Midnight Sun Film Festival, osa 1/2
"Tää on Sodankylä kaukana, täynnä ihmeitä..."Näin laulaa Frank Mikko Kalevi Mäntymäki, tutummin Herra Ylppö, Maj Karman klassikkobiisissä Sodankylä. Kipale on kirjoitettu Sodankylän henkeen sopivaksi ja ensimmäisestä talkoolaisreissustani Sodikseen selvinneenä en voi kuin allekirjoittaa tuon lainin. Sodankylä on kaukana ja täynnä ihmeitä, ihmeellisiä ilmiöitä, elokuvia ja ihmisiä.
Viikko Midnight Sun Film Festivalin talkoolaisena vierähti kuin siivillä. Osaksi väitän tämän johtuvan siitä, että oltiin Lapissa viikkoa ennen juhannusta, joten vuorokausirytmi nyt oli mitä oli kun yötä ja päivää ei erottanut toisistaan. Toisaalta se saattoi johtua siitäkin, että Sodikseen ei - varsinkaan Elokuvajuhlien aikaan - mennä nukkumaan vaan nauttimaan elokuvista, joten... vuorokausirytmi nyt oli mitä oli...
Tapasin viikon aikana huikeita ihmisiä, katsoin paljon hienoja elokuvia ja pääsin kokemaan Sodankylän Hengen konkreettisimmillaan. Päätin pitkän pohdinnan jälkeen, että jaan Sodis-muisteluni kahteen kirjoitukseen, joista tässä ensimmäisessä perkailen vähän niitä elokuvia, joita noiden päivien, iltojen ja öiden aikana näin. Toisella kertaa fiilistellään sitten sitä "Henkeä" enemmän.
Näin tämän vuoden festareilla kaikkiaan 16 elokuvaa. Tätä voi pitää ihan hyvänä saavutuksena, kun ottaa huomioon että keskiviikosta lauantaihin tein myös työvuoroja kamamyynnissä. Jos työvuorot jätetään pois laskuista, niin näkemättä jäi vain 5 näytöstä, ei ihan huonosti siis. Loput menetykset johtuivat rehellisesti joko nukkumisesta tai krapulasta...
Mitä Sodiksen tarjonnasta sitten jäi käteen? Aloitetaan vaikka toteamalla, että näin enemmän suomalaisia elokuvia, kuin vuosi sitten. Klaus Härön Miekkailija, Jörn Donnerin Armi Elää, sekä viime syksynä menehtyneen Peter von Baghin kunniaksi esitetty Kreivi, joka jäi Petterin omien sanojen mukaan "onneksi" hänen viimeiseksi pitkäksi elokuvakseen. Kotimaiset yllättivät positiivisesti, etenkin Härön Miekkailija oli mainio, vaikkei täysin kotimainen ehkä ollutkaan johtuen sijoittumisestaan Haapsalulaiseen kouluun Eestissä. Mutta jos saatte mahdollisuuden nähdä tuon von Baghin Kreivin, niin älkää jättäkö väliin, meinasi mennä kavereitteni kanssa pitsa väärään kurkkuun, sen verran hauska pätkä oli se!
Sodankylässä löysin uuden suosikkiohjaajan, brittiläisen Mike Leigh'n, joka oli myös festivaalin päävieras. Melankoliaa ja realismia tihkuvat teokset High Hopes, Another Year ja Naked nousivat välittömästi omalle top-listalleni tänä vuonna nähdyistä elokuvista. Leigh oli myös lauantain aamukeskustelun vieraana, joka aiheutti Kitisenrannan koulun aulaan ja pihaan lähes sadan metrin jonon asiasta kiinnostuneista ihmisistä.
Leigh'n ohella myös Whit Stillmanin ja Nils Malmrosin elokuvat saivat itsessäni aikaan positiivisia viboja. Stillmanin Damsels in Distress ja etenkin Metropolitan ihastuttivat kepeän nokkelalla dialogillaan, kun taas Malmrosin Facing The Truthin visuaalinen toteutus sai sairaanhoitajaopiskelijankin hieman nieleskelemään, nähtiinpä näytöksen aikana yksi pyörtyminenkin kun elokuvan aitous otti vallan pari riviä alempana istuneesta rouvasta. Malmrosilta näin myös isä-tytär -suhdetta hieman kyseenalaisesti kuvaavan Rupikonna, joka sai kunnian olla päätösrainani tämän vuoden Sodankylässä.
Kävin myös ensimmäistä kertaa leffakaraoke-näytöksessä, kun neljältä lauantai-aamulla kajahti Isosta Teltasta Rillumarei, Reppu ja Reissumies ja muut Rovaniemen Markkinoilla -klassikon suosikkikappaleet. Vanha filmi tosin meinasi tehdä temput tekniikan poikien laitteille ja niinpä puolentoista tunnin elokuvaa katseltiin mustan ruudun ja välilauluna lauletun Meksikon Pikajunan kera kokonaiset kaksi tuntia. Lähde siinä sitten parin huonosti nukutun tunnin päälle hymyilemään ja myymään festarikansalle t-paitoja...
Sodankylän lauantai-sunnuntai-yö oli viime vuonna yhtä hämmennystä kiitos Nightsatanin ja Escape From New Yorkin, joten tänäkin vuonna tuolle yölle oli suunniteltuna mindrape-elokuvaa koko kansalle. Ensin kävin ihmettelemässä kaverini kanssa Scarlett Johanssonin tähdittämää Under The Skiniä jonka aikana totesin vain n. 15 kertaa, että "mitähän v####a?"... Tämän jälkeen olikin hyvä siirtyä koululta Isoon Telttaan ihailemaan 70-luvun politiikkaa, seksiä ja rakkautta käsittelevää lyhärikokoelmaa Wet Dreams. Tämän jälkeen (klo 5 aamulla) olinkin kypsää kauraa Yleisradion Telttasaunabileitä varten, mutta siitä sitten toisella kertaa...
Sodiksen leffatarjonta on aina todella monipuolinen ja parasta festivaaleilla on, että voi mennä leffaan kuin leffaan tietämättä koko pätkästä nimeä enempää ja silti saada aivan huikean ja onnistuneen elokuvakokemuksen. Tämä on yksi monista syistä, miksi aion matkustaa myös ensi kesänä kesälomallani Lappiin, ihastelemaan yötöntä yötä ja elokuvataidetta parhaimmillaan.
Ensi kerralla fiilistellään sitten talkoolaiselämää, mutta nyt kohti vapaita, arrivederci!