Teeman Elokuvakesä: Kesäkuun tärpit

Huhhuh, flunssaa pukkaa, treenata pitäisi ja kesälomakin painaa päälle. Miten tässä enää mitään jaksaa kun töissäkin pitäisi käydä (7 yövuoroa lomaan) ja koulutehtävien palautus kuumottaa jo nurkan takana...


Onneksi elämässä on elokuvia! Parin viikon päästä alkaa kesäloma ja itse suuntaan Sodankylän Elokuvajuhlille talkoilemaan. Lisäksi kaverini Ave jakoi Naamakirjaan Yle Teeman jutun, jossa esiteltiin tulevan kesän elokuvatarjontaa Teemalla. Nähtävää ja kuultavaa oli lopulta niin paljon, että ajattelin kirjoittaa tärppini tulevalle leffakesälle tähän foorumiin - Facebookissa satarivinen kommentti ei naurattaisi Timo Soiniakaan, saati Räsäsen Päiviä.

Aloitetaan tässä kirjoituksessa kesäkuusta, koska maltti on valttia ja heinä-elokuun tärpit unohtuisivat, mikäli niitä tässä vaiheessa julistaisin.

Kesäkuu alkaa 1.6. Edgar G. Ulmerin film noir -klassikolla Detour - Kiertotie (1945). Elokuva oli aikanaan ensimmäinen katsomani noir ja siihen aikaan kertojaäänenä toimiva päähenkilö ja femme fatale, ynnä tummanpuhuvat kohtaukset olivat uutta ja ihmeellistä. Tom Nealin esittämä päähenkilö on ottanut hatkat New Yorkista ja päättää suunnata Hollywoodiin, liftaamalla. Kyytikaveriksi päätyy upean Ann Savagen esittämä Vera, kohtalokas nainen, femme fatale. Elokuva noudattaa hienosti film noirin kaavaa ja mikäli et koskaan ole film noireja katsonut (totta kai olet!), niin tästä on hyvä aloittaa. Yle Teema klo 21:55.

6.6. Teemalla nähdään elokuva, jonka näkemättä jättämisestä saattaisin rankaista itseäni kuin Silas konsanaan Da Vinci Koodissa. Elokuva on tietenkin Teeman Supersankariviikon huipentuma, Adam Westin ja Burt Wardin tähdittämä Lepakkomies (1966). Elokuva on osa Teeman sankariviikkoa, jolloin nähdään mm. dokumenttisarja supersankareista ja tiededokumentti sankaruudesta, sekä aloitetaan heinäkuun puoliväliin asti kestävä Batman -sarja, jossa kyseiset West ja Ward torjuvat rikollisuutta kera satojen "Holy ---, Batman!" huudahdusten. Itse elokuvasta tiedän sen verran, että siinä esitellään elokuvan ystäville Batmanin ja Robinin lisäksi myös Kissanainen, Pingviini, Arvuuttaja ja Jokeri. Tätä ei kannata missata! Yle Teema klo 21:00.

Sodankylän Elokuvajuhlat huomioidaan myös Teemalla. Teema esittää 11.6. Peter von Baghin ainoan kokopitkän fiktioelokuvan, Pertti Ylermi Lindgrenistä kertovan Kreivin (1971) kunnioittaakseen suomalaisen elokuvakulttuurin suuren miehen muistoa. Sodankylässä juhlitaan festivaalin 30-vuotista taivalta ja muistellaan myös Von Baghia, kuten Teemallakin tehdään. Lauantaina 13.6. Teemalta voi seurata suorana lähetyksenä MSFF:n tapahtumia ja ilta huipentuu Teemalauantaihin, jossa esitetään Elämää Suurempia Elokuvia. Illan aloittaa Cary Grantin ja Rita Hayworthin tähdittämä Vain Enkeleillä On Siivet (1939), jatkoa seuraa Humphrey Jenningsin dokkarikuvauksella toisen maailmansodan Englannista, Englannin Sävel (1942) ja illan huipentaa valokuvaaja William Kleinin mestarillinen kuvaus Cassius Claysta, kun ruudun valtaa Muhammad Ali, Suurin Ja Kaunein (1974). Kaikki elokuvat esitellään Aki Kaurismäen ja postuumisti Von Baghin toimesta. Yle Teema, 11.6. klo 21:00 & 13.6. klo 21:20.

Teeman yksi kesäkuun hahmoista on Buster Keaton. Mykkäelokuvan saralla Charles Chapliniinkin verrattu amerikkalaislegenda esittää pääosaa Teemalla kesäkuun aikana peräti viidessä elokuvassa. Kesäkuussa nimenomaan sunnuntait ovat Keaton-teemapäiviä, jotka alkavat 7.6. ei yhdellä, vaan kahdella Keaton-komedialla. Alkuun tarjoillaan lyhytelokuva Poliisit (1922) ja heti perään nähdään tunnin mittainen Ruutia, Räminää ja Rakkautta (1923). Sarja jatkuu Yhdysvaltain Sisällissotaan sijoittuva Kenraali (1926), joka esitetään Sodankylä-viikonlopun sunnuntaina 14.6. Elokuva oli ensimmäinen näkemäni Keaton-pätkä, itse asiassa Chaplinin, Laurelin ja Hardyn ohella ensimmäisiä mykkäfilmejä, joita näin. Kiitos tästä kuuluu ylä-asteen äidinkielenopettajalleni Tuulalle, jonka elokuvakurssilla kyseinen pätkä katsottiin. Kenraalin jälkeen Keatonia on luvassa jälleen viikon kuluttua 21.6. komedialla Hyppyä, Soutua ja Rakkautta (1927). Mykkäkavalkaadin päättää 28.6. Laivakalle Nuorempi (1928). Keatonia siis Yle Teemalla 7.6., 14.6., 21.6., sekä 28.6. Kaikki elokuvat alkavat klo 18.

Keatonin ja Von Baghin lisäksi kesäkuussa fiilistellään Marlene Dietrichiä, jolta nähdään juhannuspäivänä 20.6. kolme klassikkoteosta: Marokko (1930), Shanghain Pikajuna (1932) ja Intohimojen Keisarinna (1934). Seksuaali- ja sukupuoliroolirajojen rikkojana tunnettu saksalais-amerikkalainen legenda muistetaan ehkä parhaiten Josef von Sternbergin Sinisessä Enkelistä (1930), mutta samana vuonna Yhdysvaltoihin Sternbergin perässä muuttanut Dietrich teki myös Hollywoodissa mittavan uran, josta osoituksena nuo kolme juhannuselokuvaa. Yle Teema 20.6. klo 21:00-0:30.

Edellä mainittujen lisäksi kesäkuussa päästään fiilistelemään mm. Emilio Estevezin ja kumppaneiden jälki-istuntopäivästä Breakfast Clubin muodossa, toivotetaan Robert De Niron tyyliin Jäähyväiset Kummisedälle, sekä ihastellaan huippuvalokuvaajien ja mieleenpainuvan musiikin voimin maailmaa Koyaanisqatsissa. Teeman kesä on täynnä elokuvia - ja tässä oli vasta kesäkuu! Parin viikon päästä palataan asiaan ja katsotaan, mitä heinäkuussa kannattaakaan katsoa. Siihen saakka, ciao!

Share this:

CONVERSATION

2 kommenttia:

  1. Ajattelin itsekin esitellä Teeman elokuvakesän, mutta sähän teit sen jo niin hienosti, että enpäs enää taidakaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita Ave vaan omatkin tärppisi ulos, ihan hyvä saada perspektiiviä näihin leffakuvauksiin :)

      Poista