Työpaikkani ja etenkin työaikani suurimmat riemut voi kokea ainoastaan tekemällä tätä työtä ympäri vuoden. Talvella on upeaa vain kierrellä pimeässä talossa, terassin lankuilta voi mitata yön aikana sataneen lumen määrän ja aamun pimeydessä kun lipsuttelee hakemaan lehteä, saa ihan omassa rauhassaan manailla huoltomiesten asennetta lumitöiden tekoon...

Mutta nyt on onneksi jo kesä, lomaviikkokin heilahti yhtä nopeasti kuin kahvakuula crossfit-treeneissä, mutta mikäs tässä on ollessa. Äsken koin nimittäin taas yhden upean tilanteen, joka auttaa jaksamaan vielä toisen, kolmannen, tai neljännenkin yön putkeen. Katselin konttoorin koneelta elokuvaa kaikessa rauhassa, kun huomasin kaihtimien raosta aamuauringon ensimmäiset, oranssinsävyiset valonsäteet. Olen aina tykännyt kesäöiden valoisuudesta ja etenkin sellaisina öinä, jolloin on selkeää, koin jo pikkupoikana (niin, nyt olen iso poika) riemunsekaisia tuntemuksia valvoessani aamuyöllä ja seuratessani aamun aikaista sarastusta.

Ensimmäiset säteet ja vielä reippaasti työaikaa, mitä siis teen? Vedenkeitin päälle, kirja kouraan ja kuuman kupillisen kanssa terassin keinuun istumaan. Vaikkei aamuaurinko tosiaan kovinkaan paljoa lämmitä, eikä tällainen hempeily muutenkaan aikuiselle miehelle sovi, niin SE oli se minun aamuhetkeni. Vaikka koko yön olen yleensäkin yksikseni omassa rauhassa, kymmenien lintujen sirkutus, hyvä kirja, aamuaurinko, koivikon havina kesätuulessa, sekä kuuma tee saavat ikään kuin pysähtymään. Tarttumaan hetkeen, niinkuin sanotaan. Näinä hetkinä on vaan niin mukava olla töissä.

Carpe diem, seize the day, tai jotain... Joka tapauksessa, kesä on täällä ja kelitkin sen mukaiset, naatitaan! Toivottavasti jatkuisi ilmat tämäntapaisina vielä elokuullekin, jottei kesäloman loppu menisi aivan reisille.

Tämän allekirjoittaneen henkilökohtaisen kesäbiisin myötä, pitäkäähän kaikki kivaa älkääkä koskaan kasvako isoiksi, minä en sitä ainakaan aio tehdä!