittiin saman tien. Aamu valkeni aurinkoisena ja helteisenä, joten mitä täytyy tehdä aivan ensiksi? Aivan, käydä hotelliaamupalalla ja lähteä etsimään kauppaa. Superhalpojen hintojen (halvin bourbon-viski 6 euroa) sokaisemat metallistit poistuivatkin paikallisesta lähikaupasta useamman kalj- siis kauppakassin kanssa!

Myös ensimmäinen festaripäivä osoitti, että jurot Suomituristitkin osaavat halutessaan - tai sopivassa etanolipuudutuksessa - olla sosiaalisia ja iloisia, sekä tutustua ventovieraisiin ihmisiin, jopa yli kielimuurien. W:O:A:n massiivisuudesta kertoo mm. se, että leirintäalueen toiselta reunalta ei näe edes puoliväliin saakka, vaikka paikka sijaitsee aakeella ja laakeella pellolla. Myös lipun vaihtaminen rannekkeisiin oli mielenkiintoinen kokemus, kun fiksuina passinsa hotelliin jättäneet sankarit saivat todistetua henkilöllisyytensä pelkän Kelakortin tai Sotilaspassin avulla. Ilmeisesti S-kaupan boonuskorttikin olisi kelvannut, melkoista.

Torstai ei ollut meille kellekään mikään varsinainen keikkapäivä, joten keskityimme aivojemme tuhoamiseen ja paikallisten ihmisten pihoille tunkeutumiseen, joskin luvan kanssa, olihan festariviikko. Wackenin kylän asukkaille vuosittaiset, lähes 100 000 ihmistä paikalle vetävät bakkanaalit tuntuvat olevan kuin joulu, jolloin kodit koristellaan - joskin tummempisävyisiksi kuin jouluna - ja ollaan kaikille ystävällisiä ja avoimia. Ketään ei tuntunut haittaavan esimerkiksi se, että lepuutimme väsyneitä jalkojamme talon nurmikolla samalla, kun isäntäväki istui pihateltassa viettämässä päivää. Wackenin alkusoitot päättyivät meidän osaltamme hieman raskaaseenkin jeggu- ja olutralliin ja siihen, että seuraavana aamuna eräs tovereista löysi itsensä lattialta. Loistavaa.

Heaven Shall Burn

Perjantaina sitten lähti sokka lopullisesti irti, kun päästiin nauttimaan väkijuomien ohessa myös live-musiikista. Sopivan ryhdikkäinä kamariorkestereina toimivat sellaiset soitinyhtyeet kuin Five Finger Deathpunch, Bring Me The Horizon, Heaven Shall Burn, sekä Children Of Bodom. Näiden revittelyjen, moshpittien ja ikimuistoisten livevetojen jälkeen ymmärsimme siirtyä hieman kevyemmille vesille, kun paikallistimme Movie Field -nimisen alueen, jonka jättiscreeniltä näki livenä jokaisen True Metal Stagen ja Black Stagen (päälavat) keikan. Illan viimeistä keikkaa (W.A.S.P) odotellessamme humalluimme niin alihinnoitellusta oluesta, kuin myös toistemme loistavasta seurastakin. Myös screeniltä seuratut Motörheadin, King Diamondin ja Slayerin keikat pitivät mielen virkeänä. Ennen kuin puolet seurueestamme poistui bussikyydillä Albersdorfin yöhön, iskimme toveri T:n kanssa kaiken viisauden omaamina 50 euroa vetoa siitä, että pystymmekö olemaan puoli vuotta ajamatta partaamme. Kenties fiksuin päätöksemme koko viikolla, toivotaan parasta! Jäimme siis J:n kanssa kahdestaan heilumaan vielä Blackie Lawlessin ja kumppaneiden nostalgiapainotteiselle keikalle ja poistuimme yön pikkutunneilla taksikyydin avulla kohti Hotel Bessiä. Matkalla paikallinen kuskimme alkoi heittää huonoa huulta Lapin Sodasta ja siitä, kuinka "saksalaiset pelastivat Suomen". Päädyimme kielimuurin ja loppuun kulutetun fysiikkamme vuoksi sivuuttamaan tämänkaltaisen provokatiivisen keskustelun, jonka seurauksena olisimme todennäköisesti jossain vaiheessa pudonneet maantien varteen aamuneljältä, Saksassa...

Lauantaina otimme hotelliystäviemme kanssa taksin jo ennen bussikyytejä, jotta kerkeäisimme Arch Enemyn aikaiselle esiintymisvuorolle. Upea Alissa White-Gluz veti elämänsä ensimmäisen Wacken-keikan ja kiitti yleisöä elämänsä parhaasta syntymäpäivälahjasta, myös allekirjoittanut kiitti hiljaisesti viikon upeinta naista aivan huikeasta aamukeikasta. Raskas festariviikonloppu alkoi vaatia verojansa ryhmältämme ja pari sankaria kokikin paremmaksi nauttia viimeisestä festaripäivästä kevyin juomin. Itse en tähän kaksikkoon kuulunut, vaan korotin rohkeasti panoksia vaihtamalla oluen jägermaisteriin ja energiajuomiin. Tämä oli todella onnistunut ratkaisu! Hatebreedin keikalla koin, miltä tuntuu löytää aivan uusi musiikkibändi ja ihastua siihen, jatkossa siis soittolistoille Hatebreediä(kin). Decapitatedin telttakeikalla oli oma fiiliksensä sirkusteltan suuruuden vuoksi. Tämän jälkeen näimme T:n kanssa parhaaksi lähteä tutustumaan Camping Villagen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja jätimme tiimin väsyneemmät osapuolet nauttimaan vielä livemusiikin riemuista. Leirintäalueella tosiaan riitti ihmisiä, telttoja ja asuntovaunuja. Ja ihmisten avoin mieli oli todella hienoa: Mihin tahansa istuimmekin, meitä ei häädetty pois vaan ennemminkin pyydettiin kertomaan itsestämme ja Suomesta. Myös ilmainen humaltuminen oli taattu, totta kai. Opetimme paikallisille alkupätkässä mainitun Tänne Sitä Jallua -kipaleen sanoja ja näinollen myös Suomen kannatus saksalaisten silmissä koheni enemmän kuin Kataisen ja Stubbin hallitusten aikana yhteensä! Saimme myös balsamia koti-ikäväämme, kun eräs paikallinen puhui ja ymmärsi suomea niin paljon, että älysi tarjota meille SALMARIA! Loppuilta bussin lähtöön sujuikin sitten muutamien telttojen pihamailla seikkaillessa ja ihmisten kanssa sosialisoituessa. Upeaa!

Paikallinen C:O:B-fani lähes myi liivinsä!

Upeaa ei sitten viimeisenä aamulla ollutkaan tiedossa, kun herätys pamautettiin siivoojien toimesta 9:55. Rouva oven takana ilmoitti ystävällisesti, että meillä on 5 minuuttia aikaa pakata ja lähteä aamupalalle, koska he olivat tulossa siivoamaan huonetta uusia asukkeja varten. Tällainen pelihän ei laskuhumalaisille häjyille käynyt, joten jatkoimme vielä hetken uniamme ja kävimme suihkussakin, ennenkuin pakkasimme ja siirryimme hotellin pihamaalle lepäilemään. Paluumatka Hampuriin ei ollut aivan yhtä vauhdikas ja riehakas, kuin toiseen suuntaan, mutta mitäpä luulette kuinka käy, kun rapiat 90 000 ihmistä lähtee yhtä aikaa maantielle. Tuskaisen ja hikisen ja pitkän automatkan jälkeen maksoimme kiltisti jälleen 120 euroa, ahdoimme itsemme täyteen ruokaa ja päätimme loistavan reissumme hieman hiljaisina, mutta ehdottoman onnellisina!

Wackenissa saimme uusia tuttavuuksia, hoidimme silmätulehdusta, hankimme latinorusketuksen ja palovammoja, humalluimme, krapuloimme ja humalluimme yhä uudelleen. Ja ennen kaikkea pidimme aivan helvetin hauskaa! Jos nyt pitäisi päättää, niin lähtisin ehdottomasti ensi vuonna uudelleen ja kenties lähdenkin, jos seura on samankaltaista. Loistavan reissun ja kotiinpaluun kruunasi se, että varata pamautimme samantien liput Arch Enemyn keikalle Lutakkoon. Ehkäpä se lieventäisi Wacken -kuumetta, tai sitten nostaa sitä aivan pirusti! Niin tai näin, niin hui hai, kirjoitellaas taas, JAAA JAAA FINLANDO!