Yön pimeydessä

Maggie haluaa lapsen. Hän on oikeastaan halunnut lasta itselleen jo kauan, mutta sopivaa miestä ei tästä maailmasta tunnu löytyvän. Lopulta Maggie päättää hankkia lapsen omin avuin. Sopiva luovuttaja löytyy ja Maggie uskoo onnensa viimein kääntyneen. Juuri silloin hän sattuu työpaikallaan tapaamaan miehen, johon tajuaa rakastuvansa. Mies rakastuu myös häneen ja näytepurkissa olleet siittiöt huuhdotaan viemäriin - melko julmaa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä mies on naimisissa ja hänellä on lapsia. Avioliiton onnellisuus on kuitenkin vähän niin ja näin, joten sormus sormessa on vain hidastetöyssy matkalla parempaan elämään. Tällaiset asiat eivät kuitenkaa ole niin yksinkertaisia, joten Maggien onkin kysyttävä itseltään: Voiko rakastumisen perua?

Oscar-voittaja Julianne Mooren esiintyminen Ethan Hawken uraorientoituneena vaimona on myös melko komeaa katsottavaa. Maggie's Planin teemoina ovat kolmiodraama, uusioperheet, yhteishuoltajuus ja ennen kaikkea rakkaus, joka on juuri niin perhanan monimutkaista valkokankaalla, kuin se tosielämässäkin saattaa pahimmillaan olla. Elokuva pyörii Gerwigin, Hawken ja Mooren kolmiodraaman ja perhesekoilun ympärillä, mutta Miller pitää langat niin taitavasti käsissään loppuun asti, ettei pakka pääse leviämään käsiin. Jokaisella päähenkilöllä on omat ongelmansa, kenties kaikkein suurimmat juuri Gerwigin näyttelemällä Maggiellä, mutta se ei katsojaa ärsytä. Tavallaan on jopa hellyttävää, minkälaista toimintaa heidän päissään oikein onkaan. Greta Gerwig on ihana ja Maggie's Plan osoittaa todeksi sen, etteivät Frances Ha ja Damsels in Distress olleet vahinkoja, vaan kyseessä on todella kyvykäs näyttelijä ja elokuvantekijä.

Maggie's Plan ei räjäytä pankkia, mutta taitava ohjaus ja hyvät näyttelijäsuoritukset pelastavat sen romanttisen höpöhöpökomedian leimalta. Arvosana kelvollinen 3 / 5.

Olli Mäki (Jarkko Lahti) on kokkolalainen nyrkkeilijä, joka saa elämänsä tilaisuuden otella höyhensarjan maailmanmestaruudesta yhdysvaltalaista Davey Moorea vastaan. Ottelu järjestetään Helsingin Olympiastadionilla ja tapahtumasta povataan suurinta spektaakkelia, mitä Suomessa on koskaan nähty. Mäen matkassa Keski-Pohjanmaalta pääkaupungin valoihin matkaa myös perholainen Raija Jänkä (Oona Airola), jonka seurassa Mäki viihtyy mainiosti - manageri Elis Askin (Eero Milonoff) mielestä jopa liiankin mainiosti. Mäen ottelu Moorea vastaan päättyy keskeytystappioon toisessa erässä, mutta silti kyseessä on miehen elämän onnellisin päivä.

Eero Milonoff (oik.) laittaa Jarkko Lahden koville vain olemalla oma itsensä (kuva: Elokuvayhtiö Aamu)

Hymyilevä mies on elokuva aidosta rakkaudesta (kuva: Elokuvayhtiö Aamu)

Toni Wirtasen isä kuolee pojan ollessa ala-asteikäinen, minkä vuoksi Toni muuttaa äitinsä Mervin kanssa Heinolaan. Muutamaa vuotta myöhemmin Toni tapaa koulun diskossa Antti Lautalan, joka pyytää Tonia soittamaan perustamaansa bändiin. Toni on aluksi epävarma bändissä soittamisesta, sillä on aiemmin soittanut vain kitaraa ja sitäkin vuosia sitten. Antin määrätietoisuus saa Tonin kuitenkin liittymään bändiin ja pian hän tapaakin bändin kolmannen jäsenen, Sipe Santapukin. Sipen isä ei kuitenkaan poikien bändiharrastukselle syty ja rahat kriittisen tärkeään rumpusettiin jäävät saamatta. Tämä ei kuitenkaan intohimoisia muusikonalkuja estä, vaan rummut hankitaan vaikka sitten kielletyin keinoin. Bändille keksitään nimeksi Apulanta ja Heinolan ensimmäinen punk-yhtye on nähnyt päivänvalonsa.

Teit meistä kauniin on Tuukka Temosen ohjaama ja Niisku Haapalan (Salatut Elämät) käsikirjoittama tositapahtumiin perustuva elokuva, joka valottaa suomalaisille yhden maamme menestyneimmän punk/rock -yhtyeen syntytarinaa. Elokuvaa saattaa olla haastavaa lähestyä ilman ennakkokäsityksiä ja -odotuksia, niin tunnetusta yhtyeestä on kysymys. Mutta mikäli kykenee menemään elokuvateatteriin ilman sen suurempia vaatimuksia ja muistaa sen, että kyseessä on kuitenkin elokuva, jonka todennäköinen kohderyhmä ovat yhtyeen fanit, niin koko kaksituntisesta nauttii aivan varmasti.

Tuukka Temonen on onnistunut tehtävässään tuoda Apiksen alkuaikojen haasteet valkokankaalle uskottavasti. Musiikkielokuvista saattaa helposti tulla musiikkivideoiden ja konserttitaltiointien loputon potpuri (Abba - The Movie) tai puhdas dokumentti, mutta TMK ei sellaisiin sorru. Se on tarina neljästä pojasta 1990-luvun laman Suomessa, jotka haluavat toteuttaa omaa unelmaansa musiikinteosta välittämättä siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat. Ohjaajana Temosen olisi ollut mahdotonta olla tarttumatta omaan tarinaansa ja olla laittamatta sitä elokuvan keskiöön, mutta tässäkin hän on onnistunut tyydyttävän hyvin. Temonen ansaitsee hatunnoston myös siitä, kuinka tietyt tosielämän tapahtumat on elokuvassa ujutettu mukaan sellaisella hienovaraisella otteella, jollaista leffassa nähdyltä nuorelta Tuukka Temoselta tuskin olisi osannut odottaa.

Näyttelijäsuorituksista täytyy nostaa esiin nuorta Toni Wirtasta näyttelevä Tatu Sinisalo. Lähes täydellisesti Wirtasen roolin omaksuvasta Sinisalosta kasvaa elokuvan edetessä juuri se yhtyeen keulakuva, joka hänen roolinsa myös myöhemmin on ollut. Myös Roope Salminen tekee hienon suorituksen Antti Lautalana ja aiemmin jo He ovat paenneet -elokuvassa nähty Teppo Manner ottaa hienosti haltuun roolinsa yhtyeen kilttinä ja hiljaisena Sipe Santapukkina. Sinisalolle TMK on debyyttielokuva, mutta nuorukainen nousee hienosti esiin kokeneeman näyttelijäkaartin keskeltä. Parisuhteen ja yhtyeen välillä elämäänsä tasapainottelevan Tonin rooli tuo Sinisalolle takuuvarmasti töitä myös tulevaisuuden kotimaisissa projekteissa.

Elokuvassa pääfokus on ehdottomasti sisällössä ja tarinassa. Näyttelijäsuoritukset ja kohtausten rakentelu muutenkin on aika ajoin hieman kyseenalaista, mutta tämä on varmasti ollut Temosen tiedossa jo elokuvaa ohjatessaan. Apulanta on suomalaisille tärkeä ja tuttu yhtye ja sen jäsenten historia kiinnostaa varmasti myös niitä, joille yhtyeen musiikki itsessään ei olisikaan se maailman tärkein juttu. Myös 90-luvun alun ajankuva tulee elokuvassa hienosti esiin laman ja sitä seuranneiden taloudellisten huolien myötä. Kuulun itse siihen ikäryhmään, joka varttui yhtyeen ensimmäisten albumien parissa ja joilla on todennäköisesti ollut jossain vaiheessa teini-ikää "Apis -vaihe". Löyhästi tästä(kin) mahdollisesti johtuen elokuvassa on parikin hienoa kohtaa, joissa uudet sovitukset yhtyeen kappaleista menevät ihon alle kuin partaterä ja saavat ne kuuluisat kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Tällaiset tuntemukset elokuvissa ovat aina positiivinen juttu.

Teit meistä kauniin on draaman keinoin toteutettu yleisinformatiivinen kuvaus Apulannan alkuajoista ja siinä tehtävässään se onnistuu täyttämään odotukset hienosti. Cannes- tai Oscar-voittajaa elokuvasta tuskin tulee, mutta sillä ei tässä tapauksessa ole mitään väliä. Jos elokuvateatterista poistuessa tulee mieleen, että mikäli Finnkinon leffaliput olisivat halvempia, niin menisin katsomaan leffan uudestaan, niin silloin se on onnistunut tavoitteessaan. Teit meistä kauniin seisoo ylväästi uuden kotimaisen elokuvan eturintamassa ja saa arvosanan 3,5 / 5.